Koulukerhon ohjaajan abc
Määrittelyä
Koulun kerhotoiminta on oppilaille vapaaehtoista ja maksutonta, joten oppilailta ei saa periä materiaali- tai osallistumismaksuja. Kerhotoiminnan kustantaa koulu ja kerhon ohjaajana toimii koulun opettaja tai ostopalvelun yhteydessä sovittu henkilöstö. Kerhotoiminnassa noudatetaan koulua koskevia säädöksiä ja järjestyssääntöjä. Perusopetuksen kerhotoiminta on tarkoitettu kaikille oman koulun vuosiluokkien 1-9 oppilaille. Esiopetuksessa olevat lapset voivat olla mukana vain oman ohjaajansa kanssa eikä heitä lasketa kerhon varsinaiseen osallistujamäärään.
Tilat ja välineet
Koulukerhot pidetään pääosin koulun tiloissa. Mikäli muita tiloja tai paikkoja otetaan käyttöön, tulee rehtorin hyväksyä niiden turvallisuus. Koulun opetusvälineistö ja -materiaalit ovat myös koulukerhojen käytössä. Asiasta sovitaan tarkemmin rehtorin kanssa.
Ajankohta
Kerhoja voidaan pitää ennen koulupäivän alkua, koulupäivän aikana ja koulupäivän jälkeen, kunhan osallistuminen on vapaaehtoista ja toiminnan turvallisuus rehtorin hyväksymää. Kerhoaika selviää koulun lukuvuosisuunnitelman tarkennuksista. Sinne myös kirjataan pysyvät muutokset. Mikäli ajasta väliaikaisesti poiketaan, tulee siitä aina ilmoittaa huoltajille.
Jatkuvuus
Jotta kerhotoiminnan pitkäjänteiset tavoitteet voitaisiin saavuttaa, tulee kerhon toiminnan olla lähtökohtaisesti viikottain jatkuvaa ja kattaa mieluiten koko lukuvuoden ajan.
Projektit ja muut erityistapaukset
Erikseen tulee lukuvuosisuunnitelmassa ilmoittaa, mikäli kyseessä on jotain tehtävää, esimerkiksi joulunäytelmää, varten perustettu projektiluonteinen, vain osan lukuvuotta toimiva kerho tai jos kerhotunneiksi tullaan laskemaan normaalista, kerhon viikottaisesta ajankohdasta poikkeavaa toimintaa kuten esimerkiksi retkiä, kilpailu- tai esiintymismatkoja tai mikäli kerhotoiminta menee päällekkäin muun toiminnan, kuten esimerkiksi kodin ja koulun yhteistyön kanssa. Lisäksi tulee ilmoittaa, mikäli kerho on tarkoitettu vain tietyille vuosiluokille.
Päiväkirja
Kerhotunneista pidetään arkistosääntöjen mukaista vihkomaista päiväkirjaa, joka arkistoidaan koululla ja josta selviää kerhotunnin päivämäärä, kellonaika, pidetty tuntimäärä, toiminta sekä osallistujat. Osallistujat kirjoittavat päiväkirjaan itse nimensä. Koska kyseessä on virallinen asiakirja, tulee kirjaukset tehdä arkistokelpoisella mustekynällä.
Kerhotunti
Yhden kerhotunnin pituus on 60 minuuttia eikä se sisällä oppitunnin tavoin mahdollista lepoaikaa. Kerhotuntia ei myöskään voi puolittaa tai jakaa pienempiin osiin. Esimerkiksi jälkien siivous tai peseytyminen ovat kuitenkin osa valvottua kerhoaikaa.
Rajoituksia
Kerhotunti voidaan laskuttaa alle 50 oppilaan koulussa, jos kerhossa on läsnä vähintään kuusi oppilasta, ja yli 50 oppilaan koulussa, jos läsnä on vähintään kahdeksan oppilasta. Kerho tulee lakkauttaa, jos oppilasmäärä on alle minimimäärien kolmena perättäisenä kertana.
Erityisen tuen kerhot
Mikäli koulukerhon osallistujat ovat erityisen tuen piirissä, voidaan ohjauspalkkio maksaa kasvatus- ja opetustoimenjohtajan luvalla poikkeuksellisesti kahdelle henkilölle.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin