Hygieniaosaaminen (1 tunti)
Toteuttavat oppiaineet: biologia, kotitalous
Hygieniaosaaminen tarjoaa tietoja ja taitoja niin kotikeittiössä ahertavalle, elintarvikealan ammattiin aikovalle kuin maailmanmatkailusta haaveilevalle nuorelle.
Tavoitteet
Tavoitteena on perehtyä hygieniaosaamiseen ja suorittaa hygieniapassi. Hyvä hygieniaosaaminen edellyttää perustietoa mikrobiologiasta, ruokamyrkytyksistä, henkilökohtaisesta hygieniasta, puhtaanapidosta ja elintarvikelainsäädännöstä.
Työelämässä hygieniaosaamistodistus eli hygieniapassi vaaditaan kaikissa tehtävissä, missä käsitellään tuoreita, helposti pilaantuvia, pakkaamattomia elintarvikkeita tai valmistetaan ruokaa. Elintarviketietous ja hyvät hygieniakäytänteet ovat tärkeitä kaikille. Nuorelle hygieniapassista on hyötyä esimerkiksi kesätöitä hakiessa.
Hygieniapassin saa suorittamalla hyväksytysti hygieniapassitestin. Oppilaat osallistuvat hygieniapassitestiin kurssin aikana. Passi on voimassa lakitekstin mukaisesti toistaiseksi.
Toteutus
Oppitunneilla perehdytään aihealueisiin havainnollisesti ja tutkivasti. Mikrobeihin tutustutaan esimerkiksi mikroskopoimalla ja ympäristöä tutkien. Opitaan ymmärtämään mikrobien merkitys ihmiselle ja ympäristölle.
Tarkastellaan hygieniaosaamistaitojen merkitystä kotona ja elintarvikealalla. Opitaan ymmärtämään mikrobien tuomat riskit kotitaloudessa ja elintarviketuotannossa. Tutustutaan mikrobien hyötykäyttöön elintarvikkeiden valmistuksessa. Perehdytään elintarvikelainsäädäntöön.
Kurssilla valmistaudutaan ja osallistutaan hygieniapassitestiin. Oppitunneilla tehdään harjoitustestejä ennen varsinaista hygieniapassikoetta.
Sisältö
- hygieniaosaaminen kotona ja työelämässä
- elintarviketurvallisuutta heikentävät vaaratekijät
- mikrobiologian perusteet
- mikrobien lisääntyminen
- mikrobien hyödyntäminen ja mikrobien aiheuttamat riskit
- elintarvikelainsäädäntö kuluttajan ja hygieniaosaajan kannalta
- omavalvonta yrityksissä ja kotona
- elintarvikkeiden turvallinen käsittely ja henkilökohtainen hygienia
- hygieniapassitestin suorittaminen
Arviointi
Suoritusmerkintä