Joulukuu

Joulukuussa leivotaan tietysti pipareita, nam! Maisteltiin toki vähän taikinaa, mutta myös paistetut piparit maistuivat meille. Pipareita riitti myös kotiin vietäväksi.
Monta kuvaa piparien leipomisesta



Luimme kirjaa Mur ja tähti, siinä ihmeteltiin miten tähtiä ylettyisi koskemaan. Vaikka karhu kiipesi kuusen latvaan, ei se yltänyt koskemaan tähtiä.

Lapset istuvat sohvalla katsomassa kun aikuinen lukee kirjaa




Vietimme itsenäisyyspäivän juhlaa discoilemalla, syömällä herkkuja ja ottamalla kaverivalokuvia. Innostuimme myös karhu nukkuu -laululeikistä, jossa yksi lapsista on piirin keskellä karhuna ja herättyään yrittää ottaa muita lapsia kiinni. Leikin tiimellyksessä kaikki lapset muuttuivat karhuiksi ja nukkuivat talviunta. 

Monta pientä kuvaa lapsista valaistun renkaan sisällä

Monta kuvaa lapsista juhlimassa ja syömässä herkkuja


Retkellä käymme joka perjantai, mutta tällä kertaa meneimme toripäivänä retkelle, tervehtimään paikallisia torimyyjiä. Lapset olivat ihmeissään kun kalamyyjä esitteli kaloja joita on pyydetty. Myös jouluisten kranssien myyjä oli väkästänyt kuniita havutöitä. Tietysti ihailimme myös isoa joulukuusta torilla. 

 

Harjoittelemme kädentaitoja lähes päivittäin, rakentelemalla, muovailemalla, pujottelemalla. Leikin lomassa lapset oppivat sorminäppäryyttä kuin huomaamatta.

Monta kuvaa lapsista tekemässä erilaisia kädentaitoja vaativia tehtäviä

 

Kutittaa, kun kämmentä maalataan vihreäksi. Näitä käden- ja jalanjälkiä voitte ihailla eteisen joulutoivotuksessa.

Monta kuvaa lapsista painamassa kädenjälkiä paperille

Monta kuvaa lapsista tekemässä punaisia jalanjälkiä paperille

Joulun lähestyessä jumppasimme salissa tonttujumpan merkeissä. Harjoittelimme heittämään lahjapaketteja (hernepusseja) rekeen, katselimme selällään maaten revontulien tanssia (kun toinen lapsi heilutteli iloisen värisiä huiveja), käärimme toisiamme lahjapakettiin ja rullasimme kääröjä pitkin lattiaa. Opettelimme ajamaan poroja ja kävelimme pientä polkua (eli narua) pitkin ja hyppäsimme ojan yli. Lopuksi lapset innostuivat rakentamaan tontuille majoja.

Monta kuvaa lapsista jumppaamassa



Joulun kohokohta oli tietysti Joulusauna Pihakoivun päiväkodilla, jossa kävimme pienryhmissä.