Vko 3

Pulkkamäessä, muskarissa ja salissa leikkimässä uusien leikkiryhmien kanssa, enkkukerho ja tunnekerho, retki lumeen, leikkiryhmät jatkaa omilla leikkiteemoilla

Maanantaina  lähdimme pulkkamäkeen.  Otimme mukaan lämmintä mehua ja pippareita. Mäenlasku oli hauskaa ja pulkat luistivat hyvin. Lapset pulkkamäessä

Tiistai oli pakkaspäivä. Aloitimme toiminnan kevään ensimmäisellä muskarilla. Tänään harjoiteltiin hiljaisuutta ja opittiin tauolle oma merkki Z. 

Lapset muskarissa

Muskarin jälkeen menimme saliin. Mona ope oli jakanut lapset leikkiryhmiin. Tänään oli tärkeää keskutella, osata tehdä kompromisseja ja luoda kiva leikki, jossa kaikilla oli tilaa ja tekemistä. Aluksi tämä uusi leikkimuoto ei ollut  aivan helppoa. Se, ettei kaikki menekään niin kuin itse on ajatellut, tai niin kuin se yleensä menee parhaan ystävän kanssa, ei ollut aluksi helppoa hyväksyä. Keskutelujen ja aikuisen avulla leikit saatiin käyntiin ja leikeistä kehittyi mukavia ja iloisia. Leikkihetken jälkeen keskusteltiin siitä, miltä tämä oli tuntunut. Moni myönsi, ettei se ollut aluksi helppoa, mutta mukavat leikit syntyivät kuitenkin. 

Lapset leikkivät

Keskiviikkona oli eskareilla enkku kerho. Tänään aiheena olivat eläimet. Niitä opeteltiin leikkien ja loruille. Teimme myös erilaisia eläin tehtäviä smart taululla. 

Lapset enkkukerhossa

Viskarit miettivät miten tunteet näkyvät ja miten ne kuuluvat. Lapset kuuntelivat ääniä. Miltä ne tuntuivat. Vaikka jostain kuului kivoja ääniä, se ei välttämättä tuntunutkaan kivalta. Joskus jonkun jatkuva nauraminen ei aina kuulosta itsestä kivalta. On tärkeä säädellä tunteissa syntyvää ääntä niin, ettei se tunnu kurjalta muista. 

Lapset miettivät tunteita

Torstaina lähdimme metsästämään puukeppejä. Tarvoimme syvässä lumihangessa ja leikkasimme pajun oksia oksasaksilla. Lisäksi saimme leikkiä lumessa. 

Lapset retkellä lumessa

Perjantaina leikimme omissa leikkiryhmissämme aikuisten tukemana. Tänään leikkinä oli kaupunkileikki, maatilaleikki ja viidakkoleikki.
Lapset leikkivät

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä