vk 42

vk 42

Syyslomaviikolla Kehrääjiä oli paikalla pienempi porukka ja toimintakin oli hieman tavallisesta poikkeavaa. Maanantaina ulkoiltiin ja leikittiin tavalliseen tapaan, mutta tiistaina olikin vähän erilaisen ohjelman vuoro, sillä pidimme yhteisen muskarin Värjäreiden kanssa. Muskarissa oli taas eläinteema. Aluksi soudimme eläinten saarelle Paattilaulun tahtiin. Muskarissa oli mukana niin eläinpehmoleluja, eläinloruja, lauluja kuin laululeikkejäkin sekät tietysti loppurentoutus vedenalaisen maailman äärellä.

Keskiviikkona saimme Rallaajien opiskelijan Jessikan sekä Ritvan pitämään meille askartelupajaa. Lasten käsissä valmistuikin hienoja kummituksia sekä syksyisiä puita kierrätysmateriaaleista. Halloweenin lähestyessä saadaan kummitukset lentelemään ikkunoihin. 

Torstaina pidimme jälleen leikkipäivän ja jakauduimme aamupiirin jälkeen leikkeihin oman ryhmän lisäksi Rallaajiin, tarjotinhuoneeseen ja vesileikkiin. Ulkona leikittiin muun muassa Kuka pelkää mustekalaa -leikkiä ja pidettiin juoksukilpailuja, pelattiin sählyä ja kaivettiin hiekkamäkeen isoja kuoppia. 

Retkelle lähdettiinkin tällä viikolla vasta perjantaina. Suuntasimme syksyisessä säässä Kirkkopuistoon ja harjoittelimme taas samalla liikennesääntöjä. Opettelemme myös kaunista käytöstä ja toisten huomioimista muun muassa siten, että vilkutamme aina autoilijoille, jotka päästävät meidät suojatien yli, ja teemme tilaa muille kävelijöille sekä pyöräilijöille. Koitimme retkeltä löytää myös oikeankokoisia kiviä tulevaa askartelua varten, mutta se olikin melko vaikea tehtävä. Saimme jokusen kiven kerättyä, mutta ensi kerralla täytyy kokeilla jotakin toista paikkaa parempien kivien toivossa. 

Perjantaina 18.10. on sadun päivä ja kokoonnuimmekin retken jälkeen yhdessä satuhetkelle. Jokainen sai kainaloon pehmolelun lukukaveriksi. Lukukaverin ajatus on, että lapsi saa silittää tai pitää pehmolelua sylissä, ja se rauhoittaa lasta kuuntelun aikana. Lukukaverit pidettiin hienosti ja rauhallisesti sylissä kahden sadun ajan. 

Perjantai huipentui välipalan jälkeiseen diskoon! Meillä oli nukkarissa musiikkia ja hienot valot - kyllä meidän kelpasi diskoilla.

Syyslomaviikolla ei paljoa kuvia otettu, mutta alta löytyy muutama otos kuluneen viikon varrelta. Kehrääjät toivottavat kaikille mukavaa viikonloppua!