Sain ensimmäisen koirani 15-vuotiaana - vasta! Olin halunnut koiraa 9-vuotiaasta alkaen. Luin kaikki mahdolliset koirakirjat ja isovanhempieni luona osallistuin aina heidän pystykorviensa hoitoon. Ensimmäinen koirani oli shetlanninlammaskoirauros Taneli, joka oli väriltään soopeli. Olin onneni kukkuloilla! Koulutin sille perustottelevaisuuden lukemieni kirjojen perusteella. Kun sitten päädyin lopulta koirakerhoon, minulle suositeltiin osallistumista tottelevaisuuskokeeseen, koska Taneli oli niin taitava. Osallistuimmekin ja saimme alokasluokan läpäisemiseen vaadittavat ykköstulokset varsin helposti. Taneli ei ollut näyttelykoira, koska yksi sen etuhampaista oli vino.

Toisen koiran, shetlanninlammaskoirauros Teemun, sain 19-vuotiaana lakkiaislahjaksi. Se hankittiin myös näyttelyitä ajatellen, vaikkei se kovin hyvin pärjännytkään. Senkin kanssa läpäisin alokasluokan tottelevaisuudessa. Näyttelyissä oli kiva kiertää, ja tutustuin moniin ihmisiin. Kävin ahkerasti koirakerhossa ja tutustuin erilaisiin rotuihin ja kilpailulajeihin. Innostuin palveluskoirakokeista, joten seuraavaksi oli hankittava palveluskoira!

Belgianpaimenkoira tervueren Nessu tuli meille seuraavaksi. Ystäväni otti sen siskon, joten oli ihana seurata niiden leikkejä keskenään. Tokon alokasluokka läpäistiin taas ja kokeilimme myös avointa luokkaa. Palveluskoirakokeitakin varten treenasimme jäljestämistä, mutta valitettavasti Nessu oli paukkuarka, joten se ei koskaan päässyt kisoihin. Näyttelyissäkään ei kovin kummoisesti pärjätty.

Sitten oli taas sheltin vuoro: haimme Ruotsista blue merle -värisen Tumpin. Tumpista tuli menestyksekkäin koirani! Se oli valtavan upea luonne ja kokeilin sen kanssa vähän kaikkea. Se oli Suomen muotovalio ja Euroopan juniorivoittaja vuodelta 1991. Se läpäisi ensimmäisten seurakoirien joukossa pelastuskoirien peruskokeen, ja sai luonnetestistä hyväksytyn tuloksen. Sen kanssa kisasin tokon avoimessa luokassa. Agility oli kuitenkin päälajimme ja olimme SM-kisoissa kerran sijalla 10. Ratavirheitä oli nolla mutta aikavirheitä tuli. Meillä oli myös kaksi piirinmestaruutta.

Palveluskoirakokeet innostivat minua edelleen, joten seuraavaksi taloon tuli ihana bordercollieuros Nuuskamuikkunen eli Nuuska. Siitäkin tuli muotovalio ja se pärjäsi upeasti näyttelyissä. Tokossa pääsimme voittajaluokkaan ja palveluskoirakokeissakin pärjättiin vihdoin: sen kanssa kisasimme viestillä avoimessa luokassa. Valitettavasti paha lonkkavika lopetti sen harrastuksen eikä agilityä ehditty edes aloittaa. Luonteeltaan se oli mahtava: toimintakykyinen, ystävällinen ja itsevarma.