Osallistuminen leirikouluihin ja isäntäperheenä toimiminen

Mahdollisuus ulkomaan opintoretkelle pääsemiseen tai isäntäperheenä toimimiseen

ERASMUS+  Oppilaan hakemus ulkomaan opintoretkelle tai isäntäoppilaaksi

Koulumme Erasmus+ hanke “Giant Step of a New Education” on pyörähtämässä käyntiin syyskuun alussa. Hanke on 2-vuotinen eli kattaa lukuvuodet 2019-2020 ja 2020-2021. (HUOM! Koronapandemian vuoksi hankkeelle saatiin jatkoaikaa yksi vuosi eli toiminta jatkuu vielä lv. 2021-2022) Koulussa tehdään koko projektin ajan hyvin monenlaisia tehtäviä ja käytetään erilaisia yhteistyömuotoja eurooppalaisten kumppanikoulujemme kanssa, joten aivan varmasti kaikki koulumme oppilaat pääsevät tavalla tai toisella osallistumaan. 

Ulkomaan opintoretket

Hankkeeseen sisältyy myös opintomatkoja kaikkiin kumppanikouluihin. Tällä hakemuksella oppilas voi ilmoittaa halukkuutensa osallistua ulkomaan opintoretkille. Matkalle lähtevien oppilaiden valinnassa otamme huomioon erityisesti seuraavia asioita:

  • oppilas on innostunut kokemaan uusia asioita

  • oppilas on sosiaalinen ja pystyy toimimaan erilaisissa kansainvälisissä ryhmissä

  • oppilas osaa käyttäytyä fiksusti; on kohtelias, avulias, noudattaa sääntöjä

  • oppilas on valmis yöpymään paikallisen oppilaan perheen kotona

  • retken jälkeen oppilas on valmis opettamaan oppimiaan asioita oman koulun muille oppilaille

  • oppilas osaa käyttää englannin kieltä arkielämän tilanteissa, osaa kertoa itsestään englanniksi, on innokas oppimaan lisää

  • oppilas sitoutuu kirjoittamaan matkapäiväkirjaa (omalla äidinkielellään) retken aikana

  • Reissuille lähtevien etusijalla ovat kyseisen lukuvuoden 5. ja 6.luokkien oppilaat, mutta myös nupremmilla voi olla mahdollisuus osallistua leirikouluihin.

Kullekin matkalle lähtee aina 2-3 opettajaa sekä 4-5 oppilasta. Oheiseen hakemukseen oppilas voi rastittaa huoltajan suostumuksella, mihin reissuun hän erityisesti olisi halukas osallistumaan tai jos on halukas mihin tahansa reissuun, voi rastittaa ne kaikki. Myös nykyiset 3.luokkalaiset voivat rastita halukkuutensa, sillä heilläkin on mahdollisuus, ellei ylemmiltä luokilta löydy riittävästi halukkaita. Hankerahoituksen kautta katamme oppilaiden matkakulut, majoituksen, ruokailut ja matkavakuutukset. 

Isäntäoppilaana/-perheenä toimiminen

Samassa hakemuksessa kysymme myös halukkuutta toimia ns. isäntäoppilaana/isäntäperheenä eli muiden maiden oppilaiden saapuessa Suomeen majoittaa omaan kotiinsa yhden (tai kaksi) oppilasta (kulkea koulumatkat hänen kanssaan ja muutenkin olla hänen parinaan). Isäntäperheen ei tarvitse järjestää vieraalle mitään erityistä, riittää kun hän pääsee majoittumaan ja saa aamu- ja iltapalan. Muut päiväruokailut järjestämme koulun puolesta. Oppilaat ovat koulussa aamupäivät muiden mukana, lisäksi järjestämme heille ja isäntäoppilaille iltapäivällä/illalla yhteistä toimintaa/retkiä lähiseudulle. Eli isäntäoppilaana toimiminen antaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua muiden maiden oppilaisiin vähän paremmin ja englannin kielen käyttöä tulee harjoiteltua arkipäivän tilanteissa. Isäntäoppilaiksi haemme ensisijaisesti 3-6.lk oppilaita, mutta tarvittaessa myös 1-2.luokkalaisia. Suomeen vieraat saapuvat viikkoa ennen hiihtolomaa eli ma 10.2.- pe 14.2.2020 (tod.näk saapuvat jo sunnuntai-iltana). Isäntäoppilas/perhe ja hänen vieraaksi saapuva oppilas tutustuvat toisiinsa jo netin kautta ennen vierailua (järjestämme tapaamiset koulun kautta).

Hakemuslomakkeet on lähetetty koteihin kaikkien 3-6.luokan oppilaiden mukana.  Lomake tulee palauttaa opettajalle viimeistään 10.9.2019.