Vko 36
Vko 36
Tällä viikolla teimme erilaisia hienomotoriikka tehtäviä. Jokainen sai koristellla oman eskarikansionsa. Teimme myös syksyisen
sateenvarjotyön sekä eskaritehtävän (kynätehtävän).
Joka päivä katsomme kalenterin ja säätilan. Punaiset ovat innokkaasti kaikissa puuhissa mukana. Viittaaminen ja toisen kuuntelu sujuu myös mallikkaasti. Työrauha on myös aina hyvä.
Keskiviikkona pääsimme kuulemaan historian havinaa eskarin rakennuksesta ja sen ympäristöstä. Mitä kaikkea tällä alueella on ennen ollut ja mitä kaikkea täällä on tapahtunut. Punaiset kuuntelivat kiinnostuneena ja jälkeenpäin vielä keskusteltiin mitä kaikkea jäi mieleen. Mieleen oli painunut mm. se, että tehtaalla töissä olevien ruokalassa oli vain 7 lusikkaa, jotka nuoltiin puhtaaksi seuraavalle käyttäjälle. Hyvin oli siis kuunneltu mitä kehräämökierroksella kerrottiin.
Kävimme myös retkellä Ilmarisen puistossa. Sää suosi meitä ja matkalla tarkasteltiin mm syksyn merkkejä.