Vko 20-21

Loppu häämöttää

Ennenkuin eskari päättyy, on paljon asioita joita tehdään. Kevätjuhla koittaa ja siihen pitää tietysti harjoitella oman ryhmän kanssa, että kaikkien juhlaan osallistuvien ryhmien kanssa. Harjoitetelu vaatii pitkää pinnaa ja tarkkaa kuuntelua, jotta saadaan kaikki sujumaan niin että kaikilla on hyvä tunne sitten itse juhlassa.

Vanhempaintoimikunta on jo useana vuotena tarjonnut eskarilaisille ravintolaruokailun Pikku Pistrinassa, ja niin myös tänä vuonna. Ravintolakäyttäytymistä pohdittiin jo etukäteen, ja vielä itse ravintolassa saatiin tarjoilijalta hyvät ohjeet että kuinka siellä pitää asiakkaan toimia. 
Ruoka oli maittavaa ja kokemus varmasti mieleenpainuva jokaiselle. Koska ainakin kiitosten määrästä tarjoilijalle sai sen kuvan että mukavaa ja maukasta oli.

Lapsia syömässä ruokaa ravintolassa

Eskarilaisten päätösjuhlan "10 karhua ja 3 eskarilaista- esitys" onnistui loistavasti, ja tämän takia palkinnoksi hyvästä suorituksesta oli herkkuhetki Kirsikkapuistossa. Keksit, suklaat, karkit ja sipsit maistuivat mehun kera hyvältä, ja ansaitulta. Kannatti keskittyä ja tsempata itsensä hyvään suoritukseen kevätjuhlassa.

Monta kuvaa jossa lapset herkuttelevat nurmikolla istuen

Iita-nukke kertoi meille Forssan museolla tarinaa siitä että miten silloin 1880-luvulla elettiin. Hän näytti pienoiskuvan sen ajan maatilasta, ja kertoi mitä kaikkea työtä siellä tehtiin. Tämän jälkeen lähdimme työhakuun tehtaalle, ja näimme mitä kaikkea tärkeää Iita oli mukaan matkaan varannut. Lopuksi pääsimme kokeilemaan ihmiskutomiskonetta, jolla syntyi "pitkää käärmettä."

Monta kuvaa, jossa lapsia on Forssan museolla kuuntelemassa tarinaa 1880-luvun elämästä

Enää yksi viikko eskaria jäljellä, vielä viimeiset hommat ennen "kesälomaa".