Lestadiolaisuus

 

Lestadiolaisuus on yksi kirkon piirissä vaikuttavista herätysliikkeistä. Se syntyi Lars Leevi Laestadiuksen (1800–1861) saarnatoiminnan vaikutuksesta Ruotsin pohjoisimmassa Lapissa. Herätyksiä ilmeni 1840-luvulta lähtien, ja vähitellen ne laajenivat myös Suomen puolelle. Muutamassa vuosikymmenessä Suomesta tuli lestadiolaisuuden huomattavin tukialue.

Laestadiuksen jälkeen liikkeen johtoon nousi Juhani Raattamaa (1811–1899), joka vaikutti suuresti liikkeen opilliseen kehitykseen. Lestadiolaisuuden yhtenäinen kausi päättyi vuosisadan vaihteessa suureen hajaannukseen, joka johtui liikkeen leviämisestä, Raattamaan kuolemasta ja opillisista erimielisyyksistä.

Lestadiolainen elämänmuoto

Seurat ovat lestadiolaisuuden keskeisin kokoontumismuoto. Seuroja pidetään useimmiten kodeissa. Puhujilta, myös papeilta, edellytetään lestadiolaisyhteisön hyväksyntää. Julistuksen keskeisinä tuntomerkkeinä ovat parannuksen saarnaaminen ja syntien anteeksiantamuksen julistus.

Lestadiolaissaarnaajat julistavat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Liikkeessä käytetään niin yleistä synninpäästöä kuin rippiä. Oikeus synninpäästön julistamiseen kuuluu kaikille uskoville. Lestadiolaiset hyväksyvät uskoviksi usein vain liikkeen omassa vaikutuspiirissä olevat kristityt.

Vanhoillislestadiolaisten laulukirja on Siionin Laulut. Esikoislestadiolaiset käyttävät kirjaa Virsikirja ja hengellisiä lauluja. Muissa lestadiolaisuuden suuntauksissa lauletaan Siionin Matkalauluja.

Lestadiolaiseen elämänmuotoon kuuluvat usein suuret perheet ja perhekeskeinen elämä. Uskonsisaret ja -veljet voivat tervehtiä toisiaan perinteisillä lestadiolaisilla tervehdyksillä kuten ”Jumalan rauhaa” tai ”Jumalan terve”.

Elämäntapaan kuuluu päihteetön elämä ja ajatus, että perheen lasten lukumäärä on ennalta määrätty ja siihen ei ihmisen tule ehkäisyllä puuttua. Tästä syystä erityisesti vanhoillislestadiolaisissa perheissä on usein paljon lapsia. 

Vanhoillislestadiolaisuus

Vanhoillislestadiolaisuus muodostui alusta alkaen lestadiolaisuuden suurimmaksi ryhmäksi. Sen keskusjärjestö on vuonna 1906 perustettu Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys eli SRK. Sisarjärjestöjä sillä on Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Venäjällä ja Virossa.

Vanhoillislestadiolaisuuden kannattajien määrä on arvioitu yli 100 000:ksi. Liike on levinnyt voimakkaimmin Pohjois-Pohjanmaalle, Oulun seudulle sekä Koillismaalle. Paikallisia rauhanyhdistyksiä on noin 250. Liikkeen pää-äänenkannattaja on Päivämies-lehti.

Erityispiirteenä suviseurat

Vanhoillislestadiolaisten valtakunnalliset, nelipäiväiset suviseurat on maamme laajin hengellinen tapahtuma. Osanottajia on noin 70 000–80 000, joista suurin osa on lapsia ja nuoria. Ensimmäiset suviseurat pidettiin Oulussa vuonna 1906.

Lähde: https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Lestadiolaisuus#Lestadiolainen_el.C3.A4m.C3.A4nmuoto