LOKAKUU

Lokakuussa kuravaatteet ja kumpparit alkoivat tulla jo tutuiksi. Ulkoilimme urheina paljon, mutta välillä jäimme sisällekin leikkimään. Ulkona keinuimme, teimme kakkuja, haravoimme, mopoilimme ja pompimme trampalla. Ulkona opettelimme myös monenlaisia laululeikkejä, kuin huomaamatta lätäköiden ja lentävien lehtien keskellä.

Kävimme myös kävelyretkillä aina tilaisuuden tullen. Keräsimme matkalta luonnonmateriaaleja ja ihania värikkäitä lehtiä, joista askartelimme kauniita ja hassuja juttuja :)

Trampan ääressä kannustimme kaveria ja harjoittelimme oman vuoron odottamista. Opimme samalla toistemme nimiä ja kuinka kivaa ryhmässä olikaan. Eräänä päivänä mopopihalla mopoilun ohessa haravoimme parkkipaikan, katselimme liikennettä ja tietenkin välillä piti käydä "tankkaamassa". Sisällä ollessa kävimme isossa salissa ja kotileikissä vuorotellen. Pallojen pyöreä muoto houkutteli heittelemään ja vierittämään. Pallot olivat ihanan värikkäitä ja punaisia ja keltaisia.

Lokakuussa teimme myös tärkeitä askarteluja, joita jatkoimme myös marraskuun alussa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä