Ruokakulttuuri ja hyvät tavat (ko1) on soveltava kurssi.

Kurssilla tutustutaan kansalliseen ruokaperinteeseen. Tavoitteena on antaa valmiuksia kotoa lähtevälle nuorelle oman, itsenäisen elämän alkutaipaleelle. Kurssilla huomioidaan perhe - ja juhlatapahtumat sekä niihin liittyvät käyttäytymissäännöt ja muu tapakulttuuri. Kurssin aikana kerrataan peruskoulussa opitut ruuanvalmistus– ja leipomistekniikat. Tavoitteena olisi, että nuori sisäistäisi terveellisen ravitsemuksen merkityksen hyvän yleiskunnon perustaksi. Lisäksi tavoitteena on toisten ihmisten huomioonottaminen kaikessa keskinäisessä kanssakäymisessä.

Kurssilla työskennellään pääasiassa kotitalousluokassa toimien. Kurssin sisältöön kuuluu myös oman opetuskerran suunnittelu yhdessä parin kanssa. Suunnitelmaan kirjataan valmistettavien ruokien reseptit, ostoslista ja näyttö. Valitkaa näyttöönne sellainen taito, josta arvelette olevan muille hyötyä. :)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä