vk 41
vk 41
Maanantaina pidettiin leikkipäivä, jolloin jakauduttiin aikuisten valitsemiin leikkiryhmiin. Harjoittelemme sitä, ettei lapsi voi aina itse valita - tässä tilanteessa leikkiä tai leikkikavereita - vaan on opittava mukautumaan erilaisiin tilanteisiin. Ulkoillessa lapset saavat joka päivä leikkiä haluamiensa kavereiden kanssa ja valita omat leikit, ja nyt sisäleikeissä harjoittelemme leikkitaitoja enemmän aikuisjohtoisesti. Pienryhmissä erilaiset leikit sujuvat mukavasti ja pitkäkestoisestikin, kun leikkiympäristö on mahdollisimman rauhallinen. Tällä kertaa leikkeinä olivat Barbitalo, kotileikki salissa, Ryhmä Hau, dublot sekä pikkulegot.
Eläinten viikkoa vietettiin 4.-10.10. Sen kunniaksi pidimme tiistaina eläinaiheisen muskarin. Ennen muskaria aamupiirillä katsottiin videota erilaisista eläimistä, joista iso osa oli kyllä sellaisia, joita ei Suomessa elä. Muskarissa oli paljon eläinpehmoleluja esillä, mm. karhu, kaksi siiliä, kettu ja pupu. Lorut kertoivat erilaisista eläimistä. Laululeikkeinä oli Pikku jänö nukkuu, Minä näin kun kettu, Viisi pientä sammakkoa (Siinan taikaradio), Karhu nukkuu sekä Tunnetko sä sammakon (Siinan taikaradio). Erityisen hauska oli karhu nukkuu -laululeikki, jossa piirin keskellä oleva karhu heräsi talviunilta ja otti piirissä olevia kiinni. Kyllä nauru ja ilon kiljahdukset kuuluivat pitkälle! Muskarissa kokeiltiin myös soitinta nimeltä quiro, jonka ääni kuulosti hauskasti sammakon kurnutukselta. Lopuksi rentouduttiin katsoen ihanaa vedenalaista maailmaa rauhoittavalta Youtube-videolta. Sellaisia löytyy esimerkiksi hakusanoilla "underwater relaxation".
Kun puolet porukasta oli muskarissa, puolet jäivät pelaamaan erilaisia pelejä. Pienissä ryhmissä aikuisten kanssa erilaiset pelit, kuten Alias ja domino, sujuivat hienosti. Pelien avulla harjoitellaan mm. sääntöjen kuuntelua ja noudattamista, keskittymistä sekä tunteiden säätelyä. Joskus tunteet kuumenevat pelatessa, erityisesti häviämisen hetkellä, mutta se on ihan tavallista ja hyvä hetki harjoitella pettymyksen sietämistä ja rauhoittumista.
Keskiviikkona viskarit suuntasivat Metsämörriretkelle. Vettä satoi ja ilma oli viileä, joten sadevaatteiden alle kerrostettiin lämmintä vaatetta. Eväiden syönti oli monen mielestä hauskinta ja metsässä sai leikkiä puiden alla sateelta suojassa. Pienet jäivät päiväkodille ensin ulkoilemaan ja sitten leikkimään pienissä leikkiryhmissä, mikä olikin tosi mieluisaa ja leikit sujuivat melkein tunnin verran tosi hyvin niin Barbileikissä, salin kotileikissä kuin autojen parissakin.
Torstaina viskareiden lähdettyä Metsämörriin pienet pääsivät taas leikkeihin. Tällä kertaa saimme leikkikavereiksi Värjäreiden lapsia. Yhteisleikit olivat mieluisia ja toivommekin, että voimme pian taas saada muista ryhmistä leikkikavereita myös sisäleikkeihin. Torstaina ulkona keräiltiin ja ihasteltiin syksyn värikkäitä lehtiä. Vuodenaikojen vaihteluita havainnoidaan aina tarkasti ja näin syksyllä ilahduttaa erityisesti kuraleikit ja kauniit värit.
Perjantaina ulkoiltiin yhdessä Pumpuleiden ja Värjäreiden kanssa, jatkettiin porkkanamaalauksien viimeistelyä ja leikittiin. Ryhmässämme on tämä viikon ajan ollut TET-jaksolla Milana. Iso kiitos Milanalle mukavasta viikosta! Ensi viikolla vietetään syyslomia, joten porukkaa on ryhmissä vähemmän ja toimintakin saattaa olla hieman erilaista. Toimimme mahdollisesti yhteistyössä toisten ryhmien kanssa, mikä onkin kivaa vaihtelua.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

eläinten viikon aamupiiri ja muskari ti 8.10.
muskarista 8.10.