Kotitalous
Kotitalouden 1. Kurssi
Ruokakulttuuri ja hyvät tavat (ko1) on soveltava kurssi
Kurssilla tutustutaan kansalliseen ruokaperinteeseen. Tavoitteena on antaa valmiuksia kotoa lähtevälle nuorelle oman, itsenäisen elämän alkutaipaleelle. Kurssilla huomioidaan perhe - ja juhlatapahtumat sekä niihin liittyvät käyttäytymissäännöt ja muu tapakulttuuri. Kurssin aikana kerrataan peruskoulussa opitut ruuanvalmistus– ja leipomistekniikat. Tavoitteena olisi, että nuori sisäistäisi terveellisen ravitsemuksen merkityksen hyvän yleiskunnon perustaksi. Lisäksi tavoitteena on toisten ihmisten huomioonottaminen kaikessa keskinäisessä kanssakäymisessä.
Kotitalouden 2. Kurssi
Kotitalouden jatkokurssi (ko2) on soveltava kurssi.
Kurssilla syvennetään aikaisemmin opittua ja perehdytään ateriasuunnitteluun. Kurssi painottuu kansainväliseen ruokakulttuuriin. Kurssilla suunnitellaan ja toteutetaan eri maille tyypillisiä ruokia ja leivonnaisia.
Kurssilla syvennetään aikaisemmin opittua ja perehdytään ateriasuunnitteluun. Kurssi painottuu kansainväliseen ruokakulttuuriin. Kurssilla suunnitellaan ja toteutetaan eri maille tyypillisiä ruokia ja leivonnaisia.
Kotitalouden 3. Kurssi
Kotitalouden lisäkurssi (ko3) on soveltava kurssi. Kurssilla on mahdollista tehdä lukiodiplomi.
Kotitalouden kalenteri
Viikko 14
30 March 2026 Thursday
31 March 2026 Thursday
1 April 2026 Thursday
2 April 2026 Thursday
3 April 2026 Thursday
4 April 2026 Thursday
5 April 2026 Thursday
Viikko 15
6 April 2026 Thursday
7 April 2026 Thursday
8 April 2026 Thursday
9 April 2026 Thursday
10 April 2026 Thursday
11 April 2026 Thursday
12 April 2026 Thursday
Viikko 16
13 April 2026 Thursday
14 April 2026 Thursday
15 April 2026 Thursday
16 April 2026 Thursday
17 April 2026 Thursday
18 April 2026 Thursday
19 April 2026 Thursday
Viikko 17
20 April 2026 Thursday
21 April 2026 Thursday
22 April 2026 Thursday
23 April 2026 Thursday
24 April 2026 Thursday
25 April 2026 Thursday
26 April 2026 Thursday
Viikko 18
27 April 2026 Thursday
28 April 2026 Thursday
29 April 2026 Thursday
30 April 2026 Thursday
1 May 2026 Thursday
2 May 2026 Thursday
3 May 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna