Luterilaisuus
Luterilaisuus
Luterilaisuus
Luterilaisuus on saanut nimensä saksalaisen uskonpuhdistaja Martti Lutherin mukaan. Juuret ulottuvat 1500-luvun uskonpuhdistukseen, minkä seurauksena protestanttisia suuntauksia erosi katolisesta kirkosta. Luterilaisuus syntyi siitä, kun Martti Lutherin mielestä katolinen kirkko oli opetuksillaan ja käytännöillään ajautunut kauas Raamatun mukaisesta elämästä. Martti Luther halusi kaiken elämän pohjautuvan Raamattuun ja Jumalan armoon. Luterilaisuus ei ole muodostanut maailmaan yhtä suurta kirkkoa, vaan se on jakaantunut alueellisesti erilaisiin suuntauksiin. Yksi tällainen on Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Luterilaisia on yli 72 miljoonaa, joista suurin osa Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa. Luterilaisen kirkon kaksi sakramenttia (pyhää toimitusta) ovat kaste ja ehtoollinen.