Hetkiä ja puuhia joulukuulta 2023
😊🎄☃️
Olemme liikkuneet ja harjoitelleet ja oppineet motorisia taitoja mm. tanssien, kiipeillen lumikasoissa, mäkeä laskien ja liikuntavarjon kanssa.
Sorminäppäryyttä, hienomotorisia taitoja ja hahmottamista on harjoiteltu erilaisten askartelujen, piirtämisen, kuvataiteen ja pipareiden leipomisen parissa.😊
Yllä olevat tähtitaivaat on tehty scriffito tekniikalla. Käy kurkkaamassa Varhaiskasvatuksen pedanet sivuilla olevaa seikkailukalenteria. Lähetin Päikyn kautta teille koteihin linkin, jolla pääsette katsomaan kalenterin eri luukkuihin.
Joulukuussa kävimme kuuntelemassa satuja ja lainaamassa kirjoja kirjastolla. Joka päivä oli tonttu myös tuonut meille Rullille joulukalenterihetkelle paketin. Lapset pääsivät aukaisemaan paketteja vuoropäivin. Paketeista ilmestyi erilaisi satuja ja tarinoita esim. kirjoina, satuhierontoina, äänisatuina ja loruina.
Kavereiden kanssa erilaiset leikit ja pelit kuuluivat myös jokaiseen päivään.
Mm. KIM- leikki jouluisilla kuvilla oli suosittua tekemistä.
Alla olevan kuvan otti yksi Rulla ryhmän lapsi eräänä aamuna, kun ihailimme Kehräämön valopolkua Tähdenlentohuoneen ikkunasta.
Monet jouluiset ja talviset laulut ovat myös soineet ja niitä ollaan lauleltu pitkin joulukuuta. Videolta voi kuunnella Rulla ryhmän laulaman laulun, joka aloitti joulukalenterihetken päivittäin.❤️