Viikkotiedote

Viikko 2 (7.1-9.1)

Loppiaisen jälkeen keskiviikkona 7.1. palaamme Nallejen omaan ryhmätilaan ja arki jatkuu tuttuun tapaan :)

Viikon aikana maalaamme ilotulitusmaalauksia.

Torstaina ja perjantaina 8.-9.1. on oman lelun päivä ja saat tuoda kotoa oman tärkeän lelusi päiväkotiin :)

Vkot 52 ja 1 (22.12.-5.1.)

Jouluviikkojen ajan Nallejen toiminta on Mesikämmenten ryhmätiloissa yhdessä Karhunlähteen muiden isompien lasten ryhmien kanssa. Mukana kanssamme on myös Piilolan ja Konginkankaan päiväkotien väkeä.

Lämmin kiitos tästä vuodesta!

Hyvää joulua!

Viikko 51 (15.-19.12.)

Viikko alkaa jouluisella satuhieronnalla :)

Keskiviikkona salissa on tonttujumppa. Voit ottaa oman nimikoidun taskulampun mukaan päiväkotiin ;)

Loppuviikosta luemme joulusatuja.

Nalleilla on ilmassa jännitystä, kun joulua odotetaan niin kovasti :) Jokainen nalle käy vuorollaan kurkistamassa joulukalenteriin ja saa kotiin vietäväksi joulurunon.

Viikko 50 (8.-12.12.)

Maanantaina, Jean Sibeliuksen päivänä, kuuntelemme Soivaa Metsää ja taiteilemme maalaamalla. Jatkamme Soivaa Metsää alkuviikon ajan.

Nallet ovat toivoneet kovasti leipomista ja keskiviikon ja torstain aikana päästäänkin leipomaan ja herkuttelemaan piparkakuilla ;)

Loppuviikosta laulamme ja soitamme joululauluja.

Matti-tonttu pääsi Nalleille perille Korvatunturilta ja on seurannut uteliaana Nallejen touhuja. Herätämme Matin kokoontumisilla laulamalla "Matti-tonttu, Matti-tonttu herää jo, herää jo, kellojasi soita, kellojasi soita. Pium paum poum, pium paum, poum. (Jaakko- kulta sävel)


Viikko 49 (1.-5.12.)

Joulukuu alkaa ja ihana joulun odotus :) Saa nähdä, pääseekö Matti-tonttu viikonlopun aikana perille Korvatunturilta Nalleille...

Maanantaina on koko päiväkodin yhteinen joulunavaus. Jokainen ryhmä esittää oman joululaulun ja- leikin salissa.

Tiistaina opiskelija ohjaa ulkoliikuntaa. Keskiviikkona Nallet laulavat, soittavat ja leikkivät joululauluja salissa.

Loppuviikosta aloitamme jouluiset askartelut, joissa punaiset tontut valmistuvat maalaamalla ja saksilla leikkaamalla :)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viikko 48 (24.-28.11.)

Alkuviikosta pelaamme lautapelejä ja rakennamme palapelejä. Kokoontumisilla leikitään Leke-leikkinä "Kapteeni käskee"- leikkiä. 

Keskiviikkona aikuiset esittävät nukketeatteriesityksen, jossa aiheena "leikeissä tulee riitaa, miten sovitaan." Perjantaina lapset saavat esittää omia nukketeatteriesityksiään käsinukeilla :)

Torstaiaamuna klo 9 tanssitaiteilija Moona Penttinen ohjaa Nalleille työpajan, joka tukee lapsen luovaa ajattelua, kehollista ilmaisua sekä kehon- ja tilanhahmotusta. Sisällöltään paja on liikkeellinen seikkailu kohti taikametsän juhlia. Tila koristellaan taikamaalilla, tavataan metsän velho ja keksitään yhdessä metsään uusia erikoisia asukkaita, jotka heräävät eloon liikkeen kautta. Pajan lopussa taikametsän asukkaat juhlivat värikkäiden huivien kanssa ja rauhoittuvat kehollisen mielikuvaharjoituksen myötä.



Viikko 47 (17.-21.11.)

Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa :) Tänä vuonna teemana on lapsen oikeus kuulua - #Saan kuulua#Saat kuulua. Teemalla on kaksi merkitystä: Lapsella on oikeus kuulua yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Taidamme tänäkin vuonna saada Tiuku- hahmolta kirjeitä ;)

Viikko alkaa ohjatulla helmien pujottelulla, joka on yksi Leke- leikeistä. Jatkamme myös Keltainen- leikkiä ja teemme rentoutusharjoituksia.

Tiistaina päiväkodissamme käy Liikkuva Lainaamo ja lapset saavat valita ja lainata mieleiset kirjat ryhmään.

Keskiviikkona leikimme salissa roolivaateleikkejä. Lapset ovat saaneet toivoa mieluisimmat roolivaatteet leikkeihin.

Loppuviikosta jatketaan Leke-leikkejä ja uutena leikkinä alkaa Kapteeni käskee- leikki.

Olemme laulaneet Kielinupun uusia lauluja: ´Kerätään lelut´ ja ´Maistan´. Lauluista on tullutkin Nallejen suosikkeja :)
 





Viikko 46 (10.11-14.11.)

Lapset ovat puhuneet ja toivoneet yhteistä leikkiaikaa Mesikämmenten kanssa. Alkuviikosta toive toteutuu ja leikimme parina päivänä yhdessä sekä Mesikämmenten että Nallejen ryhmätiloissa 😊 

Tiistai-iltana 11.11. on vanhempainilta klo 17.30-19.00. Tervetuloa!

Keskiviikkona opiskelija ohjaa salissa liikunnallisia leikkejä.

Loppuviikosta alkaa uusi Leke-leikki "Keltainen". Saatte leikkiohjeen taas mukaan kotiin.
Olemme harjoitelleet viime aikoina myös rauhoittumistaitoja yhteisen rentoutussadun myötä 😊

Viikko 45 (3.11.-7.11.)

Alkuviikosta tutkimme ja kokoamme yhdessä lasten kasvunkansioita.

Keskiviikkona opiskelija ohjaa salissa liikunnallisia leikkejä :)

Torstaina 6.11. klo 7.30-8.30 on isänpäiväaamiainen yhdessä lapsen kanssa. Tervetuloa! 

Viikon aikana jatkamme Leke-leikkejä, kuten Kommervenkkaa Vemmerkonkkaa.

Paljon onnea isät ja papat!

Viikko 44 (27.10.-31.10.)

Maanantaina vietämme kansainvälistä Nallepäivää :) Nallet saavat tuoda kotoa halutessaan oman pehmonallen päiväkotiin. Laulamme ja leikimme Nalle-aiheisia laululeikkejä.

Tiistaina saamme toivottavasti odotettuja vieraita, nimittäin poliisin ja poliisiauton vierailemaan päiväkodin pihalla. Olemme kertoneet lapsille, että poliisi tulee käymään, ellei poliisipartiolle tule aamulla virkatehtävää. Jos poliisi ei pääsekään tiistaina tai vierailu jää lyhyeksi, poliisi on luvannut tulla uudelle vierailulle marraskuussa.

Keskiviikkona salissa on mikäpäs muu kuin poliisijumppa ;)

Loppuviikosta aloitamme salaisuustehtävien teon ;) Leikimme myös uusia ja vanhoja Leke-leikkejä, uusina leikkeinä 'Kommervenkkaa Vemmerkonkkaa' ja Missä lapset ovat?.

Viikko 43 (20.10-24.10.)

Maanantaina ja torstaina Poken opiskelijat tulevat ohjaamaan pienryhmissä Nalleille kädentaitoja ja liikuntaa.
Maanantaina on kurpitsa-askartelua ja satuhetki. Torstaina salissa on temppu- ja pujottelurata.

Tiistaina jatketaan jo tutuiksi tulleita Leke- leikkejä :)

Perjantaina YK:n päivänä laulamme ja leikimme lauluja maailmalta.

Viikko 42 (13.-17.10.)


Olemme syyslomaviikon Nallejen ryhmätiloissa yhdessä Kontioiden lasten ja aikuisten kanssa.

Mukavaa syyslomaa! :)

Viikko 41 (6.-10.10.)

Jatkamme Leke-leikkejä (Leikitään ja keskitytään yhdessä) pienryhmissä

Pienryhmissä leikittäviä leikkejä ovat Musiikkipatsas, Kurki ja sammakko, Kim-leikki ja Vahtikoira. Saatte myös kotiin viikon aikana leikkiohjeet. Keskiviikkona pääsemme saliin leikkimään leikkejä.

Lapset ovat oppineet hienosti tällä viikolla leikityn Vanha Maalipurkki-leikin ja odottavat innokkaina omaa arvuutteluvuoroaan. Vanha Maalipurkki- lorua on myös laulettu, mikä on auttanut lorun oppimisessa "Vanha maalipurkki olan takaa kurkki, arvaa onko väri sen, sininen vai punainen?" :)

Loppuviikosta torstaina 9.10. ja perjantaina 10.10. on oman kirjan päivä. Lapsi saa tuoda päiväkotiin mukaan oman, itselle tärkeän kirjan, jota luetaan sitten yhdessä ryhmän kanssa.

Viikko 40 (29.9.-3.10.)

Tällä viikolla aloitamme Leikitään ja keskitytään yhdessä (Leke-toiminnan). Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa lasten itsesäätelyä ja toiminnanohjauksen taitoja. Ensimmäinen opeteltava leikki on Vanha Maalipurkki. Annamme teille kotiin leikin ohjeistuksen, joten voitte siirtää leikin myös kotiin :) Hauskoja leikkihetkiä!

Tiistaina 30.9. on päiväkodin valokuvaus. Nallet ovat ensimmäisenä kuvausryhmänä ja kuvaus alkaa klo 8.30. Olettehan muistaneet ilmoittautua koulukuvaukseen Seppälän Koulukuvat- verkkosivuilla.

Leikimme viikon aikana myös roolileikkejä, kuten parturi-kampaamoleikkiä ja kotileikkiä.

"Vanha maalipurkki olan takaa kurkki,
arvaa onko väri sen: sininen vai punainen?"

Olemme laulaneet ja leikkineet syksyn aikana mm.:
-Kaksi pientä peikkolasta
-Lähdetään musiikkimatkalle: Syksy tulla saa
-Lähdetään musiikkimatkalle:Litinöitä lätinöitä
-Siinan Taikaradio: Sade
-Tip tip pisaroita
-Karvakorvan laulupurkki:Peltirännin peikkopoika
-Kielinuppu: "Kulkuneuvoja", "Hyönteiset".
-Hissu Hämähäkki
-Hämähämähäkki
-Lennä lennä leppäkerttu

Viikko 39 (22.-26.9.)

Vesiteema jatkuu ja alkuviikosta maalaamme hyödyntämällä ulkona satavaa syksyn sadetta.

Keskiviikkona katsomme salissa lyhytelokuvan "Milja ja ukkonen"

Loppuviikosta tutkimme eri aisteja hyödyntämällä: leikin taikahiekalla, tutkin aistilaatikon sisältöä sekä aistin kylmän ja lämpimän veden.

Viikko 38 (15.-19.9.)

Viikon aiheena on vesi, tutkimme ja tutustumme veteen oppimisen eri osa-alueilla.

Viikko alkaa Laulavan Kynän laulupiirtämisellä, laulun nimi on Pisaroita. Samalla, kun kuuntelemme musiikkia, lapset rytmittävät tahtia ja piirtävät sadepisaroita. Rytmittely ja musisointi eri soittimilla jatkuu tiistaina.

Keskiviikkona on ulkoliikuntaa päiväkodin yläpihalla.

Loppuviikosta luemme vesiaiheisia kirjoja pienryhmissä. Teemme myös pieniä vesitutkimuksia, tutkimme ja kokeilemme vettä :)

Viikko 37 (8.-12.9.)

Tällä viikolla vietämme valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa

Viikko alkaa kulkuneuvoaiheisten kirjojen lukuhetkellä pienryhmissä yhdessä aikuisen kanssa. Tiistaina päiväkodissamme käy Liikkuva Lainaamo ja lapset saavat valita omat mieleiset kirjat ja lainata ne itse.

Keskiviikkona salissa on autojumppa, jossa liikumme liikenne- ja autoaiheisella radalla eri tavoin.

Torstaina laulamme ja soitamme liikennelauluja.

Perjantaina harjoittelemme aikuisen kanssa turvallista kulkemista päiväkodin lähiympäristössä. Retkeilemme lähimetsään, jossa tutkimme syksyn merkkejä, leikimme metsäleikkejä ja syömme eväät :)

Viikko 36 (1.9.-5.9.)

Jatkamme alkuviikosta ötökkätutkimuksia kädentaitojen parissa. Lapset ovat taiteilleet upeita perhosia, muurahaisia ja leppäkerttuja. Yhdessä on pohdittu mm.kuinka monta jalkaa ötököillä on. Osa lapsista muovailee taikahiekalla.

Keskiviikkona laulamme ja loruttelemme salissa ötököistä. Lapset saavat pukeutua roolivaatteilla hyönteisiksi :)

Torstaina satuhieronnassa harjoittelemme keskittymään sadun kuuntelemiseen ja samalla kosketamme kaveria kauniilla tavalla. Lapsi saa päättää itse, saako häntä koskettaa. Satuhieronnan avulla voidaan tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia, stressinhallintaa, itsetuntoa, perusturvallisuutta ja kiintymyssuhteita.

Perjantaina on ulkoliikuntaa päiväkodin omalla pihalla. Liikuntaradalla on mm.jalkapalloa, pujottelua, pallonheittoa ja potkupyöräilyä.

Viikko 35 (25.8.-29.8.)

Suomen luonnon päivän (30.8.) kunniaksi keskitymme tällä viikolla toiminnassamme luontoon ja hyönteisten tutkimiseen.

Viikko alkaa hyönteisaiheisilla lauluilla. Nallejen suosikkilauluja on tällä hetkellä Lennä, lennä leppäkerttu, Mato ahmii, Leppäkerttujen aamutoimet ja Muurahaisten muori :)

Tiistaina 26.8. saa tuoda oman lelun kotoa päiväkotiin.

Keskiviikkona lauletaan salissa mm.Kielinupun suomalainen metsä- laulu ja katsotaan Suomen luonto-lyhytelokuva. Elokuvahetkeen kuuluu toki pieni herkuttelu :)

Loppuviikosta jatkamme hyönteistutkimuksia kädentaitojen parissa. Lapset saavat piirtää oman ötökän liidulla ja sen jälkeen maalata sen vesiväreillä.

Viikko 33 (18.-22.8.)

Ryhmäytyminen etenee hienosti ja luottamus uusiin aikuisiin kasvaa. Nallejen ryhmässä on ollut hyvä, lämmin ja turvallinen tunnelma.

Tällä viikolla jatkamme kesämuistojen kertomista :)

Lapset ovat toivoneet jumppaa kovasti, joten keskiviikkona pääsemme saliin jumppaamaan. Leikimme yhdessä liikuntaleikkejä ja tutustumme toisiimme lisää tutustumisleikkien kautta.

Olemme tutkineet yhdessä mm.hämähäkki-kirjaa, mikä on lapsista valtavan kiinnostava. Niinpä loppuviikosta tutkimme lisää hyönteisiä kirjojen, lorujen ja laulujen kautta.

Viikko 33 (11.8.-15.8.)

Tällä viikolla juttelemme kesämuistoista ja talletamme niitä kuvina ja lasten sadutuksina kuvatauluihin. Samalla harjoitellaan saksilla leikkaamista ja sommittelua, kun lapset leikkaavat ja liimaamat omat kesäkuvat.

Perjantaina 15.8. Marjan päivänä tutustumme suomalaisiin marjoihin eri aisteilla:) Viikon aikana myös lauletaan, lorutellaan, leikitään ja luetaan marjoihin liittyen.

Viikko 32 (4.-8.8.)

Palaamme vähitellen kesälaitumilta takaisin päiväkotiin, osa Nalleista jatkaa vielä lomailua :)

Elokuu on lähtenyt mukavasti käyntiin kavereiden ja leikkien parissa. Nalleista huomaa, että he ovat kaivanneet toisiaan kesän aikana. Ryhmässämme aloittaa monta uutta Nallea ja niinpä annammekin paljon aikaa toisiimme tutustumiselle ja ryhmäytymiselle.

Tällä viikolla olemme vaihtaneet kesäkuulumisia. Loppuviikosta luemme Muumi-kirjoja Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivän (9.8.) merkeissä. 

Viikot 26-31 (23.6.-1.8.)

Siirrymme Mesikämmenten ryhmätiloihin kesän ajaksi ja palaamme takaisin Nallejen ryhmään maanantaina 4.8.

Kesän aikana mm.tutkimme yhdessä lähiluontoa ja ötököitä, leikimme vesileikkejä ulkona, taiteilemme kesäisiä kädentöitä ja liikumme sekä sisällä että ulkona. Tartumme lasten toiveisiin ja ideoihin yhteisestä tekemisestä :)

Hyvää kesää! :)

Viikko 25 (16.-19.6.)

Aloitamme viikon kesäisillä kynätehtävillä ja askartelulla :)

Tiistaina lähdemme kävelyretkelle.

Keskiviikkona katsomme lasten toiveesta elokuvaa salissa.

Hyvää juhannusta! :)

Viikko 24 (9.-13.6.)

Viikon aikana tutustumme alkeiskoodaukseen Bee-Bot lattiarobotin avulla. Bee-bot ohjelmoidaan kulkemaan tiettyyn ruutuun, mikä kehittää samalla hahmottamista ja matemaattisia taitoja.

Pelaamme myös iPadilla oppimispelejä ja kokoamme mm.palapelejä iPadilla. Pelaamme myös matematiikka- lautapelejä.

Keskiviikkona liikumme jumpparadalla ulkona :)

Viikko 23 (2.-6.6.)

Alkuviikosta jatkamme kasvunkansioiden parissa.

Torstaina on toiveleikkipäivä, leikimme lasten toivomia ja ideoimia leikkejä :)

Perjantaina laulamme lasten toivelauluja.

Viikko 22 (26.-30.5)

Viikon aikana askartelemme kesäisiä askarteluja ja jatkamme kasvunkansioiden parissa :)

Keskiviikkona 28.5. lähdemme liikkumaan Kuplahalliin :)

Viikko 21 (19.-23.5.)

Maanantaina lapsi saa tuoda oman tärkeän kirjan päiväkotiin :) Luemme alkuviikon aikana kirjoja yhdessä.

Keskiviikkona on ulkoliikuntaa, pelaamme päiväkodin pihalla jalkapalloa.

Viikon aikana tutkimme ja täytämme lasten kanssa yhdessä heidän kasvunkansioitaan :)

Perjantaina 23.5. lähdemme tulevien viskareiden kanssa tutustumaan Koulunmäelle.

Viikko 20 (12.-16.5.)

Tällä viikolla tutustumme tunnetaitoharjoittelussa ikävän ja surun tunteisiin. Käsittelemme näitä tunteita lasten kanssa esimerkiksi lastenkirjallisuuden ja kuvien avulla.

Alkuviikosta pelaamme lautapelejä, tulevat viskarit pelaavat opetuspelejä iPadilla.

Keskiviikkona on ulkoliikuntaa kuvasuunnistuksen merkeissä. 

Nallet ovat harjoitelleet kevään aikana kaveritaitoja. Kaverin kauniista huomioinnista, kuten leikkiin mukaan ottamisesta, toisen auttamisesta ja kauniista sanoista on saanut laittaa helmen ystävätekojenpurkkiin. Nallet ovat nyt saaneet kerättyä purkin täyteen ja on palkintotekemisen aika :) Nallet äänestivät mieluisista tekemisistä voittajaksi retken Huuhan puistoon. Retkelle lähdetään torstaina 15.5

Viikko päättyy satuhierontaan :)

Viikko 19 (5.-9.5.)

Tällä viikolla teemme salaisuuspuuhia :)

Keskiviikkona liikutaan ja seikkaillaan satujumpassa.

Torstaina 7.5. juhlistamme äitejä äitienpäiväaamiaisella. Äidit, tervetuloa aamiaiselle yhdessä lapsesi kanssa!

Loppuviikosta on kädentaitoharjoituksia muovailun merkeissä.


Paljon onnea äidit! :)

Viikko 18 (28.4.-2.5.)


Aloitamme viikon lempeästi, satuhieronnalla :)

Tiistaina vietämme ryhmämme tärkeän ja rakkaan aikuisen läksiäispäivää <3

Keskiviikkona 30.4. on Nallejen omat vappujuhlat. Saat pukeutua halutessasi naamiaisasuun :)


Mukavaa vappua! :)

Viikko 17 (22.-25.4.)

Pääsiäisloman jälkeen kerromme lomakuulumisia sekä katsomme Eeliksen kevät- lyhytohjelmia ja myös keskustelemme ohjelmien tiimoilta :)

Keskiviikkona jumpassa etsitään mm.kadonneita pupuja.
Torstaina teemme retken lähimetsään ja seuraamme kevään merkkejä. 

Perjantaina leikitään eläinleikkiä salissa :)

Etukäteistietona, että keskiviikkona 30.4. on Nallejen omat vappujuhlat. Saat pukeutua halutessasi naamiaisasuun :)



Viikko 16 (14.-17.4.)

Viikon aikana laulamme ja loruttelemme pääsiäiseen liittyen.

Alkuviikosta askartelemme pääsiäisaskartelut ja samalla harjoitellaan saksilla leikkaamista sekä liimaamista.

Loppuviikosta luemme pääsiäiskirjoja.

Hyvää pääsiäistä! :)

Viikko 15 (7.-11.4.)

Tällä viikolla tutustumme tunteisiin kiukku ja harmitus.

Alkuviikosta istutamme pääsiäisruohon ja askartelemme pääsiäisoksia. Yhteisillä kokoontumisilla luetaan kiukkuun ja harmitukseen liittyviä lastenkirjoja sekä musisoidaan kiukkuaiheisia lauluja. Laulamme ja loruttelemme myös pääsiäisestä :)

Keskiviikon jumpassa harjoitellaan pallonkäsittelytaitoja ja hyppyjä.

Loppuviikosta askarrellaan omat kiukkupussit ;)


Viikko 14 (31.3.- 4.4.)

Tällä viikolla tutustumme tunteeseen ilo. Maanantaina luemme lastenkirjoja ilosta ja keskustelemme kuvia hyödyntämällä iloon liittyvistä asioista, kuten mistä tietää, että toinen on iloinen.

Alkuviikon askartelussa mietimme, mitkä asiat meille tuottavat iloa. Viikon aikana askartelemme rairuohopurkkeja ja kylvämme siemenet.

Jumpassa käsitellään iloa mm. tanssin kautta. Leikimme myös vauhdikkaita liikuntaleikkejä ;)

Viikko 13 (24.-28.3.)

Kevään aikana käsittelemme ja tutustumme eri perustunteisiin niin, että yhden viikon aikana keskitytään tiettyyn tunteeseen. Ensimmäisenä tunteena on jännitys/pelko.

Aloitamme lukemalla lastenkirjan ´Kaikki rohkeita!, tai, Jokainen pelkää pikkuisen´.
Tiistaina piirrämme ja maalaamme tunteita.

Keskiviikkona salissa on aistirata, jossa hyödynnämme eri aisteja liikkumisessa ja ehkäpä voitamme jännityksenkin tunnustelemalla eri tuntuisia materiaaleja aistilaatikoista. 

Torstaina 27.3. on oman lelun päivä. Saat tuoda päiväkotiin oman lempilelusi :)

Loppuviikosta leikimme majaleikkiä, jossa majaan mennään esittämällä ilmeillä ja eleillä kuvan tunnetta, esim. jännitys.

Viikko 12 (17.-21.3.)

Alkuviikosta pelaamme pienryhmissä lautapelejä.

Keskiviikkona leikimme pitkästä aikaa eläinleikkiä salissa :)

Torstaina on oman lelun päivä, saat tuoda oman lempilelusi päiväkotiin.

Perjantaina musisoimme laulaen ja soittaen keväisiä lauluja.

Viikko 11 (10.-14.3.)

Aloitamme viikon laululeikeillä :) 

Tiistaina päiväkotiimme tulee Liikkuva Lainaamo ja lapset saavat valita mieluisat kirjat ryhmään.

Keskiviikkona 12.3. meillä on Läheisten päivä klo 9-11. Lämpimästi tervetuloa!

Loppuviikosta luemme uusia kirjoja pienryhmissä. Harjoittelemme myös tunnetaitoja draaman sekä uutuuskirjan "Hiipii, kuohuu, yllättää" kautta.

Viikko 10 (3.-7.3)

Loman jälkeinen viikko aloitetaan leppoisasti kuulumisten vaihtamisella ja satuhieronnalla.

Tiistaina ulkoilun yhteydessä on tarkkuusheittoa.

Keskiviikkona on lasten toivoma keppihevosjumppa, missä päästään ylittämään mm.esteitä :)

Loppuviikosta laulamme talviaiheisia lauluja.

Perjantaina 7.3. pääsemme seuraamaan päiväkodissamme Tanssin keskuksen lastentanssiteosta "Kahíme". 
Kahíme käsittelee tanssin, esineteatterin ja leikin kautta tunnetaitoja ja ystävyyttä.

Viikko 9 (24.-28.2.)

Hiihtolomaviikon olemme Mesikämmenten ryhmätiloissa.

Hyvää hiihtolomaa lomalaisille! :)

Viikko 8 (17.2-21.2.)

Tällä viikolla on Nallejen hiihtoviikko 😊.

Hiihdämme joka päivä päiväkodin yläpihalla. Hiihtoharjoitusten lisäksi mm.luetaan, lauletaan ja lorutellaan.

Viikko 7 (10.-14.2.)

Ystävänpäiväviikko alkaa ystävyysaiheisten kirjojen lukuhetkellä pienryhmissä :)

Tiistaina 11.2. vietämme Nalleilla 112-päivää. Juttelemme lapsen tasoisesti kodin ja päiväkodin mahdollisista vaaratilanteista sekä 112- numeron merkityksestä. Kuuntelemme hälytysajoneuvoaiheisia lastenlauluja sekä piirrämme ja maalaamme tulipaloja. 

Keskiviikkona meillä on tietenkin ystävänjumppa, jossa harjoitellaan parin kanssa liikkumista sekä leikitään liikunnallisia yhteisleikkejä.

Loppuviikosta laulamme lauluja ystävyydestä, väritämme ja askartelemme mm.kortteja.

Viikko 6 (3.2- 7.2.)

Alkuviikosta piirrämme hiilellä lumiukon ohjeen mukaan. Sadutamme lumiukosta ja lapsi saa kertoa, millainen oma piirtämä lumiukko on :)

Keskiviikkona vietämme Runebergin päivää salissa laulun ja laululeikkien merkeissä.

Torstaina ja perjantaina osa Nalleista vielä luistelee. Jos lumitilanne sallii, hiihdämme päiväkodin yläpihalla viikolla 8.

Viikko 5 (27.-31.1.)

Maanantaina jatketaan luisteluharjoituksia pienellä porukalla. Olemme harjoitelleet oikeanlaista tekniikkaa kaatumiseen ja ylös nousemiseen erilaisten leikkien avulla :)

Tiistaina alkaa lumitutkimukset, joissa tutkimme, mitä tapahtuu lumen sulaessa. Lapset saavat myös maalata lunta (sisätiloissa). 

Keskiviikkona Poken opiskelijat tulevat ryhmäämme ohjaamaan toimintatuokioita tunnetaitoihin liittyen.

Loppuviikosta laulamme ja soitamme talvilauluja sekä lumitutkimukset jatkuvat.

Viikko 4 (20.-24.1.)

Talviliikunta alkaa luistelulla :) 
Luistelemassa käydään pienissä ryhmissä, niin että jokainen halukas luistelija pääsee ainakin kertaalleen luistelemaan. Tällä viikolla harjoittelemme luistelua maanantaina ja keskiviikkona Liikuntapuistossa.

Tiistaina rentoudutaan satuhieronnassa ja harjoitellaan rauhoittumisen taitoja.
Loppuviikosta jatkuu eläinten jälkiin tutustuminen.

Viikko 3 (13.-17.1.)

Tutustumme eläinten talveen ja lapsi saa tutkia oman mieluisan metsäneläimen jälkiä kädentaitoja ja kerrontaa hyödyntämällä.
Tiistaina päiväkotiimme saapuu Liikkuva Lainaamo ja lapset saavat lainata mieluisia kirjoja ryhmään.
Keskiviikkona jumppaillaan salissa.

Lapset ovat kertoneet paljon saamistaan joululahjoista, joten lasten toiveesta torstaina on oman lelun päivä :) Lapsi saa tuoda päiväkotiin oman mieluisan lelunsa.

Loppuviikosta tutustumme eri tunteisiin ja harjoittelemme ilmaisemaan niitä kuvien ja musiikin kautta.

Viikko 2 (7.-10.1.25)


Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2025! :)

Joululoman jälkeen kerromme lomakuulumisia ja leikimme. Keskiviikkona jumpassa harjoitellaan pallonkäsittelytaitoja. Loppuviikosta maalaamme ilotulituksia mm.puhallustekniikkaa hyödyntämällä.

Viikko 51 (16.-20.12.)

Maanantaina 16.12. lasta hakiessanne tervetuloa kaakaobaariin klo 15-16.30 Isojen pihaan, Nallejen oven eteen :)

Jatkamme viikon aikana jouluisia kädentöitä.

Tiistaina lähdemme etsimään aamulla tontunjälkiä lähimetsästä ;)

Keskiviikkona salissa on tonttujumppa. Loppuviikosta hiljennymme joulun rauhaan jouluisen elokuvan ja leikkien myötä.

Ihanaa joulun odotusta!

Viikko 50 (9.-13.12.)

Viikko alkaa lukuhetkellä pienryhmissä, luemme jouluaiheisia kirjoja :)

Tiistaina on aistipolku salissa. Aamupiirillä laulamme ja soitamme jouluisia lauluja.

Keskiviikkona salissa on pöytäteatteriesitys "Matka joulun taloon".

Loppuviikosta Nallet- ryhmän täyttää pipareiden tuoksu, nimittäin Nallet pääsevät leipomispuuhiin :)

Joka päivä olemme lukeneet päiväpiirillä vuorollaan lasten oma keksimän joulusadun. Lapset odottavat jännittyneinä, kenen satu tänään luetaan ja kuka pääsee kurkkaamaan joulukalenterin luukun ;)

Viikko 49 (2.-5.12.)

Maanantaina on päiväkodin yhteinen joulunavaus salissa, jossa jokainen ryhmä esiintyy. Nallet laulavat ja soittavat laulun "joulutonttu, joulutonttu herää jo, herää jo. Kellojasi soita, kellojasi soita, pium paum pom, pium paum pom".

Jatkamme jouluaiheisia kädentöitä leikkaamalla huovasta sydämiä. Lapset ovat askarrelleet myös joulukuusia ja muovailleet joulukoristeita :)

Keskiviikkona jatkamme salissa eläinleikkiä. Lapset ovat eläytyneet hienosti eläinrooliinsa, roolissa on myös helpompi lähestyä kavereita ja kokeilla myös erilaisia tunteita.

Torstaina laulamme ja musisoimme sekä valmistaudumme itsenäisyyspäivään.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viikko 48 (25.-29.11.)

Maanantaina luemme kirjoja pienryhmissä. Tiistaina musisoimme laulaen ja soittaen jouluaiheisia lauluja.

Keskiviikkona alkaa eläinleikki uudella yrityksellä salissa ;)

Loppuviikosta on jouluaiheisia kädentöitä mm.muovailemalla ja askartelemalla.

Viikko 47 (18.-22.11.)

Vietämme Lapsen oikeuksien viikkoa. Viikon teemana on jokaisen lapsen oikeus oppimiseen, #SaanOppia #SaatOppia. Teema paitsi kutsuu pohtimaan oppimisen merkitystä lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle, myös muistuttaa uuden oppimisen ilosta.

Alkuviikosta kysymme lapsilta asioista, joita he haluaisivat oppia.
Käsittelemme Lapsen oikeuksia yhdessä lasten kanssa Sisu-kuvien avulla. Saatamme saada viikon aikana kirjeitä viime vuodesta tutulta Tiukulta;)

Keskiviikkona vietämme salissa Oppisen Riemun-juhlaa :)
Torstaina laulamme lähestyvän joulun ja talven lauluja.

Perjantaina on Unelmien Leikkipäivä, jolloin leikitään lasten toiveleikkejä. (Lapsella on oikeus leikkiin).

oikeus oppimiseen tiedote kuvalla

Viikko 46 (11.-15.11.)

Viikko käynnistyy lautapelien pelaamisella pienryhmissä. Harjoittelemme samalla mm.oman vuoron odottamista ja sääntöjen mukaan pelaamista.

Tiistaina päiväkodissamme vierailee kirjaston Liikkuva Lainaamo. Lapset saavat valita ja lainata omat mieluisat kirjat, joita sitten luetaan myös yhdessä ryhmän kanssa.
Keskiviikkona alkaa eläinleikki salissa. Eläinleikissä lapset keksivät oman eläinhahmonsa, jonka roolissa ollaan koko leikin ajan. Aluksi kerrotaan kuvien avulla eläinleikin säännöt. Sen jälkeen eläimet rakentavat oman pesänsä, vierailevat toistensa pesissä (opetellaan kysymään lupa ensin), välillä on ruoka-aika ja sitten koittaa yö (rauhoittumistaidot). Sitten taas herätään ja koittaa uusi päivä ja leikit. Leikin avulla harjoitellaan monia tärkeitä taitoja, mm. kaveritaitoja, tunnetaitoja, vuorovaikutustaitoja ja sääntöleikkiä. 

Lapset ovat toivoneet maalaamista, joten loppuviikosta maalataan vesiväreillä. Perjantaina lähdemme retkelle lähimetsään :)

Viikko 45 (4.-8.11.)

Viikon aikana teemme salaisia kädentaitoja ;)

Keskiviikon jumpassa leikitään ja liikutaan pallojen kanssa.

Torstaina 7.11. tervetuloa isät nauttimaan yhteisestä aamiaishetkestä lapsesi kanssa klo 7.30-8.30 välisenä aikana! 

Viikko päättyy satuhierontahetkeen, jossa harjoitellaan toisen kaunista koskettamista. Nallet tykkäävät paljon yhteisestä rentoutumisesta satujen parissa :)

Paljon onnea isät!

Viikko 44 (28.10.-1.11.)

Tiistaina on Käpyukon metsä-nukketeatteri, jossa hiiren unessa seikkailee käpyukko. 

Keskiviikkona jumpassa on kummitus-teema, jossa etsitään mm.jumppaohjeita taskulampun valossa ;) Otathan päiväkotiin mukaan oman nimikoidun taskulamppusi.

Perjantaina on jännittäviä Halloween-juttuja :) Vierailemme mm.pienryhmissä aistihuoneessa, jossa käytämme eri aisteja tutkimiseen. Luvassa on myös herkuttelua :)

Viikko 43 (21.-25.10.)

Eläinteema jatkuu mm. eläinaskartelulla ja lapset saavat omat Eläimet lähelläsi- oppaat, joissa on mm.eläinaiheisia tehtäviä ja tarinoita.

Maanantaina on musiikkihetki, jossa tutustumme eri maiden lastenmusiikkiin. Laulamme ja soitamme soittimilla :)

Keskiviikkona jumpassa on maailman lapset-teema. Torstaina sitten vietetäänkin YK:n päivää. 

Perjantaina teemme metsäretken päiväkodin lähimetsään.

Viikko 42 (14.-18.10.)

Vietämme syyslomaviikkoa :)

Mesikämmenet ja Kontiot ovat yhdessä kanssamme Nallejen ryhmätiloissa. Viikon aikana on mm.yhteisleikkejä, lauluja, pelaamista ja lasten toivomia mukavia puuhia.

Mukavaa syyslomaa!

Viikko 41 (7.-11.10.)

Vietämme valtakunnallista eläintenviikkoa :)

Viikon aikana laulamme eläin-ja metsäaiheisia lauluja, loruttelemme ja leikimme yhteisleikkejä eläimiin liittyen.

Askartelemme eläinhahmoja. Keskiviikkona on eläinjumppa :)

Torstaina 10.10. päiväkotiin saa tuoda oman eläinpehmolelun :)

Jatkamme eläinteemaa syyslomaviikon jälkeen.

Meillä on teemaan sopiva ruokalorukin:

"Leivän leipoi siilimuori,
 kettu perunoita kuori,
 pöllö etsi soppakauhaa,
 hiiri toivoi ruokarauhaa"


Viikko 40 (30.9.-4.10.)

Viikko alkaa kirjojen lukemisella pienryhmissä. Tiistaina pelaamme kielenkehitystä tukevia lautapelejä.
Keskiviikkona jumppaillaan salissa.

Torstaina 3.10. on päiväkodin valokuvaus. Muistathan tuoda valokuvauslomakkeen päiväkotiin :)

Viikko 39 (23.-27.9.)

Lapset ovat innokkaita muovailemaan taikahiekalla ja viikon aikana meillä jatketaan hiekkaleikkejä :)

Tiistaina vietämme musiikkihetkeä syksyisten laulujen parissa. Olemme laulaneet mm.Leevi Leppäkerttu-laulua Nallet-orkesterin säestämänä :)

Keskiviikkona jumppaillaan jumpparadalla. Isommat Nallet ovat leikkineet jumpassa Kurki ja Sammakko-leikkiä, mikä on heistä jännää. Pienemmillä Nalleilla jumppaleikkinä on ollut "Nallekarhu, nallekarhu nosta kätesi"..jne..

Viikko 38 (16.-20.9.)

Aloitamme viikon satuhieronnalla. Satuhieronnan avulla voidaan tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia, stressinhallintaa, itsetuntoa, perusturvallisuutta ja kiintymyssuhteita. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa: satu ja hyvä kosketus.

Tiistaina päiväkodissamme vierailee Liikkuva Lainaamo. Pääsemme valitsemaan ryhmäämme mieluisia kirjoja luettavaksi. Tällä hetkellä luemme lasten toivomia ajoneuvoaiheisia kirjoja, SpiderMan-, Ryhmä Hau-, koira-ja pupukirjoja. Lapsia kiinnostaa myös kaikki oikeisiin työhommiin liittyvät kirjat, niinpä tiedämme nyt enemmän esimerkiksi asfaltin valmistuksesta :) 

Keskiviikkona jumpataan jumpparadalla. Loppuviikosta koostamme kasvunkansioita ja myös ihailemme niitä yhdessä kavereiden kanssa. Muistathan tuoda oman kansion päiväkotiin :)

Viikko 37 (9.-13.9.)

Tällä viikolla vietetään liikenneturvallisuusviikkoa :)

Alkuviikosta Nalleilla on liikennekasvatusta, jossa harjoittelemme hahmottamaan omaa piha-aluetta ja lähiympäristöä kuvasuunnistamalla. Keskiviikkona meillä on salissa autojumppaa, jossa suunnittelemme ja rakennamme yhteistyöllä autoradan liikennemerkkeineen. Harjoittelemme radalla yhteisiä sääntöjä autoilla liikkuen.
Viikon aikana laulamme ja loruttelemme kulkuneuvoihin ja liikenteeseen liittyen. (mm. Sotta ja Pytty: käpyjä kaasarissa, Suupoppia: autolaulu, Pyörät ne pyörivät ympäri-loru.)

Loppuviikosta luemme kirjoja pienryhmissä ( valtakunnallista lukutaitopäivää vietetään 8.9.). 
Kirjoista on tullut lapsille jo tärkeitä ystäviä :)

Liitteet:

IMG_7385.jpeg

Viikko 36 (2.-6.9.)

Vietämme sieniviikkoa :)

Tutustumme erilaisiin suomalaisen metsän sieniin katsomalla ja tuoksuttamalla. Luemme ja loruttelemme sienistä. Laulamme myös sieniaiheisia lauluja, lasten lempilauluksi onkin tullut "Kaksi pientä peikkolasta,istui kärpässienen alla,sataa rop rop rop, sataa rop rop rop, sataa aivan kaatamalla".

Keskiviikkona meillä on elokuvahetki pienten elokuvaherkkujen kera :) Katsomme Milja ja Kauhea kärpässieni- sekä Ruso ja Rihmalat, ystävyyden taide- ohjelmat.

Viikko 35 (26.-30.8.)

Alkuviikosta maalaamme aroniamarjoilla.

Keskiviikkona on jumppa salissa, jumppaamme ja leikimme tutustumisleikkejä.

Loppuviikosta askarrellaan pihlajanmarjoilla.

Viikko 34 (19.-23.8.)

Jatkamme marjateemaa, leikimme laululeikkejä, luemme kirjoja ja teemme yhteisen kädentaitotyön.

Juttelemme kesäkuulumisia ja talletamme kesämuistot lasten kertomina.

Keskiviikkona on lauluhetki 😊

Viikko 33 (12.-16.8.)

Lapset palaavat vähitellen kesälomalta takaisin päiväkotiin ja päiväkotiarki alkaa pehmeästi.
Ensimmäisen kuukauden aikana tutustumme toisiimme ja annamme paljon aikaa ryhmäytymiselle.

Vietämme marjaviikkoa, viikon aikana meillä on marja-aiheisia kädentaitoja, laulamme ja lorutamme marjoista. Opettelemme toistemme nimiä tutustumisleikkien avulla :)

Hyvää uutta toimintakautta!

Kesänaika

Kesän aikana leikitään paljon myös ulkona, nautitaan kauniista säästä ja luonnosta :)

Teemme asioita, joita lapset toivovat ja joista pitävät; kädentaitoja, musiikkia, leikkiä, liikuntaa, pelaamista, retkiä.

Hyvää kesää! :)

Viikko 23 (3.6.-7.6.)

Lapset valitsevat omiin kasvunkansioihinsa valokuvia. Viikon aikana myös pelataan, leikitään, lauletaan ja tehdään kesäisiä puuhia.

Keskiviikkona 5.6. lähdemme Liikennepuistoon lastenlaulukadulle. Lastentapahtumassa esiintyvät Soiva Siili ja Pentti Punkin syntymäpäivät.

Viikko 22 (27.5.-31.5.)

Maanantaina 27.5. lähdemme Kuplahallille liikkumaan.

Keskiviikkona on viskarin päätöskerta.

Viikon aikana tehdään myös tiedekokeiluja Tähtinallen ideoimana.

Viikko 21 (20.5.-24.5.)

Tiistaina päiväkotimme pihalla vierailee paloauto :)

Alkuviikosta leikimme Tähtinallen toivomaa eläinsairaalaleikkiä. Loppuviikosta maalaamme Tähtinallen toiveesta.

Viikko 20 (13.5.-17.5.)

Juhlimme 50- vuotiasta päiväkotiamme koko viikon ajan :)

Tervetuloa tutustumaan "Historian havinaa"-näyttelyyn salissa ti-to iltapäivisin. Lisäksi jokaisessa ryhmässä on lasten kädentaitojen näyttely sekä näyttely lasten omista pehmonalleista.

Keskiviikkona 15.5. meille esiintyy Teatteri Tuomikko.
Torstaina käymme metsäretkellä Tähtinallen toiveesta ja lintuviikon kunniaksi bongailemme samalla lintuja.

Viikko 19 (6.5.-10.5.)

Tiistaina on matematiikkakerhoa ja keskiviikkona viskareilla viimeinen kerta digiturvataitoja (Stop, slow,go)

Tervetuloa äidit aamupalalle keskiviikkona 8.5. klo 7.30-8.30! :)

Viikko 18 (29.4.-3.5.)

Aloitamme viikon lukuhetkellä pienryhmissä.

Tiistaina vappuaattona on Nallejen vappujuhlat salissa, saat halutessasi pukeutua naamiaisasuun :) Päiväkodista löytyy myös roolivaatteita. 

Loppuviikosta on Tähtinallen toivomaa legorakentelua.

Viikko 17 (22.4.-26.4.)

Aloitamme viikon katsomalla Tähtinallen toivoman venäjänkielisen piirretyn lastenohjelman. 
Tiistaina on matematiikkakerho. Keskiviikkona jatkuu viskareiden digiturvataidot (Stop, slow& go).
Loppuviikosta on Tähtinallen toivetekemisenä aarteenetsintää :)

Viikko 16 (15.-18.4.)

Alkuviikosta lapset pääsevät esiintymään niin halutessaan Tähtinallen ideoimana esimerkiksi laulamalla.

Keskiviikkona 17.4. lähdemme taas aamulla Kuplahalliin liikkumaan. Muistathan lenkkarit ja kevyemmän ulkovaatetuksen. Torstaina on matematiikkakerho. Viikon aikana myös pelataan lautapelejä ja muovaillaan taikahiekalla.

Viikko 15 (8.-12.4.)

Alkuviikosta jumpataan salissa Tähtinallen ideoiden mukaan. 

Tiistaina on matematiikkakerho. Keskiviikkona viskareilla jatkuu digiturvataidot (Stop, Slow, Go).

Loppuviikosta on legorakentelua Tähtinallen toiveesta.

Viikko 14 (2.4.- 5.4.)

Pääsiäisvapaiden jälkeen laskeudumme uuteen viikkoon eläinleikin parissa. 

Keskiviikkona 3.4. lähdemme taas Kuplahalliin liikkumaan. Lähtö päiväkodilta kello 9. Muistattehan kevyemmän vaatetuksen ja lenkkarit mukaan.

Torstaina on matematiikkakerho.

Loppuviikosta on Tähtinallen toivoma kukka-aiheinen maalaaminen.

Viikko 13 (25.3.-28.3.)

Viikko alkaa elokuvahetkellä Tähtinallen toiveesta. Tiistaina on matematiikkakerho.

Keskiviikkona 27.3. lähdemme laavuretkelle Liikuntapuistoon. Retkellä on mahdollista hiihtää ja laskea mäkeä. Syömme myös lounaan laavulla. Hiihtoretki on Tähtinallen toive.

Rauhallista pääsiäisen aikaa <3

Viikko 12 (18.3.-22.3.)

Tiistaina viskareilla on digiturvataitojen harjoittelua (Go, slow, stop).

Keskiviikkona 20.3. on odotettu läheisten päivä :)

Torstaina jatkuu matematiikkakerho. Perjantaina on Tähtinallen toiveesta oman lelun päivä.

Viikko 11 (11.3.-15.3.)

Maanantaina on elokuvahetki herkkujen kera Tähtinallen toiveesta :)

Tiistaina jatkuu matematiikkakerho ja kuningaskunta-askartelu.

Keskiviikkona viskareilla jatkuu digiturvataidot Stop, slow and flow.

Torstaina on Tähtinallen toivomaa legorakentelua ja -leikkiä.

Perjantaina lähdemme klo 9 kävelemään Kuplahallille liikkumaan ja pelaamaan. Tuo päiväkotiin lenkkarit ja kevyempi ulkovaatetus esim.takki ja housut (otetaan repussa tai kassissa mukaan.)

Viikko 10 (4.3.-8.3.)

Viikon aikana askartelemme Tähtinallen ideoiman kuningaskunta-askartelun :)

Keskiviikkona viskareilla alkaa Stop, Slow& Go- digiturvallisuusseikkailu. Lasten kanssa harjoitellaan digiliikenteessä, mitkä asiat ovat kiellettyjä (STOP), mietityttäviä (SLOW) tai sallittuja (GO). Oppimishetkillä harjoitellaan myös tunnetaitoja, nimeämällä ja tunnistamalla erilaisia tunteita.
Torstaina osalla Nalleista alkaa matematiikkakerho, joka on jatkossa noin kerran viikossa.

Perjantaina 8.3. päiväkotiimme saapuu Uulun osuuskunta esittämään meille Roskaduo-konsertin.
Konsertti alkaa jo kello 8.30.

Viikko 9 (26.2-1.3.)

Vietämme hiihtolomaviikon yhdessä Kontioiden lasten ja aikuisten kanssa.

Mukavaa hiihtolomaa lomalaisille ja kivaa viikkoa kaikille! :)

Viikko 8 (19.-23.2.)

Tällä viikolla Nallet hiihtävät päiväkodin omalla ladulla ⛷️.

Alkuviikosta on Tähtinallen toiveesta eläinleikkiä salissa. Keskiviikkona on viskaritoimintaa. Loppuviikosta seuraavan Tähtinallen toiveesta on kirjainten askartelua.

Viikko 7 (12.-16.2.)

Maanantaina vietämme 112-päivää. Keskustelemme lasten kanssa 112 numeron tärkeydestä sekä katsomme ja kuuntelemme salissa videoita eri hälytysajoneuvoista työssään ja maalaamme mm.tulipaloja. Laskiaistiistaina laskemme tietenkin mäkeä päiväkodin pihalla. 

Ystävänpäivänä keskiviikkona on talon yhteinen lauluhetki. Loppuviikosta on lukuhetki pienryhmässä. Viikon aikana askartelemme myös ystävänpäiväkortteja.

Perjantaina 16.2. osa lapsista lähtee kävellen liikuntatalolle katsomaan Vanhojentansseja :)

Viikko 6 (5.-9.2.)


Tähtinalle on suunnitellut alkuviikon jumpan, luvassa on mm.töpselihippaa :)

Vietämme mediataitoviikkoa ja viikon aikana on siihen liittyvää toimintaa. Keskiviikkona viskarit harjoittelevat alkeiskoodausta Bee-Bot- lattiarobotin kanssa. Torstaina katsomme Myyrän aarre-elokuvan, jonka aiheena on ystävyys ja jakaminen.


Viikko 5 (29.1.-2.2.)

Viikko alkaa kirjanlukuhetkellä.
Tiistaina ja keskiviikkona käydään pienryhmissä luistelemassa 4-vuotiaiden kanssa. 
Loppuviikosta on tämän viikon Tähtinallen toivomaa värityskuvien värittämistä.

Viikko 4 (22.1-26.1.)

Tähtinalletoiminta alkaa! :) Talven ja kevään aikana jokainen lapsi saa olla vuorollaan Tähti-Nalle, jolloin lapsi saa mm.toivoa ja suunnitella mieluisaa tekemistä tai ohjelmaa.

Viikon aikana viskarit aloittavat luisteluharjoitukset. 

Torstaina lauliksessa lauletaan ja soitetaan erilaisilla soittimilla yhdessä talvisia lauluja.

Viikko 3 (15.-19.1.)

Alkuviikon jumpissa harjoittelemme pallonkäsittelytaitoja.

Keskiviikkona viskarissa harjoitellaan numeroita ja lasketaan lukumääriä toiminnallisesti.

Viikon aikana teemme myös jäämaalauksia.

Viikko 2 (8.-12.1.24)

Hyvää alkanutta vuotta!

Alkuviikosta leikimme salissa pienryhmissä eläinleikkiä.

Keskiviikkona viskarit jatkavat kirjaimiin tutustumista.

Pakkanen lauhtuu, joten pääsemme nauttimaan taas ulkoilusta ja lumileikeistä :)

Viikot 51-52 ja viikko 1 (18.12.-5.1.)

Joulun aikana teemme jouluaskarteluja, laulamme ja soitamme joululauluja, leikimme toiveleikkejä ja nautimme joulun rauhasta :) 

Viikolla 52 (27.-29.12) olemme Mesikämmenten ryhmätilassa yhdessä Mesikämmenten kanssa.

Hyvää ja rauhallista joulun aikaa!

Viikko 50 (11.-15.12.)

Alkuviikosta jumppaamme tonttujumpassa :)

Keskiviikkona ja perjantaina leivomme pipareita ja sitten pääsemmekin herkuttelemaan.

Torstaina on salissa joulunäytelmä "Matka joulun taloon".

Viikko 48 (4.-8.12.)

Jännittävä joulukuu on alkanut! Avaamme joka päivä uuden kalenteriluukun ja jokaisen lapsen oma joulutarina luetaan vuorollaan.
Tiistaina laulamme ja leikimme joululauluja ja -leikkejä salissa.

Perjantaina Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivänä on musiikkimaalausta.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viikko 48 (27.11.- 1.12.)

Tunnelmoimme lähestyvää itsenäisyyspäivää Suomi-aiheisella kädentaitotyöllä.
Alkuviikon jumpassa teemana ovat värit, kirjaimet ja numerot. 

Keskiviikkona viskarit tutustuvat oman nimen kirjaimiin toiminnallisesti ja kynätehtävillä.

Torstaiaamupäivänä on lapsille päiväkodin joulunavaus. Torstaina 30.11. iltapäivällä klo 15 alkaen lasta hakiessanne ulkona on tarjolla mehua ja pipareita sekä voitte kierrellä toiminnallisilla pisteillä. Tervetuloa!

Perjantaina alkaa Nallejen joulukalenteri ja joulukalenterihetkellä luemme lasten itse keksimiä satuja :)

Viikko 47 (20.-24.11.)

Vietämme Lapsen oikeuksien viikkoa, tämän vuoden teemana on "lapsella on oikeus hyvinvointiin". Saammekohan tänäkin vuonna Tiukulta kirjeitä?
Alkuviikosta lapset saavat suunnitella ja rakentaa itse jumpparadan.
Keskiviikkona viskareilla on tunnetaitoja Mollin tarinoiden myötä. 

Kauppaleikki jatkuu :) 

Perjantaina 24.11. lähdemme aamupalan jälkeen metsäretkelle.

Viikko 46 (13.-17.11.)

Alkuviikosta jumppaillaan salissa. 

Keskiviikkona viskarissa tutustutaan numeroiden maailmaan pelien ja leikkien kautta.

Aloitamme tällä viikolla kauppaleikin rakentamisen ja pitkäkestoisempi kauppaleikki alkaa. Voitte tuoda halutessanne myös kotoa kauppaan tyhjiä ja puhtaita pakkauksia :)

Viikko 45 (6.-10.11.)

Salaiset kädentyöt jatkuvat tällä viikolla.

Alkuviikosta on hämäränhyssyjumppaa, johon tarvitset oman taskulampun ;)

Keskiviikkona viskareilla on viskaritoimintaa.

Torstaina 9.11. lämpimästi tervetuloa isät aamiaiselle klo 7.30-8.30 välillä.

Viikko 44 (30.10.-3.11.)

Viikon aikana teemme salaisia kädentöitä :)

Tiistaina 31.10. on päiväkodin valokuvaus.

Keskiviikkona viskareilla on viskaritoimintaa. Perjantaina vietämme hämäränhyssyä, lapsi voi tuoda päiväkotiin oman nimikoidun taskulampun :)

Viikko 43 (23.-27.10.)

Vietämme nalleviikkoa ja voit tuoda koko viikon ajaksi oman nallen mukaan päiväkotiin :)

Alkuviikosta on nallejumppaa salissa pienryhmissä. Keskiviikkona viskareilla on pienryhmissä viskaritehtäviä.
Viikon aikana on nalleaiheisia lauluja, loruja, leikkejä ja satuja. Viikko huipentuu koko talon yhteiseen laulikseen kansainvälisenä nallepäivänä perjantaina :)

Viikko 42 (16.-20.10.)

Syyslomaviikon olemme yhdessä Kontioiden ryhmän kanssa.

Ulkoilemme paljon ja nautimme syyspuuhista ulkona. Leikimme, pelaamme, laulamme ja loruttelemme.
Ja kuuntelemme lasten toiveita ja teemme heitä kiinnostavia kivoja juttuja :)

Tiedoksi, että päiväkodin valokuvaus on tiistaina 31.10.

Mukavaa syyslomaviikkoa kaikille! :)

Viikko 41 (9.-13.10.)

Eläinteema jatkuu tälläkin viikolla ja alkuviikosta on musiikkiliikuntaa. Lapsi voi ottaa oman pehmoeläimen mukaan jumppaan :)
Keskiviikkona 11.10. viskareilla eli 5-vuotiailla on opiskelijoiden järjestämä pelikasvatustapahtuma Pokella.
Viikon aikana on myös eläinaiheista askartelua ja muovailua.
Perjantaina musiikkihetkellä lauletaan eläinlauluja.

Viikko 40 (2.-6.10.)

Vietämme valtakunnallista eläinten viikkoa :) Viikon aikana lauletaan, leikitään ja lorutellaan eläinaiheilla. 
Alkuviikosta jumpataan eläinjumppaa.

Viikon aikana järjestämme Nalleilla näyttelyn lapsille tärkeiden eläinten kuvista, lapsi saa esitellä oman eläimensä. Muistathan lähettää kuvan meille WhatsAppilla, tekstiviestillä tai sähköpostilla.

Viikko 39 (25.-29.9)

Olemme mukana Arkiseikkailu-kampanjassa 25.9.-8.10. Arkiseikkailun myötä pysähdymme lasten kanssa ihmettelemään yhdessä luontoa ja ympäristöä. Loppuviikosta käymme metsäretkellä, jossa teemme luonnonmateriaaleja hyödyntäen metsätehtäviä ja liikumme liikunnallisten tehtävien innoittamina.

Maanantaina ensimmäiset Nallet aloittavat musiikkimaalauksen, jota sitten jatketaan viikon aikana. Tiistaina on syksy-ja sadonkorjuuaiheinen jumppa. Keskiviikkona päiväkotiimme tulee Liikkuva lainaamo ja pääsemme valitsemaan ja lainaamaan mieleisiä kirjoja.

Nautitaan syksyisistä, kauniista päivistä! :)

Viikko 38 (18.-22.9)

Alkuviikosta leikimme eläinleikkiä pienryhmissä ja lapset valitsevat taas omat eläinhahmonsa.

Torstaina leikimme torileikkiä, jossa tutustumme sadonkorjuuvihanneksiin eri aistein, kuten maistelemalla ja haistelemalla :)

Viikko 37 (11.-15.9.)

Vietämme liikenneturvallisuusviikkoa ja viikon aikana laulamme, loruttelemme ja leikimme kulkuneuvoaiheisia leikkejä. 4-ja 5-vuotiailla on myös liikenneaiheisia kynätehtäviä. Tiistain jumpassa on liikennesääntöjen harjoittelua liikuntaleikkien myötä. Viikon aikana teemme myös kävelyretken ja retkellä tutustumme erilaisiin liikennemerkkeihin ja pohdimme yhdessä liikennesääntöjä.

Viikko 36 (4.-8.9)

Vietämme Lukujengin kieliseikkailu-viikkoa, joka on osa Read Hour-kampanjaa. Lukujengin eläinhahmot seikkailevat tarinoissa ja tutustuvat suomen, ruotsin, pohjoissaamen, koltansaamen ja inarinsaamen kieliin. Luemme ryhmässä Lukujengin kieliseikkailun tarinat ja toiminnallistamme luettua eri tavoin.

Jatkamme viikon aikana viime viikolla aloitettua lankamaalausta. Tiistaina jumppaillaan salissa :)

Viikko 35 (28.8.-1.9)

Aloitamme eläinleikin, jossa lapset valitsevat eläinhahmon ja aikuinen on eläintenhoitaja. Leikimme eläinleikkiä pienryhmissä ja leikin kautta harjoittelemme mm. tunne-ja vuorovaikutustaitoja sekä leikkitaitoja ja sääntöleikkiä.

Viikon aikana myös maalaamme, jossa kokeilemme lankatekniikkaa.

Viikko 34 (21.-25.8)

Jatkamme toisiimme tutustumista yhteisten leikkien, lautapelien ja keskustelun kautta. Teemme viikon aikana metsäretken ensi viikolla vietettävän Suomen luonnon päivän merkeissä.
Nautimme vielä kesäisestä säästä pelaamalla ja leikkimällä perinteisiä pihaleikkejä ulkona.

Viikko 33 (14.-18.8.23)

Ryhmässämme on aloittanut uusia lapsia ja aikuisia. Tutustumme rauhassa toisiimme leikkien, pelien, keskustelun ja kivan yhteisen tekemisen kautta. Annamme ryhmäytymiselle paljon aikaa, jotta jokainen löytää oman paikkansa ryhmästä ja kaikilla on hyvä olla. 
Tällä viikolla tutustumme marjoihin ja tiistaina 15.8. vietämme marjapäivää. 

Tervetuloa Nalleille! :)

Vko 33 9. - 13.8.

Pikku hiljaa lomalaiset palailevat lomiltaan. Tervetuloa kaikille.
Tällä viikolla tutustumme uusiin Nalleihin leikkien ja ulkoillen.