9. luokka
VALINNAISAINEET
Tuntimäärä
Keskuskoulun opetussuunnitelman mukaan oppilaalla on yhdeksännellä luokalla yhteisiä aineita on 25, sen lisäksi on taideainevalinta joko kuvataide tai musiikki 2 tuntia ja valinnaisia aineita 3 tuntia. Oppilas voi valita yhden kahden tunnin ja yhden yhden tunnin valinnaisaineen. Valinnaisaine on valintansa jälkeen pakollinen oppiaine.Valintakriteerit
Oppilas voi valita valinnaisaineensa vapaasti niistä aineista, jotka jäljempänä esitellään. Kaikilla perusopinnot suorittaneilla on yleinen jatko-opintokelpoisuus riippumatta valituista valinnaisaineista. Minkään valinnaisaineen opiskelu ei näin ole edellytyksenä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Tosin jatko-opinnoissa voi olla hyötyä, jos on jo perusopintojen aikana opiskellut kyseiseen alaan liittyvää oppiainetta. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että myös valinnaisaineissa saatu arvosana voi vaikuttaa oppilaan jatkokoulutukseen pääsemiseen. Oppilaan ja kodin on syytä harkita mahdollisimman tarkkaan, mitkä valinnaisaineet tukevat ja motivoivat peruskoulun opintoja ja haluaako oppilas muusta syystä syventyä johonkin aineryhmään. Valintalomakkeeseen merkitään toiveiden ja tarpeiden mukainen tärkeysjärjestys.
Valintojen toteutuminen
Kaikki valinnat eivät (välttämättä) toteudu. Syynä voi olla esim. valintojen vähäisyys tai lukujärjestystekniset syyt. Siksi on tärkeätä, että myös varavalinnat tehdään harkiten. Jos valintoja on muutettava, käydään oppilaan kanssa keskustelu uusista valinnoista.Keskuskoulun tuntijako
|
|
7.luokka |
8.luokka |
9.luokka |
|
Yhteiset aineet |
|
|
|
|
Äidinkieli |
3 |
3 |
4 |
|
Englanti |
2 |
2 |
3 |
|
Ruotsi |
2 |
2 |
1 |
|
Matematiikka |
4 |
3 |
4 |
|
Biologia/Maantieto |
2 |
3 |
2 |
|
Fysiikka/Kemia |
2 |
3 |
2 |
|
Terveystieto |
1,5 |
0,5 |
1 |
|
Uskonto/ET |
1 |
1 |
1 |
|
Historia ja Yhteiskuntaoppi |
2 |
2 |
3 |
|
Musiikki |
1 |
1 |
0/2 |
|
Kuvataide |
2 |
0/2 |
0/2 |
|
Käsityö |
2 |
0/2 |
0 |
|
Liikunta |
2 |
3 |
3 |
|
Kotitalous |
3 |
0 |
0 |
|
Oppilaanohjaus |
0,5 |
0,5 |
1 |
|
|
|
|
|
|
Valinnaiset aineet |
0 |
4 |
3 |
|
|
|
|
|
|
Yhteensä |
30 |
30 |
30 |
Valittavat kurssit
Taideainevalinta Kaikki oppilaat valitsevat joko kuvataiteen (2 tuntia) tai musiikin (2 tuntia) 9. luokalle.
Valinnaisaineiden kokonaisuus
Alla olevissa taulukoissa on lueteltu valinnaisainekurssit, joita voi valita 9. luokalle. Kurssien kuvaukset löytyvät oheisilta sivuilta (vasemmalla ylhääällä on valikko, josta pääsee kurssikuvauksiin). Oppilas valitsee yhden (1) kahden tunnin kurssin sekä yhden (1) yhden tunnin kurssin. Molemmille kursseille on valittava myös kaksi varavalintaa.
Kahden tunnin kurssit
Oppilas valitsee yhden (1) kahden tunnin kurssin sekä sille varavalinnan. Suluissa on emoaineen lyhenne, silloin kun arvosana vaikuttaa yhteishaussa.
B2 espanja
B2 saksa
Tietotekniikka
Maantiedon syventävä (GE)
Kotitalous (KO)
Valokuvaus, media, piirtäminen (KU)
Tekninen työ (KÄ)
Tekstiilityö (KÄ)
Liikunta (LI)
Elokuva elämyksenä (AI)
Suomi äidinkielenä (S2) lisäkurssi (S2)
Askelia aikuisuuteen
Yhden tunnin kurssit
Oppilas valitsee yhden (1) yhden tunnin kurssin sekä sille varavalinnan.
Englannin tukikurssi
Englannin syventävä kurssi
Ruotsia kaikille
Ciao Italia!
Tutustumiskurssi venäjän kieleen
Matematiikan lisäkurssi
Tietotekniikka
Leivonnan ABC
Vapaa kuvataide
Mopokurssi
Teknisen työn lisäkurssi
Tekstiilipaja
50/50 käsityö
Liikunnan pelitunti
Kuntosalikurssi
Toiminnallinen urheilu
Treenikämppä
Kielenhuollon kurssi
Lukukerho
Luova kirjoittaminen
Bullet Journal BuJo
Hygieniaosaaminen
Hyvinvointitaidot
Sivuklinikka
Teppo-opinnot (työelämäpainotteinen perusopetus)