Vk 3
Vk 3
Hyvää uutta vuotta kaikille.
Tälläviikolla saimme lomilta melkein kaikki ystävät takaisin. Ja kylläpäs loman aikana kaikki oli kasvanut hurjasti ja taitoja tullut lisää. Pukeminen on alkanut monia kiinnostamaan kovasti.
Meillä kehrissä aloitti uusi lapsi ryhmässä, tämä on herättänyt paljon keskustelua kuka on iso ja kuka pieni😃❤️
Talvista askartelua aloitimme. Siinä me harjoittelimme saksien käyttöä. Sekä sorminäppäryyttä kun legolla painettiin jääkuutioita. Sekä vanupuikoilla painoimme lumisadetta.


Talvesta todellakin olemme nauttinut. Pulkan vetäminen on ollutkin melkein kaikkien lemppari homma. Ja kyydissä on tietenkin kiva istuskella.


saimme myös uuden pelin mitä olemme harjoitelleet. Hienosti tunnistamme värejä. Muutaman kerran korppi pääsi syömään meidän puutarhasta hedelmät.

Paljon olemme leikkinyt sekä laulettu. Useana päivänä magneeteista on mikrofonit rakennettu ja vihreästä patjasta esiintymislava rakennettu. Siinä on porukalla laulettu tuiki tuiki tähtöstä.

Sijaisemme Elsa otti muutaman kanssa roihusia, missä nimetään erilaisi asioita ja samalla meidän sanavarasto kehittyy.

Kiitos tästä viikosta ja hyvää viikonloppua kaikille💕
