Arviointikäytänteet

Naakan koulussa edetään opinnoissa vuosiluokittain. Koulun lukuvuosi on jaettu viiteen jaksoon. Yksi jakso kestää noin 7-8 viikkoa. Oppiaineista osa opetetaan jaksoissa hajautetusti, osa keskitetysti. Jaksoluvusta huolimatta arviointi toteutetaan kaksi kertaa lukuvuodessa: väliarviointi jouluisin ja lukuvuosi-/päättöarviointi keväisin.

Kunkin oppiaineen arvioinnin periaatteista tiedotetaan oppilaille lukuvuoden ensimmäisillä oppitunneilla. Periaatteista tuodaan esiin muun muassa mihin seikkoihin arviointi ko. oppiaineessa perustuu, mikä on kirjallisen ja muun näytön osuus arvioinnissa. Informaatiossa korostetaan, että arviointi perustuu oppilaan antamaan monipuoliseen näyttöön. Oppilaalle annetaan arviointipalautetta säännöllisesti myös oppituntien yhteydessä lukuvuoden mittaan.

Huoltajille pidetään arviointia koskeva vanhempainilta 7. lukuvuoden aikana, jonka yhteydessä tuodaan julki huoltajillekin yläkoulun arvioinnin yleisiä periaatteita. Lukuvuoden mittaan aineenopettajat ovat arviointia koskevissa asioissa tarvittaessa myös huoltajiin suoraan yhteydessä esim. puhelinkeskusteluissa, wilmaviestein tai sähköpostitse.

Tietoa arvioinnista niin oppilaille kuin huoltajillekin on saatavissa myös Valkeakosken kaupungin opetussuunnitelman kuntakohtaisesta osiosta.

Jos koulun oppilaalle on tulossa todistukseen hylätty arvosana jostain oppiaineesta, oppilaalle ja hänen huoltajalleen lähetetään hyvissä ajoin tästä tieto ns. nelosvaroitus -lomakkeella. Lomakkeen tarkoituksena on tuoda julki koulun huoli oppilaan heikosta opintomenestyksestä.

Oppilaalle, jonka suoritus on yhdessä tai useammassa oppiaineessa hylätty varataan lukuvuoden koulutyön päätyttyä mahdollisuus osoittaa saavuttaneensa hyväksyttävät tiedot ja taidot hylätyssä oppiaineessa/-aineissa. Ehtolaiskuulustelu pidetään Naakan koululla juhannusta edeltävän viikon perjantaina klo 10.00.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin