India 2016-2017

Intialaiset Suomessa

Keväällä 2016 rehtorimme Ilkka Heikkilä lähetti Wilma-viestin, ja ehdotti yhteistyötä Intia Rotary Clubin kanssa. Olimme heti alusta asti kiinnostuneita ehdotuksesta ja ilmoittauduimme mukaan vaihtoon.

Ideana oli, että Gurgaonin Rotary Public koulusta tulisi viisi oppilasta sekä rehtori Suomeen vierailulle ja Suomesta lähtee muutama opettaja ja oppilas vaihtoon seuraavana vuonna. Intialaisten vierailu kuitenkin viivästyi joulukuuhun. Järjestelyt sujuivat loppuen lopuksi hyvin muutamassa viikossa ja he saapuivat Suomeen 3.12.2016

Vierailijat olivat Suomalaisissa perheissä viikon ajan. He pääsivät tutustumaan Suomalaiseen kouluun, itsenäisyyspäivään, kulttuuriin ja nähtävyyksiin.

Vierailimme Turun linnassa, Raision Myllyssä, Vanhassa Raumassa, Juseliuksen Mausoleumissa, sekä Turun Tuomiokirkossa. Vietimme myös mukavan illan mökkeilemässä. Saunoimme ja kävimme avannossa uimassa, juttelimme ja söimme hyvin.

Yhden illan vietimme yhdessä Liina Aallon luona. Leivoimme joulupipareita, paistoimme joulutorttuja, pelasimme ja juttelimme. Kävimme myös katsomassa Ässät vs. Tappara peliä Porissa.

Vanhan Rauman kierroksella Karri Laihonen haastatteli heitä Suomessa vierailusta ja Mika Rapala johti kierrosta.

Intialaisia kiinnosti paljon suomalainen kulttuuri ja he innokkaasti lähtivät kaikkeen mukaan esimerkiksi avantouintiin, vaikka se aluksi kuulostikin erikoiselta. He olivat myös erittäin iloisia Länsi-Suomen kanteen pääsystä. Suomalainen koulusysteemi oli heille hyvin outo ja erilainen esimerkiksi heillä on koulupuvut ja meillä ei. Vaikka meidän

Viikko meni nopeasti. Kun intialaiset lähtivät, tunnelma oli haikea ja jäimme odottamaan matkaa Intiaan vielä enemmän. Ennen kotiin paluuta he kävivät myös Tallinnan risteilyllä.

Intian matka

Matkan suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin. Kokoonnuimme kaikki auditorioon ja jaoimme esitelmien aiheet. Kaikki suunnittelivat matkalle esitelmän Suomeen liittyen. Esitelmien suunnittelemiseen käytettiin koulun jälkeistä aikaa.

Matkaan lähti 20.4.2017 kymmenen oppilasta ja viisi opettajaa. Matka sujui hyvin ja ongelmitta. Kun saavuimme Intian lentokentälle, olimme yllättyneitä Intian ilmastosta ja liikenteen vilkkaudesta. Odotimme bussia ja kun se saapui se ei ollut ihan mitä me kuvittelimme. Se oli tilataxi, jossa ei ollut tarpeeksi tilaa matkalaukuille, joten osa niistä laitettiin katolle.

Menimme lentokentältä koululle ja ajoimme tietä, jossa oli ainakin 12 kaistaa ellei enemmän. Koululle saavuttuamme olimme innoissamme intialaisten ystävien näkemisestä ja lähdimme heidän perheisiin, joissa saimme lämpimän vastaanoton.

Perheissä oli hyvin erilainen kulttuuri. Esimerkiksi pidimme kenkiä jalassa sisälläkin ja monissa perheissä asui myös isovanhemmat, serkut tai muita sukulaisia. He söivät päivällistä myöhään illalla ja ruoka oli aika tulista, mutta todella hyvää. He kohtelivat meitä niin kuin omaa perhettä.

Pääsimme heti seuraavana päivänä tutustumaan heidän kouluunsa ja koulun tapoihin. Koulussa oli 5 000 oppilasta, joka tuntui meille todella suurelta määrältä. Oppilaiden piti tuoda oma lounas mukaan kouluun, mutta koulussa oli myös mahdollisuus ostaa pientä purtavaa.

Aamulla ensimmäiseksi kokoonnuttiin ulos isoon katokseen, jossa pidettiin aamunavaus. He olivat valmistelleet tervetulojuhlan, missä nuoret oppilaat tanssivat ja lauloivat. Koulurakennuksessa oli keskellä avoin tila ja puutarha.

Kuljimme oppilaiden mukana tunneilla ja kuuntelimme opetusta. Siellä oli todella kuuma ja ilmastoinnin puuttuminen ei auttanut asiaan. Oppilaat käyttivät koulupukuja, jotka olivat jaettu eri väri ryhmiin.

Pääsimme näkemään hienoja nähtävyyksiä kuten Red Fort, Swami Narayanin Temppeli, Lotus Temppeli, Qutbminar ja kaikista hienoin Taj Mahal. Menimme myös yhdessä shoppailemaan Intian suurimpaan ostoskeskukseen.

Opimme nähtävyyksien kautta paljon Intian historiasta ja kulttuurista. Liikenne oli vilkasta eikä liikennesääntöjä noudatettu niin kuin Suomessa. Kuljimme bussissa, jossa ei ollut ilmastointia ja siellä oli hyvin ahdasta.

Intian ilmasto oli hyvin kuuma ja kostea. Ilmassa oli saastetta, ja se oli tunkkaista. Kuumimpana päivä oli lähes 50 astetta, mikä näkyi uupumuksena. Muiden päivien lämpötila pysyi noin 45:ssa asteessa.

Tutustuimme matkan aikana uusiin ihmisiin, joihin olemme vieläkin yhteydessä.

Vietimme viimeisen illan kaikki yhdessä laulaen, tanssien, pelaten ja syöden.

Paluumatkapäivänä moni oli tullut kipeiksi, joten lentomatka meni nukkuen. Reissusta jäi kaikille yskän lisäksi ikimuistoinen matka, jota emme tule unohtamaan koskaan.

Kannustamme kaikkia lähtemään rohkeasti mukaan kansainvälisyysprojekteihin. Niistä oppii paljon itsestään, uusista kulttuureista, muiden maiden tavoista ja lisäksi kielitaito kehittyy ja saat uusia ystäviä ympäri maailmaa.


By: Eevi Virtanen ja Ella Owusu Ansah 10.11.2017

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä