Katolinen

Katolinen

Islam

Islamin synty ja kehitys

Islam merkitsee alistumista jumalan tahtoon ja muslimi on henkilö, joka on alistunut jumalan tahtoon (noudattaa islamin oppeja).

Islam on nuorin Lähi-idässä syntynyt yksijumalaisuutta korostava uskonto.

Se on saanut vaikutteita juutalaisuudesta ja kristinuskosta.

Ennen islamin syntymistä Arabian niemimaan asukkailla oli useita jumalia. Alueella asui myös kristittyjä ja juutalaisia.

Mekan kaupunki oli tärkeä karavaanireittien risteyskohta ja uskonnollinen keskus.


Muhammed

Islamin perustaja Muhammed syntyi noin 570 jkr kauppiasperheeseen. Hän jäi nuorena orvoksi ja oli sukulaistensa mukana kauppamatkoilla. Muhammed tutustui juutalaisuuteen ja kristinuskoon.

Hän sai uskonnollisia ilmestyksiä ja vetäytyi erämaahan rukoilemaan ja mietiskelemää. Muhammed vakuuttui, että oli vain yksi oikea jumala, Allah.

Kun Muhammed yritti julistaa uutta uskontoa Mekan kaupungissa hän ja hänen seuraajansa joutuivat vaikeuksiin. Mekan johtajat eivät halunneet uutta uskontoa sotkemaan kukoistavaa ”uskontobisnestä”. Muhammedin näkemykset uhkasivat myös perinteistä perhe ja heimorakennetta

Muhammed joutui pakenemaan Medinan kaupunkiin 622 (islamilainen ajanlasku alkaa tästä kohdasta). Medinan kaupungissa Muhammed sai paljon käännynnäisiä ja arvostetun aseman heimojen ja sukujen riitojen välittäjä. Muodostui ensimmäinen uskovaisten yhteisö.

Muhammed kukisti Mekan sotajoukon ja valtasi kaupungin 630. Arabiaan niemimaan heimot kääntyivät islamiin.

Muhammed kuoli 632 ja hänen seuraajakseen valittiin läheinen työtoveri Ali Bakr. Hänen arvonimensä oli kalifi.


Islam leviää

Ennen islamin syntyä Arabian niemimaan heimot olivat taistelleet verisesti keskenään. Islam vaati rauhaa kaikkien oikeauskoisten kesken. Heimot suuntasivat huomionsa islamin alueen ulkopuolelle. Näille alueille oli toki tehty ryöstöretkiä jo aikaisemminkin.

Lähi-idän suurvallat Persia ja Bysantti (Itä-Rooma) olivat kuluttaneet voimansa vuosisatoja jatkuneessa keskinäisessä valtakamppailussa. Niistä ei ollut vastusta aavikolta hyökänneelle ratsumiesten armeijalle. Seuraavan sadan vuoden aikana arabien armeijat valloittivat lähes koko Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan. Ne etenivät 700-luvun alussa Espanjaa ja Intiaan.

Valloituksessa ei oikeastaan ollut kysymys uskonsodasta. Valloitettujen alueiden asukkaita ei pakotettu kääntymään islamiin. He saivat pitää uskonsa, kunhan maksoivat veronsa ja tottelivat uusia johtajia.

Kristittyjä ja juutalaisia kunnioitettiin ”kirjan kansoina”. He saivat pitää omat uskonsa. Monin paikoin Bysantin vainoamat ei-ortodoksiset kristityt tervehtivät arabi valloittajia vapauttajina.

Vähitellen valloitettujen alueiden asukkaista kääntyi islamiin, mutta kristittyjä ja juutalaisia yhteisöjä on elänyt islamin alueen keskellä aina näihin päiviin asti.

 Kiista siitä, kuka on kelvollinen profeetta Muhammedin seuraajaksi johtamaa muslimeja, johti islamin jakaantumiseen kahteen suuntaukseen. Shiiat hyväksyivät kalifiksi vain Muhammedin sukulaiset, kun taas sunnit olivat valmiita nostamaa kalifeiksi muitakin. Kiista kärjistyi taisteluksi, jonka shiiat hävisivät. Myöhemmin suuntausten välille on noussut joitakin opillisia riitoja. Suurin osa maailman yli miljardista muslimista on sunneja. Shiialaisuus ja sunnilaisuus jakaantuvat useisiin ”lahkoihin”.

 

Islamin viisi peruspilaria

Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammed on hänen profeettansa.

Rukous, viisi kertaa päivässä. Muezi kutsuu uskovaiset rukoukseen moskeijaan. Voi rukoilla myös kotona tai työpaikalla. Ennen rukousta peseytyminen. Rukoillaan Mekkaan päin.

Almujen antaminen, islam korostaa vähäosaisten auttamista.

Pyhiinvaellus Mekkaan

Ramadan eli paastokuukausi. Ei saa syödä eikä juoda päivisin vain öisin. Päättyy suureen juhlaan.

 

Muslimien tapoja

Islamin mukaan Muhammed on viimeinen profeetta. Hänen jälkeensä ei tule muita. Islam on ainoa oikea uskonto, Jumalan lopullinen ilmoitus.

Islamin pyhä kirja on Koraani, joka on alunperin kirjoitettu arabiaksi. Se koottiin Muhammedin kuoleman jälkeen. Muslimit uskovat, että Muhammed sai Koraanin sisällön Allahilta. Koraanin sanomaa ei kyseenalaisteta.

Sunna (tapa) tarkoittaa kertomuksia Muhammedin elämästä. Muslimit velvollisia noudattamaan Muhammedin esimerkkiä.

Islam kieltää sianlihan syömisen ja niiden elintarvikkeiden käytön, joissa on sikaa. Eläimet pitäisi teurastaa islamin vaatimalla tavalla.

Myös alkoholi ja huumeet on kielletty.

Islam sallii miehelle neljä vaimoa, jos hän pystyy kohtelemaan heitä tasavertaisesti. Suurimmalla osalla muslimimiehistä on yksi vaimo. Islam rohkaisee perheen perustamiseen.

Miesten ympärileikkaus

Koraanissa on määräyksiä miesten ja naisten pukeutumisesta, mutta ne ovat ylimalkaisia. Niitä tulkitaan eri lailla eri puolilla maailmaa.

Islam kieltää kuvan tekemisen Jumalasta. Moskeijoissa ei ole kuvia. Myöskään Muhammedin kasvoja ei kuvata.

Joissakin islamilaisissa maissa noudatetaan kokonaan tai osittain Koraaniin perustuvaa sharia lakia.

Muslimit uskovat elämään kuoleman jälkeen. Hurskaat pääsevät paratiisiin ja kelvottomat joutuvat helvettiin. Myös usko lopulliseen taisteluun hyvän ja pahan välillä (Tuomiopäivä) kuuluu islamiin.

 

Jihad eli ”pyhä sota

Jihad eli ”pyhä sota” on luultavasti väärin ymmärretyin islaminuskoon liittyvä asia. Termin parempi käännös olisi kamppailu islamin puolesta. Koraanin mukaan jokaisella muslimilla on velvollisuus puolustaa islamin uskoa vihollisten hyökkäystä vastaan. Jihad tarkoittaa myös muslimin joka päiväistä kamppailua olla parempi ihminen ja uskovain, Koraanin antamien ohjeiden noudattamista. Muslimi, joka kuolee Jihadissa eli kamppailussa islamin puolesta pääsee suoraan paratiisiin.

Jihadin julistamiseen ei riitä joukko aavikolla rynnäkkökivääreiden ja maastoautojen kanssa riehuvaa kiihkoilijaa. Vain oppinut ja laajasti tunnustettu islamin tuntia voi julistaa jihadin. Yksikään terroristijärjestö esim. Isis, Al-Qaida, Boko-Hara, joka väittää käyvänsä taistelua islamin puolesta islamin puolesta, ei täytä tätä vaatimusta. Suurin osa maailman muslimeista kavahtaa näitä järjestöjä. Erityisesti summittaiset iskut tavallisia ihmisiä kohtaan tuomitaan. Nämä järjestöt katsovat, että länsimaat käyvät sotaa islamia vastaan. Yksi sodankäynnin muoto on länsimaisen kulttuurin ja ajatusten levittämien muslimien keskuuteen. Näiden asioiden katsotaan uhkaavan islamin puhtautta.

Kysymyksiä islamista

1. Missä islamin usko on syntynyt?
2. Mitkä kaksi uskontoa ovat vaikuttaneet islamin kehittymiseen
3. Ketä pidetään islamin uskon perustajana?
4. Kerro hänen elämästään?
5. Miksi Mekkan kaupungin johtajat vastustivat uutta uskontoa.
6. Mistä tapahtumasta alkaa islamilainen ajanlasku.
7. Miksi islam levisi nopeasti?
8. Ketä ovat kirjankansat?
9. Mikä on islamin pyhä kirja ja millä kielellä se on kirjoitettu.
10. Mitkä ovat islamin viis peruspilaria?
11. Mikä on ramadan?
12. miitä tapoja muslimeilla on, jotka ovat erilaisia ”tavallisten suomalaisten ” kanssa.
13. Mitkä ovat muslimien kolme pyhää kaupunkia?

 

Juutalaisuus

Juutalaisuus on vanhin ja pienin Lähi-idässä syntynyt yksijumalaisuutta korostava uskonto. (Ei tee aktiivista käännytystyötä)

Patriarkka Aabraham teki liiton Jumalan kanssa. Se koskee myös hänen jälkeläisiään. Jos juutalaiset pitävät liiton ja noudattavat Jumalan antamaa lakia, he menestyvät. Valittu kansa

Jos lakia rikotaan, Jumala rankaisee. Vanhassa testamentissa esimerkkejä molemmista.

 

Juutalaisuuden käännekohtia

Patriarkka Aabraham tekee liiton Jumalan kanssa.

Egyptin orjuus ja siitä pakeneminen. Mooses ja kymmenen käskyä.

Luvatun maan valloittaminen.

Kuningasten aika Saul, Daavid ja Salomon

Baabelin vankeus 500-luvulla ekr.

Roomalaiset tuhoavat Jerusalemin temppelin 70 jkr. Diaspora eli hajaannus alkaa.

Natsit tappavat noin 6 miljoonaa juutalaista toisen maailman sodan aikana (1939-45).

Israelin valtio perustetaan 1948. Juutalaisten paluu luvattuun maahan.


Pyhät kirjoitukset

Juutalaisten pyhä kirja on Vanha testamentti, joka on kirjoitettu heprean kielellä. Sen tärkein osa on toora eli laki (viisi Mooseksen kirjaa). Kymmenen käskyä ja satoja muita ohjeita, miten juutalaisten pitää elää.

Vanhassa testamentissa on myös profeetat ja kirjoitukset

Talmud sisältää vuosisatojen aikana koottuja tooran määräysten selityksiä.


Juutalaisten tapoja

Juutalaisuuden opettaja on rabbi. Hän on myös usein ollut juutalaisen yhteisön johtaja.

Juutalaisten kokoontumispaikka, rukoushuone on synagoga.

Juutalaisten juhlia ovat bar mitsva pojille ja bat mitsva tytöille (uskonnollinen täysi-ikäisyys), Jom Kippur (”sovituspäivä” rukoilu ja paasto), Pesah (pääsiäinen) muistellaan Egyptin orjuudesta vapautumista ja hanukka, jota vietetään joulukuussa.

Juutalaisia tapoja on miesten ympärileikkaus ja kosher ruoka.

Juutalaisten ”pyhin” paikka Jerusalemin itkumuuri.

Juutalaisuuden symboleja ovat Daavidin tähti ja Menora kynttelikkö.


Kysymyksiä?
1. Missä juutalaisuus on syntynyt?
2. Ketä pidetään juutalaisuuden "perustajana"
3. Mitä tarkoittaa, että juutalaiset ovat "valittukansa"
4. Mitä tapahtumia liittyy juutalaisen pakoon Egyptistä?
5. Ketkä olivat juutalaisten kolme suurta kuningasta.
6. Mitä tarkoitta Baabelin vankeus?
7. Mitä tarkoittaa diaspora?
8. Millainen oli juutalaisten asema keskiajan (400-1500 jKr).
9. Mitä traagista juutalaisille tapahtui 1900-luvulla Euroopassa?
10. Mitä ovat juutalaiste pyhät kirjoitukset?
11. Millä kielellä ne ovat kirjoitettu?
12. Kuka tai mikä on rabbi?
13. Missä juutalaiset rukoilevat?
14. Mitä juhlia on juutalaisilla?
15. Miksi itkumuuri on tärkeä juutalaislle ja missä se on?
17. Minkä nimistä päähinettä juutalaiset miehet pitävät?
18. Piirrä jjutalaisten tärkeimmät symbolit?
19. Millaisia ihmisä ovat ortodoksijuutalaiset?
20. Mitä on kosher ruoka?



Kiinan uskonnot

Kiinalaiset ovat historian kuluessa osoittautuneet hyvin joustaviksi ja suvaitsevaisiksi uskontojen suhteen. Ihminen voi harjoitta useita uskontoja.

Kolme taota eli tietä, kungfutselaisuus, taolaisuus ja buddhalaisuus. Nämä uskonnot ovat sulattaneet itseensä monia piirteitä Kiinan varhaiskantaisista uskonnoista.

Varhaisissa kiinalaisissa uskonnoissa oli useita jumalia. Tärkein heistä oli Taivaan jumala.

Hallitsija oli hänen ”edustajansa” maan päällä (Taivaan poika). Hänen tehtävään oli suorittaa rituaaleja, jotka pitivät maailman tasapainossa.

Jumalten tahtoa ihmisille välittivät oraakkelit (eräänlaiset ennustajat).

Kuoleman jälkeen ihmisen sielu jatkoi elämää. Tarvitsi samoja asioita kuin eläessään. Hautaan laitettiin esineitä ja sukulaiset toivat ruokaa haudoille.

Hallitsijoille rakennettiin mahtavat hautapalatsit ja he saivat tuonpuoleiseen mukaan hoviväkeä (ihmisuhrit).

Esi-isien kunnioittamien oli tärkeää. Vielä nykyäänkin keskeinen osa kiinalaisten uskonnollisuutta.

Maailman vastakkaiset voimat, jotka täydentävät toisiaan jin ja jang.

 

Kungfutselaisuus

Kungfutse eli Kiinassa noin 2500 vuotta sitten. Hän oli virkamies ja opettaja, ei uskonnollinen profeetta.

Kungfutsen aikana Kiina oli hajonnut keskenään taisteleviin valtioihin. Kungfutsen mielestä aikaisemmin asiat olivat olleet paremmin.

Hän yritti saada hallitsijoita noudattamaan ajatuksiaan.

Kungfutsen mielestä ihminen pystyi hyvää ja pahaa. Kasvatuksella ja tapojen noudattamisella ihminen valitsisi hyvän.

Inhimillisyys ja hyväsydämisyys, oikeamielisyys, tapasääntöjen noudattamien, viisaus ja uskollisuus jalo ihminen.

” Älä tee toisille sitä, mitä et toivo itsellesi”.

Kugnfutsen mielestä yhteiskunnassa vallitsi arvojärjestys. Jokaisella oli paikkansa. Alempien piti kunnioitta ja totella ylempiä esim. alamaisten ruhtinaita ja naisen miestä.

Ylempiarvoisen tuli puolestaan huolehtia ja kohdella hyvin alamaisiaan. Kun kaikki noudattaisivat sääntöjä, yhteiskunnassa vallitsisi järjestys ja sopusointu.

Kiinan hallitsijat ovat korostaneet Kungfutsen oppeja ja hänen kirjoituksensa olivat pakollisia virkamiehille.

Kungfutse ei juurikaan kirjoittanut uskontoon ja jumaliin liittyviä kirjoituksia. Hän kunnioitti vanhoja kiinalaisia jumalia ja uskomuksia. Ne olivat kelvanneet hänen esi-isilleen ja kelpasivat myös hänelle. Kungfutsen mielestä uskonnolliset juhlat ja rituaalit olivat tärkeitä, koska ne yhdistivät ihmisiä ja opettivat oikeita arvoja.

Kungfutsen kuoleman jälkeen hänen oppilaansa kokosivat mestarin opetukset kirjoiksi. Kungfutsen kuoleman jälkeen hänelle alettiin vähitellen osoittaa jumalalle kuuluvaa kunnioitusta hänelle rakennettiin temppeleitä.

Kiinalaisen sivistyksen myötä Kungfutsen ajatukset levisivät Aasian.


Taolaisuus

Taolaisuus on toinen Kiinassa syntynyt uskonto. Siihen on sekoittunut enemmän vanhoja kiinalaisia uskomuksia kuin kungfutselaisuuteen.

Taolaisuuden perustajana pidetään Laotse nimistä henkilöä, joka mahdollisesti eli 500-luvulla eKr.

Taolaisen opin ydin on Tao eli tie. Se on maailmassa vaikuttava voima. Tao koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä vastakkaisesta voimasta jin ja jang.

Taoa ei voi havaita tai järjellä ymmärtää, mutta luontoa tarkkailemalla voi aavistaa, miten se toimii.

Taolaisuus arvostaa yksinkertaista ja rauhallista elämää. Kilpailu, rikkauksien tai korkean aseman tavoittelu on turhaa. Ihmisen ei pidä verrata elämäänsä toisten elämään.

Taolaisuudessa arvostetaan pitkää ikää, joka saavutetaan oikealla elämäntavalla. Siten ihminen voi ymmärtää Taon. Lopullisena tavoitteena on kuolemattomuus.


Kiinan uskonnot

  1. Mitkä ovat kolme tärkeitä Kiinassa harjoittavaa uskontoa?
  2. Mikä näistä uskonnoista ei ole syntynyt Kiinassa?
  3. Mikä varhaisissa kiinalaisissa uskonnoissa keisari tehtävä?
  4. Miten muinaiset kiinalaiset yrittivät saada tieto tulevaisuudesta?
  5. Miten vainajat haudattiin?
  6. Katso netistä kuvia Kiinan ensimmäisen keisarin haudasta, terrakottasotilaat
  7. Mitä ovat jin ja jang? Katso netistä
  8. Kuka oli Kungfutse?
  9. Mitä Kungfutse opetti ihmisten kohtelusta?
  10. Mitä hän ajatteli avioliitosta?
  11. Mitä Kungfutse ajatteli jumalista ja kuoleman jälkeisestä elämästä.
  12. Mihin yhteen lauseeseen Kungfutsen ajatukset voidaan tiivistää?
  13. Miksi Kungfutsen ajatukset ovat säilyneet?
  14. Miten taolaisuus eroaa kungfutselaisuudesta? 
  15. Kuka on taolaisuuden perustaja?
  16. Mikä on Tao?
  17. Millaista elämmää taolaisuuden mukaan pitäisi tavotella?    




    Shintolaisuus

    Shintolaisuus kehittyi Japanin varhaiskantaisten uskontojen pohjalta 300-500-luvuilla jKr.

    Shintolaisuudella ei ole perustajaa eikä virallisia pyhiä kirjoituksia ja oppeja.

    Shintolaisuus on ollut Japanin valtionuskonto. Japanin keisarin uskottiin olleen auringonjumalatar Amaterasun jälkeläinen. Shintolaisuus on japanilaisten ”heimouskonto”

    Shintolaisuudessa tärkeitä ovat kamit, eräänlaiset henkiolennot. Kameja voivat olla jumalat, sankarit esi-isät, mutta myös vuoret, puut ja taivaankappaleet.

    Jokaisella sintolaisella temppelillä on oma kami, jonka kunniaksi temppeli on rakennettu. Kami asuu temppelin sisähuoneessa.

    Shintolaisen temppelin merkkinä on Torii, oveton portti.

    Ennen temppeliin menemistä täytyy suorittaa rituaalinen puhdistuminen.

    Temppeleissä sintolaiset papit suorittavat seremonioita ja uhraavat kameillle esim. ruokaa. Uskovaiset rukoilevat ja uhraavat.

    Papit voivat olla miehiä tai naisia.

    Kotona monilla japanilaisilla on kotialttari.

    Shintolaisuudessa ei ole varsinaista moraalioppia (hyvä ja paha) eikä se kerro kuolemanjälkeisestä elämästä uudelleensyntyminen.

    Shintolaisuudessa on lukuisia lahkoja.

    Japanilaiset ovat hyvin suvaitsevaisia uskontojen suhteen. Kiinasta ja Koreasta levinnyt buddhalaisuus ja shintolaisuus elävät sovussa. Niitä kunnioitetaan jopa samoissa temppeleissä.

    Buddhalaisuus vaikutti sintolaisuuden kehittymiseen

     Monet japanilaiset ovat sekä shintolaisia että buddhalaisia


    1. Missä maassa shintolaisuus on kehittynyt?
    2. Kuka on perustanut shintolaisuuden?
    3. Mitä tarkoitta, että shintolaisuus on "heimouskonto"?
    4. Mikä on kami?
    5. Mistä tunnistat shintolaisen temppelin?
    6. Mitä shintolaisuus opettaa kuolemanjälkeisestä elämästä?
    7. Millainen on shintolaisuuden ja buddhalaisuuden suhde? 


    Buddhalaisuus

    Buddhalaisuus syntyi Intiassa noin 2500 vuotta sitten. Aikaisemmin buddhalaisuus oli levinnyt laajalle alueelle Pohjois-Intiaan. Nykyään buddhalaisia on Intiassa hyvin vähän.

    Buddha eli Siddhartha Gautama syntyi kuninkaalliseen perheeseen yltäkylläinen elämä.

    Buddha lähti palatsista vaeltamaan ja etsimään vastausta ”elämän tarkoitukseen” kokeili askeesia (paasto ja mietiskely). Lopulta hän koki valaistumisen (ymmärrys)

    Neljä jaloa totuutta

    Elämä on kärsimystä.

    Kärsimys johtuu elämänjanosta (haluaminen).

    Kärsimyksestä voi vapautua sammuttamalla elämänjanon.

    Elämänjano sammuu noudattamalla kahdeksanosaista tietä.

    Viisi vältettävää asiaa

    Elävän olennon vahingoittamien.

    Varastaminen ja itselleen hamuaminen.

    Vääränlaiset sukupuolisuhteet.

    Vääränlainen puhe (joutavuudet, valehtelu ja loukkaaminen).

    Tajuntaa sumentavien aineiden käyttäminen.









Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä