Lisämateriaali

Etiikan sanastoa

moraali =
uskomukset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä

etiikka =
tutkii ja tarkastelee moraalia, ihmisten käsityksiä oikeasta ja väärästä

arvo =
asia, jota arvostamme ja pidämme tärkeänä ja tavoittelemisen arvoisena

itseisarvo =
asiat, jotka itsessään ja sellaisenaan ovat tärkeitä, kuten terveys

välinearvo =
ei ole välttämättä sellaisenaan tavoittelemisen arvoinen, mutta sen avulla saavutetaan jotain tärkeämpää kuten esim. koulutus jonka avulla saadaan haluttu työ, kuten raha, jonka avulla mahdollistuu moni asia elämässä

epäarvo =
asia, joka ei ole tärkeä tai tavoittelemisen arvoinen

Etiikan teoriat

Etiikan teoriat

Eettisen pohdinnan apuna voivat toimia erilaiset etiikan teoriat. Niiden avulla voidaan arvioida, onko teko oikein vai väärin. Yleensä teorioiden avulla arvioidaan yksilöä, mutta joskus myös yritystä tai yhteisöä. Arvioidaanpa liikennevaloristeyksen tilannetta uudelleen eri teorioiden avulla. Kuvittele, että odottelet risteyksessä valojen vaihtumista, kun huomaat suojatien toisella puolella iäkkään naisen kaatuvan ja selvästi loukkaavan itsensä.

Tarkoitusetiikan mukaan teko on oikein, jos tekijällä on hyvä tarkoitus. Jos liikennevaloristeyksessä huomaat iäkkään naisen kaatuvan, riennät varmaan apuun punaisista valoista välittämättä. Jos yllättäen risteykseen ajava auto töytäisisi sinua, seuraukset saattaisivat olla vakavat. Tekosi olisi tarkoitusetiikan mukaan silti oikein, koska tarkoituksesi oli hyvä.

Velvollisuusetiikka arvioi tekoja velvollisuuksien kuten lakien ja sääntöjen noudattamisen näkökulmasta. Jos risteyksen toisella puolella kaatuisi iäkäs nainen, velvollisuusetiikan mukaan sinun olisi odotettava valojen vaihtumista ennen kuin voit mennä avuksi.

Seurausetiikka arvioi teon olevan oikein mikäli seuraukset ovat hyvät. Se, kenen näkökulmasta seuraukset ovat oikein, vaihtelee. Egoistisesti ajatteleva ihminen arvioi seurauksia nimenomaan itsensä kannalta. Ihminen, joka tavoittelee suurinta hyötyä mahdollisimman monelle, toimii utilitaristisesti. Altruistinen toimija taas pyrkii tuottamaan etua vain toisille – ei itselleen. Miten egoistisesti ajatteleva toimisi nähdessään vanhuksen kaatuvan risteyksen toisella puolella? Entä mitä tekisi utilitaristisesti ajatteleva?

Tilanne-etiikan kohdalla tekoja on arvioitava ottamalla huomioon jokaisen tilanteen ainutlaatuisuus. Ajankohta, ympäristö ja ihmiset tilanteessa vaihtelevat. Yleisesti hyväksyttyjä normeja ei kumota kokonaan, mutta niitä voidaan soveltaa tilanteen vaatimalla tavalla. Tilanne-etiikan mukaan risteystilanteessa tehtyihin päätöksiin vaikuttavat muun muassa sinun lisäksesi toiset paikallaolijat, jotka saattavat ehtiä apuun ennen sinua.

Sääntöetiikan mukaan jokainen teko on joko oikein tai väärin. Jos se on säännön tai lain mukainen, se on tilanteesta riippumatta oikein ja vastaavasti jos teko on säännön tai lain vastainen, on se aina väärin. Tässä etiikan teoriassa ei ole tilaa tulkinnoille tai tilanteiden miettimiselle.


Yhdeksännen luokan uskonto: osa 1


vko 34
Kurssin esittelyä
Kristilliset kirkot

vko 35
Kristilliset kirkot

vko 36
Kirkkovuosi

vko 37
Virsiperinne luterilaisessa kirkossa

vko 38
Läksynkuulustelu/koe käydyistä aiheista

vko 39 TET

vko 40 vierailu
vko 41 vierailu

vko 42 LOMA

vko 43 ei-kristilliset kirkot
vko 44 ei-kristilliset kirkot

vko 45 vierailu

vko 46 yhteenveto opitusta/kuulustelu/koe

EETTISET TUTKIELMAT

1. Perustele aiheesi valinta.

2. Määrittele aiheesi lukijalle.

Esim. - Mikä on abortti? Mitä on eutanasia?

3. Miten se tehdään?

4. Luvut Suomessa ja maailmalla.

5. Laillisuus: Onko lain mukaan sallittua vai ei?

5. Eettinen näkökulma: mitkä asiat puhuvat yleisesti asian puolesta, mitkä vastaan?

6. Oma pohdinta. Omat mielipiteet.

KUVITA, SOMMITTELE, KORISTELE OMAN MAKUSI MUKAAN.

Eettinen pohdinta aiheesta kuolemanrangaistus

TEHTÄVIÄ:

1. Pohdi kuolemanrangaistukseen liittyviä eettisiä ongelmia.
2. Mieti perusteita, joilla kuolemanrangaistusta voitaisiin kannattaa. Pohdi myös näkökulmia, joilla sitä vastustetaan.
3. Selvitä kuolemaantuomitun tarina. Millaisesta rikoksesta hänet tuomittiin, kuinka kauan hän oli vankilassa ennen kuolemaansa, millaisia oikeuksia kuolemaantuomitulla on, milloin hänet tapettiin ja miten?
4. Amnesty International on kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö, joka vastustaa kuolemanrangaistusta. Ota selvää, miten järjestö perustelee kantansa ja miten se toimii ko. kysymyksessä.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Eettinen pohdinta itsemurhasta

TEHTÄVIÄ:

1. Pohdi millä perusteilla itsemurhaa voidaan puolustaa. Mieti myös niitä näkökulmia, joilla se voidaan kieltää.
2. Ota selvää, miten eri kirkkokunnat suhtautuvat itsemurhaan.
3. Ota selvää, miten itsemurhaan eri aikoina on suhtauduttu maailmalla ja Suomessa.
4. Miten muut uskonnot suhtautuvat itsemurhaan?
5. Onko itsemurha itsekäs teko?
6. Etsi itsemurhan tehneet läheisen tarina ja kerro siitä.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Kysymyksiä kirkkoon

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Kysymyksiä helluntailaisuudesta


Kysymyksiä Jehovan todistajuudesta

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Kirkkovuosi

Teemme parin kanssa esitelmät kirkkovuoden juhlista.


Esitelmästä on käytävä ilmi
- Miksi juhlapyhää vietetään?
- Milloin sitä vietetään?
- Mihin juhlapyhien jaksoon se kuuluu?
- Miten sitä juhlistetaan a) kirkossa b) perheissä ja kodeissa? Ja muissa kirkkokunnissa?
- Mikä on pyhän liturginen väri ja mitä se kuvastaa?
- Kuvamateriaali. Huom! hakutyökalut tai työn loppuun merkintä, mistä kuvat on otettu

Jatkotehtävänä on haastatella kahta ihmistä heidän juhlaperinteestään. Suunnittele haastattelukysymykset.

Haastattelu tehdään kotitehtävänä ja haastateltavien vastaukset kirjataan vihkoon tai palautetaan oman luokan haastatteluvastausten palautuskansioon ryhmäläisten nimellä.

Kaikki luterilaisesta kirkosta ja uskosta



Lähde: http://migrantchurch.fi/kristilliset-juhlapaivat/kristilliset-juhlapaivat/images/kirkkovuosi.jpg/pa_thumb/imagex580x571.jpeg