Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina Rooman valtakunnan itäosat olivat sen länsiosia vauraampia. Lisäksi länsiosia ja Rooman kaupunkia heikensivät sisäiset valtataistelut. 200-300-lukujen taitteen tetrarkiaa (ns. neljän keisarin mallia) seuranneesta valtataistelusta voittajana selvinnyt Konstantinus perusti oman kaupunkinsa itäosaan, strategisesti ja taloudellisesti otolliselle paikalle Bosporinsalmen länsipuolelle. Paikalla sijainnut vanha kreikkalainen Byzantion sai uuden nimen - Konstantinopoli, Konstantinuksen kaupunki. Vuonna 330 kaupungista tuli valtakunnan pääkaupunki.

Rooman hajottua kahtia 395 jäi Kreikka Itä-Rooman osaksi. Tämän ja varsinkin vuonna 476 tapahtuneen Länsi-Rooman tuhon jälkeen Itä-Rooman kulttuuri alkoi kehittyä omalaatuiseksi. Sitä voi pitää jonkinlaisena vanhan kreikkalaisperäisen hellenismin, itäisen varhaiskristillisen perinteen ja roomalaisen hallinnon yhdistelmänä. Kreikan ja latinan kielet olivat alun perin molemmat puhuttuja mutta 600-luvulta lähtien kreikka syrjäytti latinan lopullisesti. Kristinusko ja sen orientalistiset sävyt muodostuivat olennaiseksi osaksi Bysanttia. Valtakunnan kulttuuria voi edelleen aistia ortodoksisen kirkon käytänteissä. Kuitenkin valtakunnan asukkaat pitivät itseään loppuun asti "roomalaisina". Bysantti -nimitys onkin valtakunnalle jälkikäteen annettu.

Valtakuntaa johtivat periaatteessa, kuten Länsi-Roomassakin, keisari ja senaatti. Keisari pönkitti valtaansa yhteistyöllä Konstantinopolin piispan eli patriarkan kanssa. Patriarkaatilla oli puolestaan jo varhaisista kirkolliskokouksista lähtien erimielisyyksiä Rooman piispan erityisaseman tunnustamisen suhteen, mikä syvensi idän ja lännen poliittista vastakkainasettelua. Bysantin valtajärjestelmästä muodostuikin hyvin keisari- ja kirkkokeskeinen. Sisäiset valtataistelut ja juonittelut leimaavat valtakunnan historiaa niin valtaistuimen kuin kirkonkin osalta.

Keisari Justinianuksen aikana (527-565) Bysantin keisarikunta oli suurimmillaan. Se levittäytyi lähes koko Välimeren piiriin ennen kaikkea vahvan laivaston ja palkkasotilaiden avulla. Valtakunta pieneni nopeasti Justinianuksen jälkeen, mutta hän jätti historiaan kaksi vahvaa jälkeä. Tärkein kirkko, Hagia Sofia, rakennettiin Konstantinopoliin, ja Roomasta periytyvä lainsäädäntö koottiin Corpus iuris civilis -kokoelmaan, jota voidaan pitää koko eurooppalaisen oikeusvaltiojärjestelmän kulmakivenä.

Bysantin valtakunta oli hyvin Konstantinopoli -keskeinen. Lisäksi se oli koko historiansa ajan sotilaallisessa jännitystilassa naapuriensa kanssa. Tästä oli seurauksena se, että nykyisen Kreikan valtion alueet jäivät ajoittain takapajuisiksi osiksi valtakuntaa. Kuitenkin esimerkiksi Ateena ja Thessaloniki kokivat ajoittain uutta taloudellista nousua vauraan ja laajan yhtenäisen markkina-alueen osina.

600-luvulta alkaen islam vei alueita idässä ja etelässä Bysantilta. Lännessä nousivat slaavit ja bulgaarit. Myös normannit, frankit ja venetsialaiset anastivat osan Bysantin alueista. Läntiset vallanpitäjät perustivat vuonna 1204 tapahtuneen neljännen ristiretken ja Konstantinopolin ryöstön jälkeen ns. Latinalaisen keisarikunnan nyky-Kreikan alueelle. Kreikkalainen Palaiologos-suku löi latinalaiset ja valtasi Konstantinopolin takaisin kreikkalaisille 1261. Lopulta Turkin (Ottomaanien valtakunta) nouseva mahti oli näivettyneelle keisarikunnalle liikaa. Ottomaanien tykkituli mursi Konstantinopolin legendaariset muurit 29.5. 1453.