Asutusten eristyneisyys ja itsenäisyys loi pohjan kaupunkivaltioiden synnylle. Polis (= kreikkalainen kaupunkivaltio) tarkoitti alun perin linnoitusta, ja kaupunkivaltio syntyikin paljolti suojautumistarpeesta. Polikseen kuului linnoitettu linnavuori ja aluetta ympäröivä maaseutu. Linnavuori sijaitsi kukkulalla ja sen korkeimmalla paikalla oli yleensä alueen pääjumalan temppelialue. Myös alakaupunki oli linnoitettu, ja varsinkin siirtokuntiin perustetut kaupungit rakennettiin ruutuasemakaavan mukaisesti.

Viljelysmaita puolustettiin ja hankittiin sodalla kuten myös orjia. Sodankäynti edellytti yhteistä organisaatiota. Maanviljely ei edellyttänyt järjestäytymistä suuriksi yhteisöiksi kuten jokilaaksoissa. Maantieteellinen hajanaisuus ja pinnanmuodostus helpottivat polisten puolustusta. Samalla estyi myös poliittinen yhdentyminen.

Polisten varhaisimmat hallitsijat olivat monarkkeja ja niistä siirryttiin aristokratiaan. Vuosina 650-550 eKr. poliksia hallitsivat yleensä itsevaltiaat, tyrannit. Tyranni oli yksilö, joka otti vallan ja piti sen hallussaan ilman perustuslakia. Tyranni saattoi nousta kansan (demos) keskuudesta ja puolusti tavallisen kansan etuja aristokratiaa vastaan. Kaupungit olivat hyvin erikokoisia; muutamista sadoista jopa satoihin tuhansiin (Ateena) asukkaisiin. Kaupungit poikkesivat toisistaan suuresti; keramiikka, aakkoset, pituusmitat, rahojen paino, temppeleiden veistokset ym. olivat erilaisia eri kaupungeissa.