Nordplus 2024-2025
the World with our Footprints
Linkeissä on lisätietoa projektin sisällöstä sekä oppilaiden töitä. Alla myös kuvaukset projektin liikkuvuuksista.
Latvialaiset Suomessa
Latvialaiset Suomessa
Latvialaiset saapuivat sunnuntaina myöhään illalla Rauman bussipysäkille. Jokainen host-perhe vei oman oppilaansa kotiinsa ja vieraat saivat herkullisen iltapalan.
Maanantaina latvialaiset esittelivät oman valtionsa ja koulunsa. Me suomalaiset esittelimme Eurajoen. Aloimme tekemään ryhmätöitä, joiden aiheena oli “meidän jalanjälkemme”, viitaten ympäristöön ja luontoon.
Tiistaina olimme ensin parilla oppitunnilla ja sitten lähdimme tutustumaan vanhaan Raumaan. Raumalla saimme opastuskierroksen Raumasta ja sen hienosta kirkosta. Raumalta lähdimme suoraan Olkiluotoon. Menimme ensin kuuntelemaan perustietoa Olkiluodosta ja sen toiminnasta. Saimme siellä myös aivan ihanan ruuan. Lopuksi saimme vielä tutustua Olkiluodon vierailukeskuksen ja se oli latvialaistenkin mielestä todella hauskaa. Kävimme koulun jälkeen parin Latvialaisen ja niiden hostien kanssa Porin Puuvillassa shoppailemassa.
Keskiviikkona latvialaiset olivat mukana ensimmäisellä oppitunnilla hostiensa kanssa. Toisella tunnilla yseillä oli muuta ohjelmaa auditoriossa, joten ysien vieraat oleilivat muualla koulussa sen aikaa. Muiden luokkien vieraat kuitenkin olivat toisenkin tunnin hostiensa kanssa oppitunneilla. Tuntien ja ruokailun jälkeen teimme muutaman tunnin ajan projektitöitämme. Aiheena töissä oli ympäristöystävällisyys ja luonnonsuojelu. Työn tekeminen oli kivaa, hauskaa ja kaikilla yhteistyö sujui todella hyvin.
Torstaina osa vieraista meni 9-luokkalaisten kanssa tutustumaan Winnovaan. Vieraat tutustuivat mm. autoalaan ja liiketoimintaan. Illalla menimme Luvian Merihelmeen viettämään iltaa pelaten korttipelejä, hyvää ruokaa syöden ja saunoen. Oli myös mahdollisuus käydä meressä uimassa. Vesi oli kuitenkin aika kylmää. Osa vieraista tykkäsi olla saunassa, se ei kuitenkaan ollut kaikkien mieleen.
Perjantaina menimme Turkuun. Kävimme tuomiokirkossa, ja kiersimme ympäri kaupunkia ja otimme kuvia projektia varten. Sen jälkeen menimme syömään. Bussimatkalla takaisin Eurajoelle kuului paljon musiikkia ja kaikilla oli hyvä mieli. Perjantai-iltana vietimme vielä aikaa vieraiden kanssa, mm. saunoen ja korttipelejä pelaten.
Vieraat lähtivät lauantaina aamupäivällä. Ne eivät olleet hyvästit, sillä tiesimme, että tulemme näkemään toisemme puolen vuoden päästä.
Natural Disasters in Finland and Latvia
päiväkirja Suomessa
Latvian matka
Huhtikuun alussa meitä lähti 12 oppilasta ja kaksi opettajaa (Sini ja Johanna) Latviaan, pieneen Palen kylään. Asuimme viikon ajan latvialaisissa perheissä. Saimme paljon uusia ystäviä ja tapasimme jo tutuksi tulleet oppilaat uudelleen. Viikon aikana vierailimme erilaisissa kohteissa, kuten avaruus- ja kierrätys keskuksissa.
Heti maanantaina pääsimme tutustumaan latvialaiseen koulunkäyntiin ja vietimmekin päivän oppitunteja seuraten ja tutustumisleikkejä pelaten.
Tiistaina oli ensimmäinen reissu, kun kävimme avaruuskeskuksessa Cesisin kaupungissa ja tutustuimme kierrätykseen käymällä kaatopaikalla ja kierrätyskeskuksessa. Kävimme myös katsomassa Latvialaisen Flow- nimisen elokuvan voittamaa Oscar-palkintoa.
Keskiviikkona aamupäivällä olimme koulussa ja teimme ryhmätyötä, ensin teimme itse karvasaippuoita ja julisteita eri päivistä siellä. Iltapäivällä oli liikuntaa, pelasimme eri pelejä koulun salissa.
Torstaina kävimme vierailemassa lähikaupungeissa. Menimme luontokeskukseen, jossa opimme erityisesti kaloista. Kävelimme merenrannalle ja kävimme hopeamuseossa.
Perjantaina vietimme päivän koululla tekemässä erilaisia ryhmätöitä. Iltapäivällä meille oli järjestetty lähtöjuhla koululla jossa oli paljon latvialaisia tarjottavia, sekä erilaisia esityksiä.
Lauantaina osa lähti opettajien kanssa Riian vanhaan kaupunkiin ja toiset taas viettivät päivän vielä isäntäoppilaiden kanssa. Illalla saavuimme lentokentälle ja vietimme siellä aikamme tuliaisten ostoon. Lento kuitenkin myöhästyi ja olimme koululla puoli viisi aamulla, kaikki ihan väsyneinä…
