Kun luokassa on psyykkisesti oireilevia oppilaita, opettaminen voi uuvuttaa. Opettajan ei kuulu tehdä terapeutin töitä. Opettaja voi kuitenkin hyötyä psykoterapian välineistä, joilla voi auttaa oppilasta selviytymään luokkatilnateista. Tällöin lapsen itseluottamus kasvaa ja ongelmallinen käyttäytyminen vähenee.

Koulumaailmassa alakoulun ja yläkoulun taite on herkkää aikaa psyykkisen oireilun alkamiselle. Yleisimpiä psyykkisiä haasteita ovat masennus ja ahdistuneisuushäiriöt, joiden yleisyys kasvaa kaksin-kolminkertaiseksi murrosiän aikana ja sen jälkeen verrattuna lapsuuteen ennen sitä. Myös syömishäiriöt ovat tyypillisesti nuoruusiässä alkavia. Lapsen ja nuoren ydintarpeista käsin tarkasteltuna koulu voi vaikuttaa monella tavalla korjaavasti lapsen psyyken kehittymiseen.

Koululla on valtavat mahdollisuudet hyvän, tukevan ja kehitystä eteenpäin vievän ympäristön tarjoajana. Toisaalta koulu voi olla myös paikka, jossa lapsi kohtaa liian haastavia tehtäviä tai tilanteita ja jossa hän tulee kohdelluksi nöyryyttävällä tai ulkopuolisuuden tunteen luovalla tavalla. Koulun arjen näkökulmasta katsottuna oppilaiden psyykkisten oireiden hoito alkaa usein myöhässä ja on mitoitukseltaan liian suppeaa. Olipa hoitomuoto mikä tahansa, psyykkiset prosessit ovat hitaita muuttumaan, varsinkin jos ainoa muutos lapsen elämässä on kerran viikossa järjestetty terapiaistunto. Muutoksia pitäisi tulla runsaasti arkeen ja lapsella tulisi olla arjessa suunnitelma, miten terapiassa opeteltavia asioita voi soveltaa koulussa ja kotona. Vasta arkeen yleistyessään muutokset alkavat elää ja vaikuttaa. 

Pathaassa tapauksessa vanhemmat voivat toimia lapsen arjessa niin kutsuttuina aputerapeutteina, jotka ohhjaavat ylläpitämään terapiassa harjoiteltuja uusia tapoja toimia tai ajatella. Samoin koulussa opettajan lempeä suhtautuminen ja sanallistettu ymmärrys voivat auttaa oppilasta suhtautumaan itseensö myötätuntoisemmin. Parasta on, jos lisäksi ikätovereista saadaan muodostettua turvallinen ryhmä, jossa oppilas voi haasteistaan huolimatta olla yhtenä muista, tavallisena lapsena ja nuorena. 

MASENNUS
Masennus on huomattavan kokonaisvaltainen sairaus tai oireiden yhdistelmä. Potilaiden kettomuksissa tunnetason muutokset ovat helpoimmin siedrttäviä verrattuna esimerkiksi fyysisesti lamauttavaan väsymykseen tai kokemukseen siitä, että oma oppimiskyky on heikentynyt selvästi tai keskittyminen harrastuksiin käy mahdottomaksi. Usein lapsen ja nuoren ensimmäisen masennuksen laukaisee jokin tekijä elämässä. Laukaiseva tekijä on kuitenkin ikään kuin viimeinen pisara ja taustalla on yleensä muita syitä tai olosuhteita kertyneenä. Aina ei tulla ehkä ajatelleeksi oppimisvaikeuksia riittävän kokonaisvaltaisesti Jatkuva osaamisen äärirajoilla pinnistely, epäonnistumiset ja kehitysvaiheelle tyypillinen muihin vertaaminen voivat olla isoja tekijöitä itsetunnn ja identiteetin rakentumisen kannalta, ja nämä molemmat voivat puolestaan kerryttää kuormaa, jonka lopputuloksena on oppilaan masentuminen. 
- turvallisuus
- hyväksytyksi tuleminen
- kokemus yhteenkuuluvaisuudesta

Lapset eivät useinkaan osaa ilmaista masennustaan muuten kuin käytöksellään. Lasten ja nuorten masennuksen erityispiirteenä voi pitää sitä, että se on aikuisen masennukseen verrattuna useammin osa muita haasteita. Lasten masennuksen hoito tulee sitoa kiinteästi lapsen arkeen, olla konkreettista sekä lisätä taitoja. Taitojen lisäämisellä tarkoitetaan tässä mm tunnetaitojen harjoittelua, tunnesäätelyn opettamista ja sosiaalisten taitojen vahvistamista. 

AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ
Ahdistuneisuus on enemmän tuntemus, sekä fyysinen että psyykkinen, ja sen lisäksi siihen liittyy kiinteästi ajattelua ja toimintaa.
- ei ärsykespesifi
- kyse ennenkaikkea vaaroille ja uhkille ylivirittyneestä mielestä, ei niinkään todellisesta vaarasta
- mielen luomia uhkakuvia ja katastrofiajatuksia