vko 36

Vko 36

Syksyisestä ilmasta ollaan saatu nauttia. Viileitä aamuja ja jopa helteisiä iltapäiviä. Sateeltakaan ei olla vältytty.

Mutta melkein keli kun keli niin kehräthän ulkoilee. 
Ulkona hiekkaleikkien lisäksi kehriä on alkanut kiinnostamaan kivien ja lehtien keräily. Moni kerää kuormaa rekkaan, taaperokärryyn tai kottikärryyn ja liikuttaa sitä paikasta toiseen. 
Paikallinen orava kaksikkokin meitä pihalla viihdyttää. Milloin antaa kiipeily taidonnäytöksiä ja milloin kipittää kovaa vauhtia aidan poikki.
Ja mikä onni, että nähdään ohi ajavia koneita ja kuorma-autoja sekä puistoa huoltavia ruohonleikkureita. 


Sisällä salissa osa on päässyt ajamaan potkumönkijöillä rataa pitkin ja pysähtymään tankkaus-pisteelle. Meno oli kovaa, vaikka jalat juuri ja juuri ylttyivät potkimaan vauhtia.

Maalailut jatkuvat. Maalailussa käytetty syksyn värejä ja koristeltu kehrien tilaa syksyn lehdillä.