10 oppia aivoista
HS Teema-lehti 3/2020 aiheena on Aivot & muisti.
Reetta Rätyn kirjoittamassa artikkellissa haastatellaan yhtä Suomen tunnetuimpiin neurotieteilijöihin kuuluvaa Katri Saarikiveä. Seuraavassa on hänen laatimansa kymmenen tiivistettyä oppia aivoista (osa tosin vähän mukailtuna):
1. Aivojen pitää antaa levätä, muuten ne "ylikuumentuvat".
2. Tietoa omaksutaan täydellä teholla silloin, kun ihminen on utelias.
3. Oppimiseen liittyy pinnistelyä, ja se edellyttää sinnikkyyttä.
4. Aivot yrittävät ohjailla ihmistä pitämään uskottavana sellaista tietoa, joka miellyttää häntä, vastaa hänen ennakkokäsityksiään ja on linjassa hänen omien tutkimustulostensa kanssa.
5. Kun opppii asioita aivoista, oppii samalla niiden rajoista.
6. Ryhmä erilaisia aivoja saavuttaa parempia tuloksia kuin yhdet aivot.
7. Aivot muuttuvat koko ajan.
8. Ihminen ei ole yhtä kuin hänen aivonsa. Ihminen pystyy ohjailemaan ja erittelemään ajatteluaan.
9. Ihminen aistii hyvin rajallisen määrän asioita ympäristöstään.
10. Aivotutkimuskaan ei tiedä aivoista läheskään kaikkea.
Tiivistetyt opit eivät vielä kerro kovin paljon. Sinun kannattaakin selittää ne itsellesi.
- Mitä esimerkiksi voisi tarkoittaa aivojen "ylikuumeneminen" psykologian käsitteillä selitettynä? Millaiset olosuhteet ovat aivojen toiminnalle (esim. ongelmanratkaisulle, muistille) otolliset? Millaiset olosuhteet ovat aivojen toiminnalle haitalliset?
- Mitä tarkoittaa, että aivot muuttuvat koko ajan?