Ensiaskeleita yhdessä 🩷
🌱 Elokuu on ollut Naakkeleissa ennen kaikkea tutustumisen, ryhmäytymisen ja yhteisten toimintatapojen harjoittelun aikaa. Uuden toimintakauden alkaessa olemme antaneet aikaa sille, että jokainen lapsi saa löytää oman paikkansa ryhmässä ja tulla tutuksi niin lasten kuin aikuistenkin kanssa 💛
Olemme opetelleet toistemme nimiä, tutustuneet päiväkodin tiloihin ja päivärytmiin sekä harjoitelleet ryhmämme yhteisiä toimintatapoja. Arjen tutut ja toistuvat rutiinit auttavat lapsia ennakoimaan päivän kulkua ja tuovat päiväkotipäiviin turvallisuuden tunnetta. Olemme pohtineet yhdessä ryhmämme sääntöjä ja niistä olemmekin tekemässä sääntötaulun lähiaikoina omaan ryhmätilaamme.
Tutustumista ja ryhmäytymistä olemme tehneet ennen kaikkea leikin, laulun ja yhdessä tekemisen kautta. Olemme laulaneet nimilauluja, leikkineet erilaisia yhteis- ja tutustumisleikkejä sekä harjoitelleet toimimaan yhdessä erikokoisissa ryhmissä. Leikin lomassa olemme opetelleet tärkeitä ryhmätaitoja: toisen huomioimista, oman vuoron odottamista, kuuntelemista ja yhdessä iloitsemista.
Elokuussa tärkeintä ei ole ollut kiirehtiä uuden oppimiseen, vaan rakentaa rauhassa pohjaa tulevalle toimintakaudelle. Kun lapsella on ryhmässä turvallinen ja hyvä olla, on myös leikkimiselle, tutkimiselle ja uuden oppimiselle tilaa 🩷 😊
🤸Liikuntasalissa olemme päässeet liikkumaan, leikkimään ja hassuttelemaan yhdessä! Olemme muun muassa leikkineet Karhu nukkuu -leikkiä, liikkuneet eri eläinten tavoin, kokeilleet temppurataa sekä pitäneet kannustuspiiriä, jossa jokainen on saanut vuorollaan olla muiden kannustettavana.
Lapset ovat päässeet myös vaikuttamaan liikuntahetkien sisältöihin. Olemme yhdessä miettineet esimerkiksi sitä, millä tavoin eläimet voisivat liikkua ja mitä temppuradalla voisi olla. Lasten omille ideoille on annettu tilaa, ja niitä on otettu mukaan yhteiseen tekemiseen. Lopuksi rentouduimme olemalla meritähtiä suuren valtameren pohjassa lämpimien aaltojen kutitellessa varpaita 😊.
Liikuntahetkillä harjoittelemme monipuolisten motoristen taitojen lisäksi yhdessä toimimista, toisten huomioimista, rohkaisemista ja kannustamista. Tärkeintä on kuitenkin liikkumisen ilo ja myönteiset kokemukset yhdessä muiden kanssa.
🩺💛 Elokuussa olemme panostaneet paljon tuettuun leikkiin. Aikuiset ovat olleet mukana lasten leikeissä auttamassa leikin käynnistymistä ja jatkumista, rikastamassa leikki-ideoita sekä tukemassa lasten välistä vuorovaikutusta ja yhteiseen leikkiin pääsemistä.
Kotileikissä esimerkiksi tavallinen nukkeleikki lähti lasten ja aikuisen yhteisessä leikissä vähitellen kehittymään sairaalaleikiksi. Vauvat tarvitsivat hoitoa ja lapset ryhtyivät lääkäreiksi yhdessä aikuisen kanssa. Vauvoja tutkittiin, hoidettiin ja samalla leikki sai uusia juonenkäänteitä lasten omista ideoista.
Aikuisen mukanaolo leikissä tarjoaa mahdollisuuksia harjoitella huomaamatta monia tärkeitä taitoja: yhteisen leikin rakentamista, neuvottelua, kielen ja mielikuvituksen käyttöä sekä toisten huomioimista. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus päästä mukaan leikkiin ja kokea iloa yhteisestä tekemisestä.
🧩 Olemme myös muovailleet, tehneet palapelejä, värittäneet ja puuhailleet muita mukavia pöytähommia. Samalla ovat harjoittuneet kuin huomaamatta niin hienomotoriikka, hahmottaminen kuin keskittymisen taidotkin.
🍂🧁Ulkona olemme nauttineet loppukesän päivistä ja monenlaisista leikeistä. Hiekkalaatikolle on syntynyt muun muassa kakkutehdas, jossa on valmistunut toinen toistaan hienompia herkkuja. Olemme myös tarttuneet haravoihin ja pihalle onkin syntynyt lasten yhdessä tekemiä ensimmäisiä syksyn lehtikasoja.
🌈Aamupiireillemme on viime päivinä ilmestynyt outoja asioita, kuten langanpätkä, pieni reppu ja salaperäisiä kirjeitä. Kirjeiden lähettäjä on antanut meille pieniä vihjeitä itsestään, ja olemme yhdessä arvuutelleet, kuka kumma meille oikein kirjoittelee. 🤔💌 Jännitys tiivistyy – ehkä salaisuus selviää pian…







