Viikko-ohjelmat

Viikko 20 (13.-17.5)

Ötökkä-teema jatkuu

Maanantaina ja tiistaina metsässä tehdään omia ötököitä.

Keskiviikkona lähdemme Kuusan Kanavateatteriin katsomaan näytelmää Risto Räpääjä ja Nelli Nuudelipää. Tulemme takaisin päiväkodille syömään.

Torstaina on jalkapalloa ja pyöräilyä. Lähdemme pyörillä Isomäen kentälle, jossa Huimasta Minna Porrassalmi ohjaa jalistuokion.

Perjantaina vietetään Suomen lasten metsäretkipäivää. Päivän teemana on ötökät. Lähdemme retkelle Kapeenkoskelle linja-autolla. Syömme retkilounaan Kapeella. Olemme takaisin päiväkodilla n. klo 13.45.

Viikko 19 (6.-10.5)

Poutapilvillä alkaa "ötököiden elämää"-viikot

Maanantaina
otetaan luupit käyttöön ja aletaan ötökkätutkijoiksi.

Tiistaina luetaan ötökkäkirjoja ja tutustutaan erilaisiin hyönteisiin ja ötököihin. Suunnitellaan myös omat ötökkämarionetit.

Keskiviikkona lauletaan ja soitetaan metsän soittimilla.

Torstaina on Helatorstai. Päiväkoti on kiinni.

Perjantaina ei ole esiopetusta. Leikkejä sisällä ja ulkona. Ruokailu sisällä.

Viikko 18

Maanantaina eskarit saavat Metsähiireltä kirjaipostia. Viskarit viettävät Jänisjuhlia, joihin on kutsuttu myös Pikkujänis. Viskarit voivat ottaa kotoa mukaan myös oman pupun juhliin.

Tiistaina olemme sisällä. Vietämme koko päiväkodin yhteisiä vappujuhlia. Juhliin saa pukeutua.

Keskiviikkona on Vappupäivä. Päiväkoti on kiinni.

Torstaina tehdään salaisia puuhia.

Perjantaina leikitään ulkona perinteisiä pihaleikkejä (mm. hyppynaru, ruutuhyppely, kirkonrotta, kymmen tikkua laudalla).

Viikko 17 (22.-26.4.)

Maanantaina saapuu taas uutta postia Äitijänikseltä sekä Metsähiireltä.

Tiistaina tutustumme tilastointiin ja teemme keväthavaintojen seurantataulukon.

Keskiviikkona leikitään porukalla erilaisia matikkaleikkejä.

Torstaina sisällä tehdään valmisteluja vappujuhlia varten. Askarrellaan naamiot metsäneläin teemalla ja laitetaan simat tulille.

Perjantaina tehdään tuuliviirit eli vappuhyrrät.

Viikko 16 (15.-19.4)

Maanantaina bongaillaan ja kuvataan kevään tuloa metsän ja päiväkodin lähiympäristössä.

Tiistaina eskarit saa vieraita Suolahden yhtenäiskoululta. Eskareilla myös uutta postia Metsikseltä ja viskarit saavat postia Äitijänikseltä.

Keskiviikkona lähdemme kirjastoon. Ruokailu sisällä.

Torstaina jumpataan salissa. Lisäksi eskarit tutustuvat kelloon ja viskareilla on omia tehtäviä.

Perjantaina tunnetuokiolla jatketaan riitojen ratkaisemisen parissa ja tutustutaan ongelmanratkaisuapulaiseen.

Viikko 15 (8.-12.4)

Maanantaina olemme metsässä ja jokainen näytelmäporukka saa esittää oman näytelmänsä toisille.

Tiistaina metsässä on postipäivä. Tutustumme myös Suomen kielen päivän kunniaksi Mikael Agricolaan.

Keskiviikkona tunnetuokiot.

Torstaina pelataan erilaisia pelejä sekä salissa sählyä.

Perjantaina metsässä satuhierontaa.

Viikko 14 (2.-5.4)

Tällä viikolla aloitamme "sadusta näytelmäksi"- projektin.
Tutustumme erilaisiin satuihin ja valitsemme niistä mieleiset näytelmiä varten. Teemme myös omat hahmot/ käsinuket/ keppinuket esityksiä varten.

Metsässä olemme tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina. Torstaina olemme sisällä.

Viikko 13

Maanantaina metsään saapuu yllätysvieras, jolla on poutapilville tehtäviä ratkottavana.

Tiistaina eskarit aloittavat aamun sisältä. Vietämme Tuijan tukioiden loppujuhlia leikkien ja herkkujen merkeissä. Juhliin saa tuoda kotoa oman lelun. Juhlien jälkeen menemme metsään. Viskarit menevät metsään jo heti aamulla. Viskareilla on oma satutuokio.

Keskiviikkona metsässä on postipäivä.

Torstaina salissa jumppaa. Sen lisäksi aloitamme jänistaulujen tekemisen, jossa harjoitalleen mm. ompelemista.

Viikko 12 (18.-22.3)

Maanantaina metsässä on postipäivä.

Tiistaina lähdemme etsimään pajunoksia. Jos löydämme, askartelemme niistä virpomisvitsoja.

Keskiviikkona matikkapajoja, joissa tehtävinä erilaisia pääsiäiseen liittyviä laskutehtäviä.

Torstaina olemme metsässä. Pidämme lauluhetken pienen lauluseikkailun merkeissä.

Perjantaina lähdemme pilkkiretkelle.

Viikko 11 (11.-15.3.)

Maanantaina alamme jo odotella kevään saapumista ja laulamme kevääseen ja pääsiäiseen liittyviä lauluja.

Tiistaina on metsässä postipäivä. Eskarit saavat postia Metsiskseltä ja viskarit Äitijänikseltä. 

Keskiviikkona eskareilla on uimakoulua ja viskarit tekevät rairuohoistutuksia.

Torstaina eskareilla on viimeinen uimakoulu. Viskareilla on leikkejä aulassa sekä jumppasalissa.

Perjantaina metsässä sahataan ja porataa sekä väännetään rautalangasta pääsiäispupuja.

Viikko 10 (4.-8.3.)

Maanantaina lähdemme aamusta metsään leikkimään. Tulemme sisälle syömään ja lounaan jälkeen meillä on musiikkiosuuskunta UULU:n järjestämä "Runosta räpiksi"- musiikkipaja.

Tiistaina eskareilla on uimakoulua. Viskarit lähtevät samalla kyydilla luistelemaan jäähallille.

Keskiviikkona eskareilla on uimakoulua ja viskareilla on talvisia askarteluja päiväkodilla.

Torstaina jumpataan salissa ja koodaillaan Beeboteilla.

Perjantaina lähdemme luistelemaan satamaan tehdylle jääradalle, jos vain rata on kunnossa ja sää sallii. Luistimet kuljetetaan pulkilla. Jos luistelu ei onnistu, niin olemme metsässä.

Viikko 8 (19.-23.2)

Maanantaina metsään saapuu postia Äitijänikseltä ja Metsikseltä.

Tiistaina lähdemme laulukeilalle hoitokoti Kotistamaan.

Keskiviikkona on luistelua.

Torstaina saamme vieraaksi kosmetologi-Elinan ja opiskelija Moonan. He tekevät käsihoitoja ja kynsien lakkausta. 
Eskareilla lisäksi kuraattori Tuijan tuokio.

Perjantaina metsässä matikkapajoja.

Tällä viikolla ryhmässä aloittaa opiskelija Amanda.

Viikko 7 (12.-16.2.)

Maanantaina leivotaan aamulla vielä keksejä. Menemme metsään, jos ehdimme.

Tiistaina vietetään laskiaistiistaita. Lähdemme retkelle mäenlaskuun Vesitorninmäelle. Pääsemme myös paistamaan makkaraa retkievääksi partiolaisten majalle. Mukaan voi ottaa oman laskuvälineen, jos jaksaa sen kantaa/ vetää.

Keskiviikkona vietetään Ystävänpäivää. Menemme metsään, jossa lauletaan lauluja tehdään salaisia ystäväposteja.

Torstaina on sisäpäivä. Heti aamusta teemme matikkahommia erilaisissa pajoissa. Lisäksi eskareilla on Tuija-kuraattorin tuokio. Ulkoilu päiväkodin pihassa.

Perjantaina on luistelua jäähallissa.

Viikko 6 (5.-9.2.)

Maanantaina metsässä tutustutaan Runebergiin. Tehdään lumesta ja muista luonnonmateriaaleista ryhmätöinä jättitortut Rubergin kunniaksi. Teemme myös omat runot.

Runeperi, peri peri, runoja keri, keri, keri,
suuresta runolankarullasta. HEI!
Runeperi, peri, peri, runoja keri, keri, keri,
Suomen maasta ja mullasta.

Tiistaina lähdemme luistelemaan jäähallille. Mukaan luistimet, kypärä ja juomapullo. Tällä ensimmäisellä kerralla on mukanana Sami Pekkala Urhosta ohjaamassa luistelua.

Keskiviikkona aloitetaan leipomistalkoot keksitilauksia varten. Askartelemme myös talven lintuja istumaan ruokalan kuusen oksille. Ulkoilu päiväkodin pihassa.

Torstaina jatketaan keksien leipomista ja askarteluja. Eskareilla lisäksi myös kuraattori-Tuijan tuokio.

Perjantaina mennään taas luistelemaan.

Viikko 5 (29.-2.2)

Maanantaina olemme sisällä ja vetämme 100-juhlia! Ohjelmassa 100-näyttely, musiikkia, tanssia, leikkiä sekä 100 punnerrusta ja 100 venytystä. Lisäksi tietenkin herkuttelua nyyttäreiden merkeissä.

Tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina hiihdetään Keiteleenmäellä. Mukaan hiihtovarusteet ja reppu, jossa juomapullo.

Torstaina eskareilla on ensimmäinen tuokio kuraattori-Tuijan kanssa. Viskareilla on salissa jumppaa ja leikkejä aulassa.

Viikko 4 (22.1-26.1)

Maanantaina pohditaan: "Mitä oikein on revontulet?" tutkaillaan sekä luetaan kirjoja aiheesta. Pidetään myös 100-juhla palaveri, jossa suunnitellaan ensi viikolla 100. eskaripäivän kunniaksi juhlia.

Tiistaina tunnetuokiot.

Keskiviikkona saadaan uutta postiä Äitijänikseltä ja Metsikseltä. Laitetaan myös jäätaulut jäätymään.

Torstaina sisällä tehdään revontuliaskarteluja sekä jumpataan leikkivarjolla.

Perjantaina maalataan jäädytettyihin tauluihin revontulia.

Viikko 3 (15.-19.1.)

Maanantaina tutustumme eläimiin, jotka elävät ja liikkuvat metsässä talvella. Luetaan ja tutkaillaan tietokirjoja sekä kuvakirjoja. 

Tiistaina tutkitaan tarkemmin eläinten jälkiä ja piirretään sekä väritetään niitä yhdessä isolle paperille. Viritetään myös riistakamera metsään, jotta nähdään, ketä kaikkia eläimiä metsässä vierailee.

Keskiviikkona jatketaan eläinten jälkien työstämistä, niin, että saadaan niistä talvinen taideteos. Keskiviikkona saadaan myös postia Metsikseltä sekä Äitijänikseltä.

Torstaina sisällä katsotaan riistakameran videoita. Salissa meillä on jumpaa metsäneläin-teemalla.

Perjantaina pidetään kodassa lauluhetki.

Viikko 2 (8.-12.1.)

Oikein hyvää uutta vuotta 2024!

Maanantaina
metsässä tutkaillaan erilaisia metsän eläinten jälkiä, jutellaan lomakuulumisia, leikitään yhteisiä lumileikkejä. Esim. käydään pelaamassa hankijalkkista vanhan päiväkodin takapihalla.

Tiistaina saadaan pitkästä aikaa postia Metsähiireltä ja Äitijänikseltä.

Keskiviikkona tutkaillaan erilaisia tunteita ja maalataan niitä hankkeen. Lisäksi kasataan isoja lumikasoja perjantaita varten.

Torstaina jumppasalissa toiveiden mukaisia liikuntaleikkejä.

Perjantaina aletaan kaivamaan lumikammeja.

Mikä oikein on lumikammi? Voit tutustua siihen tästä

Poutapilvien joulukuu (4.-22.12.)

Maanantaina 4.12 metsässä tehdään jouluisia askarteluja rautalangasta.

Tiistaina 5.12 metsässä nikkaroidaan ja askarrellaan itsenäisyyspäivän kynttilöitä. 🕯️
Tulemme sisälle syömään juhlalounasta itsenäisyyspäivän kunniaksi yhdessä koko päiväkodin väen kanssa.
Lisäksi juhlistamme jälkiruokajätskeillä vuoden varhaiskasvatuskuntaa, Äänekoskea!

Keskiviikkona 6.12 Suomen 106-vuotis synttärit. Päiväkoti on kiinni.
Hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮

Torstaina 7.12 sisällä on piparinpaistoa sekä joulukorttipaja. 🥨

Perjantaina 8.12 aloitamme aamun sisältä. Seurakunnasta Kirsi ja Juho-pappi tulevat pitämään jouluisen tuokion lapsille. Lähdemme sen jälkeen metsään.

Maanantaina 11.12 ja tiistaina 12.12 olemme aamupäivät sisällä ja harjoittelemme joulujuhlaesityksiä. Ulkoilemme päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Joulujuhla illalla klo 18.00. 🎄

Keskiviikkoja 13.12 lähdemme postittamaan joulukortteja. Käymme myös Poutapilvien perinteiden mukaisesti samalla reissulla kahvila Päivänpaisteessa "joulukahveilla".

Torstaina 14.12 olemme poikkeuksellisesti metsässä. Aikuiset esittävät jouluisen näytelmän lapsille.

Perjantaina 15.12 on vuoden viimeinen eskaripäivä. Metsässä on tonttupolku. Paistamme myös pipareita nuotiolla. 

Maanantai 18.12- perjantai 22.12 jouluisia askarteluja, lauluja, leikkeijä ja kirjoja metsässä ja sisällä.

Mukavaa joulun aikaa kaikille!

Viikko 48 (27.11-1.12)

Maanantaina metsän postilaatikkoon tipahtaa tämän vuoden viimeiset postit; Eskareille Metshiiren kirjainpostia ja viskareille kirje Äitijänikseltä.

Tiistaina jatkamme perinneleikkejä (Kasapiilo, polttopallo, seuraa johtajaa sekä väri). Lisäksi suujumppahetki kodassa.

Keskiviikkona lauluhetki kodassa.

Torstaina musisoidaan boomwhackers-soitinputkilla. Lisäksi jumppasalissa leikkivarjojumppaa.

Perjantaina olemme sisällä, sillä vietämme koko päiväkodin yhteistä joulunavausta.

Viikko 47 (20.-24.11.)

Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa ja teemana on lapsella on oikeus hyvinvointiin, mikä näkyy myös toiminnassamme.

Maanantaina on Lapsen oikeuksien päivä ja vietetään lasten toiveiden mukaista päivää. Edeltävällä viikolla lasten kokouksessa äänestettyjen toiveiden mukaisesti luvassa muun muassa jumppaa ja erilaisten jumppaliikkeiden harjoittelua. Poutapilvet nostavat porukalla Suomenlipun salkoon Lapsen oikeuksien kunniaksi. (Lapsella on oikeus sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa)

Tiistaina tutustutaan oikeuksiin QR-suunnistuksen ja värityskuvan avulla. (Lapsella on oikeus olla oma itsensä ja samanarvoinen kuin muut)

Keskiviikkona on eläinsairaala-leikkejä ja hoidetaan eläinpehmoja. (Lapsella on oikeus huolenpitoon ja hoitoon)
Oman eläinpehmon voi ottaa mukaan.

Torstaina tutustutaan kirjoihin ja satuhierontaa. (Lapsella on oikeus tietää ja saada tietoa)
Oman kirjan voi ottaa mukaan.

Perjantaina leikitään perinneleikkejä metsässä. (Lapsella on oikeus leikkiin, vapaa-aikaan ja lepoon)

Viikko 46 (13.-17.11)

Maanantaina pidetään lasten kokous, jossa suunnitellaan tulevaa toimintaa. Jokaisella on mahdollisuus kertoa omia mielipiteitään ja vaikutta. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja äänten laskijat. Opetellaan myös äänestämään.

Tiistaina lauluhetki ja satuhierontaa.

Keskiviikkona ja torstaina eskareilla on uimakoulu.

Keskiviikkona viskarit askartelevat metsän eläimiä sisällä ja torstaina on satujumppaa.

Perjantaina lähdetään retkelle Kukkulan mäelle kuntoportaiden kautta. Olemme retkellä koko aamupäivän ja teemme ruuaksi makkarakeittoa trangioilla.

Viikko 45 (6.-10.11)

Maanantaina  metsän postipäivä.

Tiistaina metsässä salaisia puuhia.

Keskiviikkona ja torstaina eskareilla uimakoulua. Mukaan uikkarit, pyyhe ja uimalasit erillisessä kassissa.

Keskiviikkona viskareilla on oma musiikkihetki, jossa soitetaan eri soittimilla ja lauletaan.
Torstaina viskarit saavat tuoda kotoa omia lautapelejä, joita opetellaan pelaamaan porukalla.

Perjantaina on iseille aamupala päiväkodin ruokalassa klo 6.30-8.30. Aamutouhujen jälkeen lähdemme metsään, jossa matikkapajoja.

Viikko 44

Tällä viikolla ryhmässä aloittaa varhaiskasvatuksen opettaja opiskeljia Johanna.

Maanantaina metsään saapuu taas postia Metsikseltä ja Äitijänikseltä.

Tiistaina ja keskiviikkona tehdään salaisia töitä, joissa opetellaan vuolemaan ja poraamaan.

Torstaina Poutapilviin saa tuoda omat lelut, joilla leikitään. Lisäksi jumpataan.

Perjantaina tunnetuokiot, joissa käsitellään kiukkua ja sen kesyttämistä.

Viikko 43 (23.10-27.10)

Maanantaina metsässä on postipäivä.

Tiistaina metsään rakentuu seikkailurata.

Keskiviikkona tunnetuokioilla käsitellään pelkoa.

Torstaina askarrellaan pelottavia askarteluja ja seikkaillaan hämärällä jumpparadalla.

Perjantaina on koko päiväkodin yhteiset Hämärähyssyt sisällä. Pukeudu yöpukuun!

Viikko 42

Tällä viikolla on syysloma.
Päiväkoti on auki niille lapsille, joilla on varhaiskasvatuksen tarvetta.

Poutapilvillä on yhteisiä touhuja Kastehelmien kanssa.

Mukavaa lomaviikkoa lomailijoille!

Viikko 41 (9.-13.10.)

Maanantaina pyöräillään vanhan päiväkodin pihassa, metsän vieressä olevalla pyörätiellä sekä metsässä. Ota mukaan oma pyörä ja kypärä!
Lisäksi tunnetuokiot. Eskarit pohtivat erilaisia tunteita ja sitä, että "on lupa kaikenlaisiin tunteisiin."
Myös viskarit tutustuvat erilaisiin tunteisiin.

Tiistaina pyöräillään Isomäen kentälle ajelemaan.

Keskiviikkona sadutetaan liikennesatuja.

Torstaina pidetään leffapäivä jumppasalissa. Kotoa voi tuoda jonkun DVD-elokuvan, joista porukalla katsotaan eniten ääniä saanut elokuva. Leffaeväänä poppareita.

Perjantaina metsässä postipäivä.

Viikko 40 (2.-6.10.)

Tällä ja ensi viikolla Poutapilvissä on teeman liikenne- ja turvallisuus.

Maanantaina tutustutaan heijastimiin, varoituskolmioon, ensiaputarvikkeisiin sekä liikennesääntöihin eri pajoissa.  
Oman taskulampun voi ottaa mukaan.

Tiistaina on postipäivä.

Keskiviikkona valokuvaus. Aloitamme aamun sisältä ja lähdemme valokuvauksen jälkeen metsään.

Torstaina lähdemme vanhainkoti Kotisatamaan laulamaan ja ilahduttamaan vanhuksia vanhusten viikon kunniaksi. Samalla bongaillaan ja valouvataan erilaisia liikennemerkkejä.

Perjantaina tunnetuokiot sekä liikennemerkkien tekoa.

Viikko 39 (25.-29.9.)

Maanantaina metsässä tutkaillaan syksyn värejä. Selvitetään myös, mitä tapahtuu oravan turkille, kun säät kylmenee.

Tiistaina lähdetään retkelle Keiteleenmäelle.

Keskiviikkona metsässä on postipäivä sekä syksyisiä askarteluja.

Torstaina jumpataan ja koodataan Bebotteja.

Perjantaina tunnetuokiot.

Viikko 38 (18.-22.9)

Tällä viikolla jatkamme vielä syksyisen sadonkorjuun parissa.

Maanantaina metsänpostilaatikoihin saapuu postia viskareille ja eskareille. Lähettäjinä Äitijänis ja Metsis.

Tiistaina etsitään kadonneita juureksia metsäpoluilta ja opetellaan viivakirjanpitoa. Tehdään myös kasviksista maataideteoksia syksyisen luonnon materiaaleista.

Keskiviikkona pilkotaan kasviksia ja dippallaan sekä maistellaan niitä. Eskarit aloittavat aamun sisältä tehtävän parissa ja siirtyvät sen jälkeen metsään.

Torstaina jumpataan salissa sekä leivotaan sampylöitä, joissa syksyn sadon makuja.

Perjantaina tunnetuokiot.

Viikko 37 (11.-15.9.)

Tällä viikolla tutkaillaan syksyn satoa.

Maanantaina luetaan Miljan puolukkaretkestä ja saatetaanpa saada vähän yllätysvieraitakin metsään.

Tiistaina metsään saapuu taas postia sekä viskareille että eskareille. Maalaamme myös vesiväreillä syksyn kasviksia.

Keskiviikkona tutkaillaan, millä tavalla luonnosta löytyviä asioita voisi luokitella.

Torstaina jumppasalissa jatketaan pallottelua. Opettelemme myös huovuttamista.

Perjantaina on syksyn ensimmäiset tunnetuokiot.

Viikko 36 (4.-8.9.)

Tällä viikolla Poutapilvissä vietetään Read Houria. Sen tavoitteena on lisätä lukuiloa ja innostaa erityisesti lapset ja nuoret lukemisen pariin. Tutustumme Lukujengin kieliseikkailuun. Tämän lisäksi:

Maanantaina luemme kirjoja pienissä porukoissa lukumattojen päällä pötkötellen kuusien alla.

Tiistaina lähdetään vierailulle kirjastoon. Ruokailu sisällä.

Keskiviikkona tutustutaan tarkemmin lukujengiin ja sen hahmoihin.

Illalla vanhempainilta klo 17.30!


Torstaina jumpataan salissa ja lisäksi piirretään sekä tehdään tehtäviä ohjeen mukaan.

Perjantaina eskarit saavat ensimmäisen kirjainpostin Metsähiireltä. Viskareille tulee postia Äitijänikseltä.

Viikko 35 (28.8-1.9.)

Maanantaina lauletaan lauluja metsän eläimistä sekä luonnosta ja soitetaan metsän soittimilla.

Tiistaina pajatyöskentelyä. Metsässä mukana toimintaterapeutti Leena.

Keskiviikkona tehdään retki Keiteleenmäelle. Siellä opetellaan suunnistamista. Ruokailu on sisällä.

Torstaina jumppasalissa välineenä pallot. Teemme myös taideteokset luontonimistä.

Perjantaina pujotellaan syyskuun kunniaksi pihlajanmarjoista koristeita.

Viikko 34 (21.-25.8.)

Tällä viikolla vietetään Poutapilvissä Suomen luonnon juhlaviikkoa!

Maanantaina
tutkaillaan omaa metsää ja Suomen luonnon kansallisaarteita valokuvasuunnituksen avulla.

Tiistaina tutustutaan Jokaisenoikeuksiin ja Poutapilvien luontonimiin.

Keskiviikkona lähdetään mustikkaretkelle. Oman marjanpoimurin voi ottaa mukaan.

Torstaina sisällä on jumppaa ja samalla leivotaan mustikkapiirakkaa.

Perjantaina vietetään Suomen luonnon päivää. Kuunneellaan satuja riippukeinuissa, köllötellään matoilla kuusien juurella, kasataan omat Sibeliusboksit ja herkutellaan mustikkapiirakalla ja marjamehulla.



Lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää. Kannustamme kaikkia Poutapilvien perheitä ulkoilemaan ja retkeilemään. Tapahtumaan voit tutustua https://suomenluonnonpaiva.fi/

Viikko 33 (14.-18.8)

Maanantaina alkaa eskari. Tervetuloa kaikki eskarit ja viskarit!
Lähdemme aamulla metsään klo 8.30. Ensimmäisenä päivänä tutustumme toisiimme ja leikimme yhteisiä leikkejä. Eskarit saavat omat sääpäiväkirjat. Muistaakohan Metsähiiri tulla eskariin?

Tiistaina pohditaan ryhmän yhteisiä sääntöjä ja mietitään, mitkä ovat hyviä sääntöjä poutapilvien ryhmälle.

Keskiviikkona tutkaillaan tarkemmin, millaisia lapsia poutapilvissä on. Tehdään taulut omista kuvista.

Torstaina poutapilvillä on sisäpäivä. Jumppasalissa leikitään liikuntaleikkejä. Tutkaillaan myös omia nimiä ja opetellaan sekä muistellaan, miten niitä oikein kirjoitetaan.

Perjantaina metsässä jatketaan nimien parissa ja mietitään, millä luonnonmateriaaleilla oman nimen voi kirjoittaa.

Viikko 32 (7.8.-11.8.)

Tällä viikolla tutustutaan ryhmään ja harjoitellaan leikkimään erilaisissa porukoissa päiväkodin sisällä.
Ulkoilemme joka päivä, joten sään mukaiset varusteet tarvitaan mukaan. Ma 14.8. alkaa esiopetus.

Viikko 31 (31.7.-4.8.)

Tervetuloa Alkulaan uudet ja tutut Poutapilvet!

Tällä viikolla jutellaan kesäkuulumisia, leikitään ja järjestellään yhdessä lasten kanssa paikkoja sekä ideoidaan toimintaa. Ulkoilemme päivittäin päiväkodin pihassa, joten ulkovarusteet mukaan. Mukavaa elokuun alkua!

Viikko 25 (19.-22.6)

Maanantaina metsässä tehdään omia satuja mm. kesäisestä metsästä ja sen asukkaista.

Tiistaina maalataan metsässä vesiväreillä kesän maisemia.

Keskiviikkona on metsässä kodan siivouspäivä. Saattaa ehtiä myös leikkimään. 😊

Torstaina poutapilvien perinteitä kunnioittaen lähdemme tekemään saunavastat juhannukseksi.
Saatetaanpa myös uida päiväkodin pihassa uima-altaissa, joten uikkarit ja pyyhkeet mukaan. 

Hyvää Juhannusta!

Seuraavat viisi viikkoa päiväkoti on suljettuna ja Alkulan väki siirtyy Katvelaan.

Viikko 24 (12.-16.6.)

Maanantaina saamme metsään vieraita Saksasta. Sielä tulee joukko varhaiskasvatuksen opettajia tutustumaan Suomalaiseen metsäryhmätoimintaan. Lähdemme metsään aamupalan jälkeen ja tulemme sisälle lepohetkelle. Ohjelmassa ainakin Ötönoppa hommia.

Tiistaina
poutapilvet lähtevät Tippalan kentälle pelaamaan jalkapalloa ja leikkimään puistoon. Lenkkarit jalkaan ja juomapullot reppuun. 

Keskiviikkona voi ottaa mukaan oman vesipyssyn! Vanhan päiväkodin takapihalla on luvassa vesisotaa. Sotimisen jälkeen on kiva keinutella ja kuivatella metsässä riippukeinuissa ja kuunnella satuja. Vesipyssyn lisäksi myös vaihtovaatteet mukaan.

Torstaina Poutapilvillä on jumppasalipäivä. Ulkoilu päiväkodin pihassa.

Perjantaina on koko päiväkodin yhteiset kesäkekkerit päiväkodin pihassa. 

Itikat ja ötökät ovat saapuneet metsään ja päiväkodin pihaan. Muistattehan hyttysmyrkyt mukaan!

Viikko 23

Maanantaina metsässä luetaan kirjoja.

Tiistaina ja keskiviikkona kerätään kuusenkerkkiä ja valmistetaan niistä juomaa.

Torstaina jumppasalissa sählyä. Ulkoilu päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Perjantaina metsässä kesäisiä askarteluja.

Tällä viikolla ollaan metsässä, mutta ruokailut on sisällä.

Viikko 22 (29.5-2.6.)

Tällä viikolla on lukuvuoden viimeiset eskaripäivät.

Maanantaina Nelli-opiskelijan kanssa maalataan kiviä. Tutkaillaan myös, miltä näyttää toukokuinen metsä.

Tiistaina on pizza-tiistai. Lopuilla retkirahoilla tilataan lounaaksi pizzat. Jos kyydit onnistuu, lähdemme vielä yhdelle retkelle: saunomaan ja uimaan Kytölän rantaan. Tiedotetaan päivänkulusta tarkemmin Whatsappissa.

Keskiviikkona eskari päättyy. Teemme metsässä jalkakylvyt ja pesemme eskarivuoden pölyt varpaista. Leikitään lempileikkejä ja lauletaan toivelauluja. Jos sää sallii, köllötellään riippumatoissa.

Torstaina leikitään sisällä ja samalla siivotaan, järjestellään paikkoja ja lajitellaan leluja.

Perjantaina leikitään metsässä ja tehdään pajupillejä.

Viikko 21 (22.-26.5)

Maanantaina metsässä on Nelli-opiskelijan ohjaamaa valokuvasuunnistusta.

Tiistaina metsässä lauletaan kevätjuhlalauluja ja kerätään roskia lähiympäristöstä Miljoonaa roskapussia-kampanjaan.

Keskiviikkona on jalkapallo- ja pyöräilypäivä.
Poljemme pyörillä Isomäen kentälle, jossa Huimasta Minna Porrassalmi ohjaa jalistuokion. Ja samalla taiteilemme pyörillä taitoradalla. Ruokailu sisällä. 

Torstaina on koko päiväkodin yhteinen lauluhetki, jossa harjoitellaan illan juhlia varten ja teemme juhlavalmisteluja. Ulkoilu päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Illalla klo 18.00 Kevätjuhlat Suolahtisalissa. Tervetuloa!

Perjantaina on kevään odotetun päivä, kevätretki Jyväskylään Hop Lopiin. Lähdemme linja-autolla klo 9.00 ja paluu päiväkodille on klo 16.

Viikko 20 (15.-19.5)

Maanantaina metsässä on matikkapajat, joissa opetellaan mm. mittaamista ja punnitsemista.

Tiistaina lähdetään Kuusan kanavateatteriin katsomaan Super Marsua.

Keskiviikkona aamu alkaa sisältää koko talon yhteisellä lauluhetkellä. Menemme metsään sen jälkeen.

Torstaina on helatorstai ja päiväkoti on kiinni.

Perjantaina ei ole eskaria. Päiväkoti on auki, niille jotka osallistuvat varhaiskasvatukseen. Leikkejä sisällä ja ulkona, vanhan päiväkodin pihassa. Ruokailu sisällä.

Viikko 19 (8.-12.5)

Maanantaina ja tiistaina metsässä tutustutaan veden alaiseen maailmaan ja tehdään meren eliöitä piirtämällä ja maalaamalla.

Keskiviikkona eskarit saavat metsähiireltä postia. Viskareilla on jänisjuhlat. Äitijänis tuo Pikkujäniksen juhlimaan päiväkotiin. Jokainen viskari saa tuoda kotoa oman jänispehmon mukaan, jos sellainen kotoa löytyy.

Torstaina olemme sisällä. Aamulla on koko päiväkodin yhteinen lauluhetki. Lisäksi eskarit tutustuvat kelloon ja viskarit suorittavat digipassit.

Perjantaina aamulla on aamiainen äideille ja lapsille.
Klo 9.00 lähdemme Kapeelle retkelle, koska vietetään Suomen lasten metsäretkipäivää. Teemme retkellä trangioilla ruokaa ja tutustumme Kapeenkosken luontoon. Omat kiikarit voi ottaa mukaan lintujen bongausta varten. Paluu päiväkodille klo 12.30.

Viikko 18 (2.-5.5.)

Tällä viikolla poutapilvissä tehdään salaisia puuhia.

Tiistaina ja keskiviikkona ollaan metsässä.

Torstaina salaisuuksia tehdään sisällä ja jumpataan.

Perjantaina aloitamme aamun sisältä koko talon yhteisellä lauluhetkellä, jonka jälkeen lähdemme metsään.

Viikko 17 (24.-28.4)

Maanantaina metsässä luemme satuja.

Tiistaina lähdemme kirjastoon katsomaan näyttelyä.

Keskiviikkona viskarit lähtevät aamulla metsään, jossa postilaatikkoon saapuu viimeinen kirje Äitijänikseltä.
Eskareilla on Satupolku, jossa tehdään sadun pohjalta grafiikkatöitä. Ruokailu sisällä kaikilla. Eskarit ulkoilee ruokailun jälkeen.

Torstaina jumpataan ja askarrellaan vappupellejä. Ulkoilu päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Perjantaina vietetään päiväkodin yhteisiä Vappu-juhlia. Jumppasalissa discoillaan, parturiopiskelija Jessica tulee tekemään pieniä lettikampauksia ja värjäämään hiuksia halukkaille. Saa pukeutua naamiaisasuun!


Alkulan päiväkodin kevätnäyttely on esillä Suolahden kirjastossa 24.4. -5.5.2023. Poutapilvet ovat tehneet näyttelyyn keväisiä tauluja sekä pöllöjä. Lisäksi on luettavissa ryhmän lasten tekemä ja kuvittama Viisauden kirja.

Viikko 16 (17.4-21.4.)

Maanantaina nikkaroidaan pöllöjä.

Tiistaina metsään saapuu postia Äitijänikseltä ja Metsikseltä.

Keskiviikona tunnetuokiolla puhutaan omista rajoista sekä mietitään vihreän ja punaisen valon kosketuksia.

Torstaina sisällä tehdään keväisiä perhostauluja.

Perjantaina lauletaan keväisiä lauluja.


Poutapilvien pöllöt, perhostaulut ja keväiset hiirenkorvataulut ovat nähtävillä
Suolahden kirjastossa 24.4-5.5.
Alkulan päiväkodin kevätnäyttelyssä.

Viikko 15 (11.-14.4)

Tiistaina metsässä tutustutaan vuodenaikaan "kevät" ja aletaan täyttämään kevätbingoa.

Keskiviikkona kokeillaan sokerimaalausta ja aloitellaan kevättaulujen työstäminen.

Torstaina ollaan sisällä. Jumppasalissa jumpataan ja temme valmiiksi myös kevättaulut.

Perjantaina metsään saapuu taas postia Metsikseltä ja Äitijänkseltä.

Viikko 14 (3.-6.4.)

Maanantaina lähdemme pääsiäisvaellukselle Suolahden seurakuntatalolle. Menemme kävellen. Lähtö klo 8.45. Ruokailu sisällä retken jälkeen.

Tiistaina metsässä matikkapajoja pääsiäis-teemalla. Eskarit saavat vieraaksi koulun erityisopettajat, Heidin ja Pauliinan.

Keskiviikkona olemme metsässä. Lauletaan ja soitetaan pääsiäislauluja.

Torstaina sisäpäivä. Saamme vieraaksi Kosmetologi Elinan sekä opiskelijan, jotka tekevät lapsille pieniä hemmottelevia käsihoitoja ja kynsien lakkausta. Lisäksi askartelua ja jumppasalissa taitorata.

Perjantai-maanantai: Pääsiäisloma!

Viikko 13 (27.-31.3)

Maanantaina tuttuun tapaa metsän postilaatikoihin kolahtaa postiaMetsiskseltä ja Äiti-jänikseltä.

Tiistaina eskareilla on uimakoulu. Viskarit lähtevät samalla kyydillä kirjastoon. Kirjaston Sini pitää siellä satutunnin. Samalla lainataan myös kirjoja.

Keskiviikkona menemme metsään ja käymme keräämässä pajunoksia.

Torstaina eskareilla on kevään viimeinen uimakoulu. Viskarit jäävät päiväkodille istuttamaan rairuohoja. Eskareilla on istutuspuuhat ruokailun jälkeen ennen eskarin päättymistä.

Perjantaina menemme metsään ja koristelemme pajunoksista virpomisvitsoja.

Viikko 12 (20.-24.3)

Maanantaina metsässä on postipäivä. Eskareille tulee Metsisksen kirjainpostia ja Viskarit saa postia Äiti-jänikseltä.

Tiistaina ja torstaina eskareilla on uimakoulua. Mukaan uikkarit, pyyhe ja uimalasit. Pitkät tukat pitää olla kiinni. Viskarit lähtevät samalla kyydillä jäähalliin luistelemaan. Mukaan luistimet, kypärä ja juomapullo.

Keskiviikkona metsässä tunnetuokiot. Mietitään ja opetellaan yhdessä, mitä sitten, kun leikit ei suju?

Perjantaina metsässä matikkapajat.

Viikko 11 (13.-17.3)

Maanantaina metsässä postipäivä.

Tiistaina Alkulan päiväkoti täyttää 40 vuotta! Juhlimme koko päiväkodin porukalla jumppasalissa. Ohjelmassa on mm. yhteinen onnittelulaulu päiväkodille, disco ja ongintaa sekä kakkua ja mehua. Ulkoilemme aamupäivän aikana päiväkodin pihassa.

Keskiviikkona metsässä tunnekerhot, aiheena jämäkkyys.

Torstaina lähdemme Majaniemen laavulle hiihtoretkelle. Lähtö on heti klo 8.30. Kävelemme monot jalassa rantaan ja sukset tuodaan autolla. Makkaranpaistoa varten voi ottaa mukaan kokoon taittuvan makkaratikun, jos kotoa löytyy. Myös auronkolasit kannattaa laittaa päähän, jos aurinko paistaa. Reppuun juomapullo ja ruokahanskat.

Perjantaina metsässä matikkapajat.

Viikko 10 (6.-10.3)

Maanantaina metsässä on postipäivä. Eskareille saapuu uutta kirjainpostia ja viskareille tulee uusi kirje äitijänikseltä.

Tiistaina metsässä pidämme lasten kokouksen, jossa suunnittelemme torstai-päivän tekemiset yhdessä. Tulemme sisälle syömään. Ruokailun jälkeen ( klo 11.30-12.30) meillä on kulttuuriosuuskunta Uulun pitämä Biisipaja, jossa Poutapilvet pääsevät tekemään oman biisin.

Keskiviikkona olemme sisällä. Ohjelmassa on tunnekerhot. Ulkoilemme aamupäivän aikana päiväkodin pihassa.

Torstaina on lasten suunnittelemaa jumppaa salissa sekä puuhaa ryhmätiloissa.

Perjantaina lähdemme villasukkakävelylle. Noppaa heittämällä määräytyy reitti.

Viikko 9

Tällä viikolla vietetään hiihtolomaviikkoa. Poutapilvet ja Kastehelmet toimivat yhdessä tämän viikon.

Ohjelmassa mm. lautapelejä, hamahelmiä, lumi/jäämaalausta.
Leikimme ja ulkoilemme päivittäin. Torstaina ulkoilemme metsässä.

Viikko 8 (20.-24.2)

Maanantaina metsässä postipäivä.

Tiistaina vietetään laskiaistiistaita ja koko päiväkodin väki tulee metsään. Ohjelmassa mm. ampumahiihtoa, maitopurkkilumikenkäilyä ja makkaran paistoa.

Keskiviikkona eskareilla ja viskareilla omat tunnetuokiot.

Torstaina arskarrellaan lumiukkoja ja jumpataan salissa.

Perjantaina alkavan loman kunniaksi tehdään metsässä jäätelöä ja samalla testataan, mitä suola tekee lumelle.

Viikko 7 (13.-17.2)

Maanantaina aamu alkaa sisältä. Laulamme lauluja, joita lähdemme laulamaan Kotisatamaan. Menemme sinne kävellen.

Tiistaina tunnekerhoissa jatketaan kaveritaidoista juttelemista ja mietitään, millainen on hyvä kaveri.

Keskiviikkona Metsään saapuu postia viskareille ja eskareille.

Torstaina jumpassa musiikkiliikuntaa. Lisäksi luemme kirjoja. Ulkoilu ruokailun jälkeen päiväkodin pihassa. 

Perjantaina metsässä tehdään lumiukkoja.

Viikko 6 (6.-10.2.)

Maanantaina maalataan taideteoksia hankeen ja jäädytetään tauluja.

Tiistaina ja torstaina menemme luistelemaan jäähalliin. Aamu alkaa sisältä yhteisellä kokoontumisella.

Keskviikkona metsän postilaatikoihin saapuu uutta postia.

Perjantaina eskareilla ja viskareilla on omat tunnetuokiot.

Viikon aikana opettelemme lauluja ystävyydestä ja harjoittelemme soittamista kanteleilla ja triangeleilla, sillä menemme maanantaina 13.2 vanhainkoti Kotisatamaan laulamaan.

Viikko 5 (30.1-3.2)

Maanantaina on Poutapilvien sadas eskaripäivä. Sen kunniaksi vietetään 100-juhlat. Lastenkokouksessa suunniteltiin seuraavaa:
- juhlat pidetään jumppasalissa. Päivänsäteiden kanssa on neuvoteltu salipäivän vaihto.
- Koristeena on 100 ilmapalloa.
- Nyyttärit
- Ohjelmassa on tanssia (mm. Sata salamaa), 100-punnerrusta ja 100 jumppaliikettä sekä herkuttelua.
- 100-näyttely, johon jokainen eskari tuo jotain 100. Viskaritkin saavat halutessaan tuoda.

Tiistaina ja torstaina menemme luistelemaan Suolahden jäähalliin. Aamu aloitetaan sisältä yhteisellä aamukokoontumisella ennen kuin bussi tulee.

Keskiviikkona menemme metsään. Siellä on postipäivä eskareilla ja viskareilla.

Perjantaina olemme sisällä. Leivomme Runebergin torttuja ja teemme omia runoja. Ulkoilu ruokailun jälkeen päiväkodin pihassa.

Viikko 4 (23.-27.1)

Maanantaina pidämme lasten kokouksen, jossa suunnitellaan 100-juhlia sadannen eskaripäivän kunniaksi. Sata eskaripäivää tulee täyteen 30.1.

Tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina hiihdetään Keiteleenmäellä, jonne kuljetaan kävellen monot jalassa. Sukset kuljetetaan autolla. Hiihtovarusteiden lisäksi mukaan juomapullo. Ruokailut hiihtopäivinä sisällä.

Torstaina olemme sisällä. Päivän töinä on jumppaa ja matikkatehtäviä.

Viikko 3 (16.-20.1)

Maanantaina metsässä on postipäivä. Viskarit saavat uuden kirjeen Äitijänikseltä ja eskareille saapuu uutta kirjainpostia metsikseltä.

Tiistaina lauletaan talvisia lauluja.

Keskiviikkona tunneseikkailussa etsitään viimeinen kadoksissa oleva tunne.

Torstaina on sisäpäivä. Koodaamme roboteilla ja jumpataan salissa.

Perjantaina maalaamme metsässä talvisia vesivärimaalauksia.

Viikko 2 (9.-13.1)

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Maanantaina juttelemme joululomakuulumisia ja leikimme yhdessä erilaisia liikuntaleikkejä.

Tiistaina metsän postilaatikkoon kolahtaa pitkästä aikaa Metsisksen kirjainpostia eskareille ja Jänispostia viskareille.

Keskiviikkona on tunteet hukassa metsäseikkailu ja etsimme Susihukalle uuden tunteen.

Torstaina ollaan sisällä. Jumppasalissa opetellaan erilaisia viestileikkejä. Lisäksi tehdään tehtäviä.

Perjantaina mietitään vuodenaikaa "TALVI" ja otetaan kuva talvisesta metsästä.

Viikko 50

 
Maanantaina lähdemme retkelle. Ensin menemme postittamaan itse tehdyt kortit. Joulumerkit maksavat 1,40€. Muistathan postimerkkirahat mukaan.

Postituksen jälkeen menemme Suolahden kirkkoon, jonne seurakunnan väki on kutsunut meidät. Kirkossa lauletaan joululauluja sekä kerrotaan jouluevankeliumi. 

Tiistaina laulamme joululauluja metsässä.

Keskiviikkona viskarit lähtevät painotalolle kulttuuritapahtumaan yhdessä Kastehelmien kanssa. Eskarit leikkivät ja laulavat metsässä. Syömme yhdessä sisällä jouluaterian.

Illalla klo 18. on poutapilvien joulujuhla metsässä. Tervetuloa!

Torstaina pidämme elokuvapäivän. Lapset voivat tuoda kotoa jouluaiheisia dvd-elokuvia, joista valitaan yhdessä, mitä katsotaan.

Perjantaina on metsässä tonttuseikkailu. Samalla on myös vuoden viimeinen eskaripäivä.

Viikko 48

Tällä viikolla mietimme ja tutustumme metsän eläinten talvivalmisteluihin. Samalla totetutamme myötätuntoprojektin.

Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona tutustumme ja perehdymme metsän eläinten talvivalmisteluihin. Luemme, laulamme ja näemme pienen käsinukketeatterin. Teemme myös linnuille ruokintataloja puihin kiinnitettäviksi.







Torstaina
on koko päiväkodin yhteinen joulunavaus sisällä. Ulkoilemme päiväkodin pihassa lounaan jälkeen.

Perjantaina nikkaroimme ja askartelemme tonttujen joulutaloja. Olemme aamun metsässä, mutta menemme syömään sisälle, yhteiselle itsenäisyyspäivän juhla-aterialle.

Viikko 47

Tällä viikolla vietetään paloturvallisuus viikkoa. Viikon aikana toteutamme myös poistumisharjoituksen koko päiväkodin porukalla. Infoamme tästä tarkemmin lisää whatsapp-ryhmässä.

Maanantaina metsään saapuu viikon postit. Eskareille kirjainpostia ja viskareille jänispostia.

Tiistaina päiväkodilla vierailee paloauto, johon pääsemme tutustumaan.

Keskiviikkona meillä on pajapäivät, opettelemme tulen tekoa, tulen sammuttamista, tutustumme ensiapulaukun sisältöön ja luemme aiheeseen liittyviä kirjoja.

Torstaina jumppasalissa testaamme taitojamme palomiesten jumpparadalla. 

Perjantaina retkeillään.

Viikko 46

Maanantaina metsässä on postipäivä, eskareille saapuu kirjainpostia ja viskareille jänispostia.

Tiistaina luvassa tunneseikkailua.

Keskiviikkona perehdytään lasten oikeuksiin.

Torstaina sisäpäivänä ohjelmassa on jumppaa salissa sekä roolivaateleikkejä.

Perjantaina meillä on sisällä koko päiväkodin hämäränhyssy-päivä, jota lapset ovat itse suunnitelleet. Päiväkotiin saa tulla yöpuvuissa ja ohjelmassa on ainakin piilosta, hämärähuone, taskulampuilla erilaisia etsimistehtäviä, herkuttelua ja hemmottelua. Mukaan saa ottaa oman taskulampun, mikäli kotoa löytyy sellainen.

Viikko 45

Maanantaina teemme satuhierontaa pienissä porukoissa sekä harjoittelemme kertomaan oman mielipiteen sadusta. Pidämme myös lasten kokouksen seuraavan viikon hämäränhyssy-päivään liittyen.

Tiistaina tutustutaan pieniin lukumääriin. Meiltä lähtee myös pieni edustusjoukko päiväkodille lasten ja päiväkodin johtajan yhteiseen palaveriin hämäränhyssyjä suunnittelemaan. 

Keskiviikkona lähdetään tunneseikkailulle etsimään seuraavaa hukassa olevaa tunnetta.

Torstaina sisäpäivänä puuhailemme isänpäivä-salaisuuksien parissa.

Perjantaina metsässä on tarjolla lapsille ja isille yhteinen aamupala klo 6.30-8.30 välillä. Mikäli isä ei pääse aamupalalle, tulee lapsi normaalisti päiväkodille sisälle aamupalalle. Perjantaina metsään saadaan myös postia; eskarit kirjainpostia ja viskarit jänispostia.

Viikko 44

Tämä viikko vietetään merellisissä tunnelmissa.
Luvassa on koko päiväkodin yhteinen risteilyviikko!

Maanantaina nousemme laivaan, joka vie meidät Karibianmeren tunnelmiin. Jokainen saa oman risteilypassin, jotka leimataan laivaan mennessä. Lisäksi ohjelmassa on ainakin valokuvausta, laiva-maskotin tapaaminen, värityskuvia ja riehakasta risteilytunnelmaa.

Tiistaina eskareilla on uimakoulu ja viskarit musisoi soittimien kanssa. Tiistaina aukeaa myös laivan pallomeri.

Keskiviikkona nautimme yhdessä meriaamiaista n. klo 9 asti. Sen jälkeen lähdemme Suolahden Viljokseen katselemaan halloween-juttuja.

Torstaina eskareilla on syksyn viimeinen uimakoulu ja viskareilla jumppaa.

Perjantaina laivalla järjestetään disco.

Tällä viikolla emme siis mene metsään ollenkaan.

Viikko 43

Maanantaina leikimme metsässä yhteisiä leikkejä ja pelejä. 

Tiistaina eskareilla on uimakoulupäivä. Mukaan tarvitaan uikkarit ja pyyhe. Jos kotoa löytyy uimalasit, niin nekin kannattaa pakata matkaan! Laittakaa pitkät hiukset jo kotona valmiiksi kiinni. Lähdemme päiväkodilta klo 9.15 ja palaamme takaisin syömään. Ruokailemme sisällä.

Viskareilla on lauluhetki sisällä. 

Keskiviikkona metsässä on postipäivä. Eskareille tulee kirjainpostia ja viskareille jänispostia. Metsässä vierailee koulukuraattori Tuija Mehto tutustumassa toimintaamme. 

Torstaina eskareilla on taas uimakoulupäivä. Viskareilla on jumppaa salissa.

Perjantain retkipäivä siirtyy toiseen ajankohtaan. Ohjelmassa on tunneseikkailu metsässä.

Viikko 42

Tällä viikolla on syysloma, eikä esiopetusta järjestetä.

Poutapilvien ja Kastehelmien lapset viettävät viikkoa yhteisien puuhien parissa. Töissä viikon aikana on vaihtelevasti tuttuja aikuisia Poutapilvistä ja Kastehelmistä sekä sijaisia.

Alkuviikosta on aikaa lasten mielenkiinnon mukaan vapaalle leikille ja muulle toiminnalle.

Keskiviikkona ja torstaina taiteillaan syysmaalauksia ja etsitään syksyn lehtiä. Perjantaina vietetään elokuvapäivää.

Viikko 41

Maanantaina on suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivä. Siksi vietämme kokok päiväkodin yhteistä lukupäivää. Aloitamme aamun sisältä. Luemme kirjoja pienissä porukoissa. Lukuhetkien jälkeen lähdemme metsään, jossa jokainen saa opetelle vuolemaan oman makkaratikun.

Tiistaina on metsässä postipäivä.

Keskiviikkona Johanna tulee viimeisen kerran metsään. Työpajan teemana on tällä kertaa syksyinen luonto.

Torstaina lähdemme retkelle Keiteleenmäelle. Siellä opettelemme suunnistusta ja paistamme makkaraa itse vuolluilla makkaratikuilla.

Perjantaina omassa metsässä on seikkailupäivä.

Ensi viikolla (vko 42) ei ole esiopetusta, koska on syysloma. Mukavaa lomaa syyslomalaisille!

Opiskelija Niina on tehnnyt Poutapilvien eteisen seinälle koosteen lähialueen retkipaikoista. Kannattaa tutustua ja ottaa vinkit ylös!

Viikko 40

Maanantaina metsän postilaatikoihin saapuu postia: eskareille kirjainpostia ja viskareille jänis-äidin kirje.

Tiistaina rakennetaan herneillä ja coctailtikuilla kolmiuloitteisia muotoja ohjeiden mukaan.

Keskiviikkona on valokuvaus. Aamu alkaa sisältä ja menemme metsään, jos ehdimme, kuvausaikataulusta riippuen.

Torstaina jumpataan salissa ja tehdään tehtäviä.

Perjantaina Tunteet hukassa-seikkailu.

Viikko 39

Tällä viikolla puuhaillaan syksyisissä tunnelmissa.

Maanantaina perehdymme vuodenaikaan "syksy". Otamme valokuvan syksyisestä metsästä ja kokoamme yhdessä julisteen asioista, mitkä kuuluvat syksyiseen metsään. Lisäksi laulamme syksyisiä lauluja. 

Tiistaina viskareille tulee jänispostia ja eskareille kirjainpostia.

Keskiviikkona eskarit aloittavat päivän sisältä. Teemme porukalla matikkatehtävän, jonka jälkeen siirrymme metsään. Metsässä vietämme puun päivää. Istutamme metsään tammen taimen sekä taiteilemme itse syksyiset puut. 

Torstaina vietämme sisäpäivää. Leivomme mokkapaloja ja pullaa illan avoimiin oviin. Lisäksi valmistelemme päivän aikana lasten kanssa illalla järjestettävää kioskia. 

Perjantaina ohjelmassa on tunneseikkailu, jossa etsitään seuraavaa hukassa olevaa tunnetta.

Viikko 38

Tällä viikolla vietämme sadonkorjuuviikkoa.

Maanantaina pajatyöskentelyä sadonkorjuuteeman mukaisesti; luokittelemme vihanneksia ja juureksia eri ominaisuuksien mukaan, loruttelemme vihannesloruja sekä teemme maataidetta eri vihanneksista/juureksista.

Tiistaina aloitamme ompelutyöt.

Keskiviikkona jatkamme ompelutöitä. Eskareille tulee lisäksi uutta kirjainpostia ja viskareille uutta jänispostia.

Torstaina leivomme porkkanasämpylöitä ja omenapiirakkaa sekä jumppaamme salissa.

Perjantaina seikkailemme metsässä taas tunneseikkailun parissa.

Viikko 37

Tällä viikolla vietetään liikenneturvallisuusviikkoa.

Maanantaina lähdetään retkelle lähiympäristöön bongailemaan ja kuvaamaan erilaisia liikennemerkkejä.

Tiistaina eskareille tulee uutta kirjainpostia ja viskarit saavat jänispostia.

Keskiviikkona ohjelmassa on tunnekerhot.

Torstaina meillä on sisäpäivä. Jumppaamme hallissa sekä askartelemme liikennemerkkejä. Lisäksi eskarit tekevät tehtävän, jossa piirretään ohjeen mukaan.

Perjantaina metsässä on erilaisia liikenneturvallisuuteen liittyviä pajoja.

Viikko 36

Maanantaina metsän postilaatikoihin saapuu syksyn ensimmäiset postit. Viskareille tulee Jänispostia ja eskareille Metsähiiren kirjainpostia.

Tiistaina aloitamme syksyn ensimmäset tunnetuokiot, joissa on tunteet hukassa.

Keskiviikkona matikkahommina vertailua ja luokittelua.

Torstaina lähdemme vierailulle kirjastoon, koska vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Lainaamme myös kirjoja päiväkodille. Ruokailu päiväkodilla.

Perjantaina metsässä teemme pienissä ryhmissä omia satuja.

Viikko 35 (29.8-2.9)

Maanantaina tutkailemme omia nimiä sekä oman nimen kirjaimia. Eskareilla ja viskareilla on yhteisiä tehtäviä ja leikkejä sekä molemmilla porukoilla myös omia tehtäviä.

Tiistaina saamme metsään vieraaksi Johannan, joka jatkaa viime vuotista "Meijän luonto"-projektia. Tutustumme kestävään elämän tapaan erilaisten leikkien ja pelien avulla. Johannalla on mukana myös Naava. Kukahan se mahtaa olla?!

Keskiviikkona opettelemme sarjoittamista erilaisissa pajoissa.

Illalla vanhempainilta päiväkodilla klo 17.30

Torstaina on sisällä jumppapäivä. Ulkoilu ruokailun jälkeen päiväkodin pihassa.

Perjantaina emme menekään omaan metsään, vaan lähdemme retkelle Keiteleenmäelle. Ruokailu sisällä eskaripäivän päätteksi.

Tällä viikolla metsässä on mukana myös Terhi Jyväskylän yliopistolta tekemässä omaa tutkimstyötänsä.

Viikko 34 (22.-26.8.)

Maanantaina tutkimme pienissä porukoissa jokaisen omia luontonimiä. Teemme pienet julisteet ja etsimme tietoa kunkin lapset nimestä.

Tiistaina teemme taulut omista luontonimistä. Käytämme taiteilussa tusseja ja vesivärejä sekä puunoksia. 
Metsässä myös vierailee lastenohjaajaopiskelijoita tutustumassa metsäryhmän toimintaan.

Keskiviikkona etsimme metsässä paikkoja, missä voi mm. kiipeillä, ryömiä, roikkua, hyppiä ja juosta. Ja tietenkin kokeillaan näitä kaikkia.

Torstaina on sisäpäivä. Jumppasalissa pallotellaan ja ryhmätiloissa opetellaan koodaamistä Beebot-roboteilla.

Perjantaina on vielä kesää jäljellä! Tutustumme vuodeen aikaan "kesä" ja etsimme metsästä yhteisen maiseman, jota kuvaamme eri vuoden aikoina.
Samalla vietämme myös kesän lopettajaisia ja juhlimme Suomen luonnon päivää paistamalla mm. lettuja. Ja päälle laitetaan tietenkin itse tehtyä mustikkahilloa.

Viikko 33 (15.-19.8)

Maanantaina

Tervetuloa eskariin!

Tänään on ensimmäinen eskaripäivä. Lähdemme koko poutapilvien porukka yhdessä metsään klo 8.30. Tutustumme toisiimme ja metsään leikkien ja pelaillen. Opettelemme myös käsien pesua ja ruokailua metsässä.
Lisäksi eskarit alkavat täyttämään omia sääpäiväkirjoja. Aloitamme myös eskaripäivien laskemisen ja kun päästään sataan asti, pidetään 100-juhlat.

Tiistaina teemme metsässä yhteiset säännöt koko ryhmälle, että osataan toimia porukassa.

Keskiviikkona menemme normaalisti metsään ja aamukokoontumisen jälkeen lähdemme mustikkaretkelle Isomäen metsään.

Torstaina on sisäpäivä. Jumpataan salissa ja leivotaan mustikkapiirakkaa.

Perjantaina lähdemme retkelle Sataman puistoon. Tiedotamme retkestä vielä erikseen whatsappilla.

Viikko 32

Tällä viikolla lähdemme Poutapilvien kanssa metsään.
Metsässä leikimme, valmistelemme paikkoja tulevaa toimintakautta varten sekä harjoittelemme metsässä ruokailua. Ottakaa mukaan jo omat reput, juomapullot, hyttysmyrkky sekä säänmukaiset ulkovaatteet.
Torstaina vietämme sisäpäivää salissa.

Viikko 29-31 (18.7.-5.8.)

Seuraavien aiheiden parissa työskennellään tulevilla viikoilla. Ohjelma voi tarkentua vielä myöhemmin.

VIIKKO 29 (18.7.-22.7.)
Tällä viikolla hypätään Sirkusmaailmaan!
Erilaisia jännittäviä ja hauskoja hetkiä siis tulossa. Lisäksi pelataan kesäpelejä.

VIIKKO 30 (25.7.-29.7.)
Tutkitaan luontoa ja ympäristöä. Tehdään erilaisia ulkoaskarteluja yhdessä.

VIIKKO 31 (1.8.-5.8.)
Keppinuket, varjoteatteri, aitateatteri....ilmaisutapoja on monenlaisia. Tällä viikolla leikitään ja tunnelmoidaan.

Viikko 29 (11.7.-15.7.)

Maista, maista mansikkaa, sitä ei voi vastustaa,
nami nami nami nami mansikkaa, vitamiinit sulle jää! 
 
Tällä viikolla on aika juhlia tätä herkullista kesän marjaa, joten pidetäänpäs MANSIKKAKARNEVAALIT.


Maanantaina mansikka tietopommi.

Tiistaina tutustutaan eri aistien avulla mansikkaan ja tehdään mehujäätä.

Keskiviikko jumppasalissa punaisia ja pyöreitä liikuntajuttuja

Torstaina kokeillaan kasvi- ja kukkakorttien tekemistä vasarointitekniikalla.

Perjantaina päiväkodin herkullinen lauluhetki pidetään ulkona juhlatunnelmissa (tai sadesäällä jumppasalissa).

Viikko 28 (4.7.-8.7.)

Toivottavasti saadaan ihastella kauniita perhosia vielä kesän aikana päiväkodin pihassa, mutta nyt on kuitenkin aika siirtyä uuteen aiheeseen nimittäin KALOIHIN JA VEDENALAISEEN MAAILMAAN.

Maanantaina katsotaan aiheeseen liittyvä video sekä kuunnellaan ja katsellaan kalakirjoja. Lisäksi ongitaan magneettikaloilla.

Tiistaina: kala-askartelua, laululeikki sekä muistipelin pelaamista.

Keskiviikkona: jumppasalissa kala-aiheisia liikuntaleikkejä

Torstaina: ulkona vesileikkejä sekä kalakorttien etsintää.

Perjantaina: koko päiväkodin yhteinen lauluhetki salissa. Lauletaan ja leikitään kala-aiheisia laululeikkejä, joihin on viikon aikana tutustuttu.

viikko 27 (27.6.-1.7.)

Heinäkuun aikana Poutapilvet ja Kastehelmet toimivat yhdessä Kastehelmien ryhmän tiloissa. Poutapilvien lapset voivat pitää vaatteensa poutapilvien puolella normaalisti.

Tämän viikon aiheena on PERHONEN. Helteinen viikko on tulossa, joten lapsi voi ottaa päiväkotiin oman uimapuvun ja pyyhkeen tiistaista alkaen. Täytämme uima-altaat päiväkodin pihaan mahdollisuuksien mukaan. Muistattehan lapselle mukaan juomapullon, hellehatun sekä riittävästi vaihtovaatteita sekä tarpeen mukaan aurinkorasva.

Maanantaina tutustumme perhosiin kirjojen ja lyhyen videon avulla. Lisäksi harjoitellaan Fröbelin palikoiden perhoset laululeikkiä sekä kokeillaan perhoshaaveja ulkona.

Tiiistaina valmistetaan perhosbaarit pilttipurkeista aidalle sekä askarrellaan pyykkipoika perhoset. (uimavarusteet voi ottaa mukaan ja saa olla koko viikon)

Keskiviikkona jumppasalissa perhosaiheista leikkivarjojumppaa.

Torstaina kerätään ulkoa lehtiä ja muuta tarpeellista maalausta varten. Katsotaan millaisia perhosen kuvia saadaan painettua luonnon materiaalia käyttäen. Myös roolivaate siipiä voi käytää ulkona tällä viikolla leikeissä.

Perjantaina on jumppasalissa koko päiväkodin lauluhetki. Lauletaan viikon aikana opittuja perhosiin ja ötököihin liittyviä laululeikkejä yhdessä.

Viikko 25 (20.-23.6)

Tällä viikolla olemme yhdessä Kastehelmien kanssa.

Maanantaina teemme kävelyretken lähiympäristöön etsimme ja tutustumme luonnonkukkiin.
(Pohjoismaiden yhteistä luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 19.6.)

Tiistaina teemme retken urheilukentälle.

Keskiviikkona valmistelemme porukalla tarjottavaa torstain juhannusjuhliin.

Torstaina pidämme juhannusjuhlat päiväkodin pihassa. Olemme kutsuneet juhliin mukaan myös Katvelan päiväkodin lapset ja aikuiset.
Juhlien jälkeen syömme oman päiväkodin porukalla lounasta päiväkodin pihakatoksessa.

Perjantaina on juhannusaatto ja päiväkoti on suljettu.


Mukavaa keskikesän juhlaa!

Viikko 24 (13.-17.6.)

Maanantaina lähdemme aamusta metsään. Metsässä siivoillaan ja pestään paikkoja. Toki aikaa on myös leikille. Tulemme sisälle syömään.

Tiistaina menemme metsään. Loimutamme itse lohta, keitämme perunat ja teemme salaatin.

Keskiviikkona ollaan yhdessä Kastehelmien kanssa. Kirjoitamme kutsukirjeitä naapuripäiväkodin väelle.

Torstaina olemme metsässä. Seikkailemme salapoliiseina.

Saamme myös 15 vierasta Saksasta asti. He ovat saksalaisia varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaisia ja tulevat aamupäiväksi seuraamaan, miten suomessa toteutetaan metsäopetusta.
Willkommen!


Perjantaina on koko päiväkodin yhteinen lauluhetki.

Metsäpäivinä hyttysmyrkyt mukaan!

Viikko 23 (6.6.-10.6.)

Tällä viikolla Poutapilvien tilat ovat ryhmän käytössä normaalisti, mutta meillä on yhteistä toimintaa Kastehelmien kanssa päivittäin.

Maanantaina
 ja tiistaina olemme metsässä yhdessä Kastehelmien ryhmän kanssa ja myös ruokailemme siellä. Valmistetaan kuusenkerkkä juomat.

Keskiviikkona ollaan aistit avoinna jumppasalin aistiradalla. Ulkoilemme päiväkodin pihassa.

Torstaina opiskelija Rebekka johdattaa meidät ötökkäteeman pariin. Puuhastelemme porukalla metsässä.

Perjantaina on koko päiväkodin yhteinen lauluhetki jumppasalissa. Ulkoilemme päiväkodin pihassa.

Viikko 22 (30.5.-3.6.)

"Iloa ja haikeita jäähyväisiä."

Maanantaina aloitamme aamun sisällä. Valmistelemme kevätjuhlaa ja pidämme kenraaliharjoitukset. Ulkoilu päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Illalla sitten Poutapilvien kevätjuhlat klo 18.00 päiväkodin salissa.
Tervetuloa!


Tiistaina vuoden viimeinen eskaripäivä. Menemme metsään, leikimme, muistelemme kulunutta vuotta ja otamme jalkakylvyt. Lounaaksi tilaamme ruuat pizzeria Elitestä lopuilla retkirahoilla.
Aurinkoista ja hyvää kesää niille, jotka jää jo lomalle!


Keskiviikkona ja torstaina olemme metsässä ja nautimme keväisistä puuhista. Kokeillaan saadaanko pajupillit soimaan.

Perjantaina olemme ensin sisällä. Pidetään yhteinen päiväkodin keväinen lauluhetki jumppasalissa ja mennään sen jälkeen metsään leikkimään. Ruokailemme päiväkodilla.

Viikko 21 (23.5.-27.5.)

Maanantaina on päiväkodin yhteinen kevättapahtuma päiväkodin pihassa klo 9 alkaen. Poutapilvet pystyttävät keppihevostallin ja esteradan. Saamme paikalle myös oikean ponin, jonka vaunun kyytiin lapset pääsevät. Pihassa on pomppulinna meininki, vohveleita ja muuta mukavaa tekemistä yhdessä. Ruokailemme päiväkodin sisällä.

Tiistaina ulkoilemme päiväkodin pihassa klo 8.30-9.30, jonka jälkeen olemme sisällä. Valmistellaan kevätjuhlaa ja leikitään.

Keskiviikkona lähdetään bussilla klo 9 Sumiaisiin Tiitelän päiväkotiin vastavierailulle. Mukava nähdä siellä keväisiä esityksiä sekä tutustua eskariporukkaan. Ruokailemme siellä ja palaamme päiväkotiin klo 12.30 mennessä.

Helatorstaina päiväkoti on suljettu

Perjantaina leikitään ja viimeistellään jumppasali juhlavaksi. Olemme poutapilvien tiloissa, ruokailemme sisällä. (eskaria ei ole, muuten päiväkoti on avoinna normaalisti).

Viikko 20 (16.5.-20.5.)

Pyöräilyviikko on takana ja mukavia kevätretkiä edessä!

Maanantaina
, Tiistaina ja Keskiviikkona olemme tuttuun tapaan metsässä. Harjoittelemme lauluja kevätjuhlaa varten ja teemme tarpeellisia valmisteluja.

Torstaina lähdemme linja-autolla retkelle Kuusan Kanavateatteriin katsomaan Onneli ja Anneli näytelmää. Valmistaudutaan lähtöön, joten päiväkodilla olisi hyvä olla klo 9. Tulemme päiväkodille ruokailemaan.

Perjantaina lähdemme linja-autolla Jyväskylään Leos -leikkimaahan kevätretkelle. Lähtö on klo 9.15 päiväkodin pihasta (olethan ajoissa paikalla). Palaamme päiväkotiin klo 15.30 mennessä. Ruokailemme Jyväskylässä.

viikko 19 (9.5.-13.5.)

Erityistä huomiota tarvitaan parkkipaikalla. Katvelan päiväkoti aloittaa toiminnan maanantaina vanhassa päiväkodissa.

Maanantaina
testataan omat pyörät ja kypärät. Pyöräilemme päiväkotien pihassa sekä metsässä erilaisessa maastossa. Kokoonnutaan päiväkodin pihaan aamulla. Ruokailemme metsässä

Tiistaina aloitetaan päivä päiväkodin pihasta. Pyöräilemme Isonmäen kentälle, jossa on pyöräilyrata sekä jalkapalloa. Ruokailemme metsässä.

Keskiviikkona olemme normaalisti metsässä ja Johanna pitää meille ympäristöpajan.

Torstaina on sisäpäivä. Aamulla leivomme kirpputoria varten ja järjestelemme pöydät valmiiksi. Kirpputori on auki päiväkodin pihassa klo 12.30-17. Tervetuloa ostoksille!

Perjantaina kokoonnutaan päiväkodin pihaan. Lähdemme pyörillä Riivuorelle Suomen lasten retkipäivän kunniaksi. Valmistamme retkellä myös itse lounaan.

Viikko 18 (2.5.-6.5.)

Maanantaina koko poutapilvien porukka aloittaa päivän päiväkodin sisältä. Menemme myöhemmin metsään, kun saadaan salaiset sisäpuuhat sopivaan vaiheeseen.

Tiistaina viskarit että eskarit kokoontuvat ensin päiväkodille. Jatkamme puuhastelua sisällä ja menemme myöhemmin metsään.

Keskiviikkona olemme metsässä ja harjoittelemme mm. EA-taitoja ja muita tärkeitä selviytymistaitoja. Pidä huolta kaverista!

Torstaina on sisäpäivä ja jatkamme pelastusteemalla. Jumppasalissa on siihen liittyvä liikuntarata, jossa tarvitaan rohkeaa ja ripeää toimintaa.

Perjantaina käymme vierailemassa Suolahden paloasemalla. Menemme sinne kävellen, joten kokoonnutaan aamulla päiväkodin sisälle. Lähdemme kävelemään päiväkodilta klo 9.30. Muistathan ottaa mukaan kotoa kirpputorille tarkoitetut tavarat, että saadaan ajoissa lasten kanssa järjesteltyä ne.

Onhan myös oma polkupyörä ja kypärä valmiina seuraavaa viikkoa varten.

Viikko 17 (25.4.-29.4.)

Poutapilvien kevättiedote on ilmestynyt. Siinä on tärkeää ajankohtaista tietoa tapahtumista. Muistathan seurata myös täältä viikko-ohjelmaa. Tällä viikolla on hyvä ottaa pyörät esiin ja harjoitella pyöräilyä jo kotona. Parin viikon päästä on poutapilvien pyöräilyviikko.

Maanantaina
metsähiiri haluaa muistuttaa eskareita, että on olemassa myös vierasperäisiä kirjaimia, jotka kuuluvat aakkosiin. Viskareilla on oma satuhetki kodassa.

Tiistaina lähdetään tutkimaan pienissä porukoissa lähiympäristöä. Huomaatko kevään merkit?

Keskiviikona ohjelmassa on koko poutapilvien porukalle turvataitorata metsässä. Tunne- ja kaveritaitoja on harjoiteltu vuoden aikana melkein viikottain, joten nyt kerrataan tärkeitä asioita yhdessä.

Torstaina on sisäpäivä. Lapset ovat toivoneet lelupäivää, joten tänään jokainen voi tuoda yhden oman lelun päiväkotiin. Leikitään yhdessä ja otetaan ilmapallot jumppasaliin. Myös vuorovaikutusleikki ryhmä on tänään klo 9 alkaen.

Perjantaina on VAPPUBILEET! Juhlimme päiväkodin sisällä. Lapsi voi ottaa mukaan kotoa oman naamiaisasun, jos haluaa. Myös päiväkodilta löytyy tarpeen mukaan roolivaatteita. Pidetään disco ja herkutellaan oma tekemät munkit ja simaat.

HAUSKAA VAPPUA!

Viikko 16 (19.4.-22.4.)

Tiistaina olemme tuttuun tapaan metsässä. Eskarit kertaavat metsähiiren kirjainposteja. Viskarit kuuntelevat sadun kodassa.

Keskiviikkona metsässä harjoitellaan tunne- ja kaveritaitoja. Eskarit ja viskarit toimivat omissa ryhmissään. Vuorovaikutusleikki ryhmä kokoontuu päiväkodin sisälle ensin ja siirtyy myöhemmin metsään.

Torstaina on sisäpäivä. Olemme jumppasalissa sekä eskareilla on omia kynätehtäviä liittyen lukumääriin. Ulkoilemme päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Perjantaina vain eskarit aloittavat päivän päiväkodin sisältä ja tutustuvat kellonaikoihin. Koulun erityisopettajat Elina ja Heidi tuleva käymään eskarien ryhmässä. Sen jälkeen siirrytään metsään. Viskareilla on normaali metsäpäivä. Otetaan tyhjät maitopurkit hyötykäyttöön ja koristellaan niitä istutuksia varten.

Viikko 15 (11.-14.4.)

Maanantaina musisoidaan ja lauletaan pääsiäislauluja.

Tiistaina pääsiäisaiheisia matikkapajoja; lukujonoja, lukumääriä, noppia ja yhteenlaskuja.

Keskiviikkona saamme metsään yllätysvieraan, jolla saattaa olla lapsille etsintätehtäviä.

Torstaina olemme sisällä. Tehdään vielä pääsiäisaskarteluja sekä ollaan erilaisia hippaleikkejä jumppasalissa koko ryhmän porukalla. Myös vuorovaikutusleikkiryhmä kokoontuu aamulla.

Perjantai-maanantai pääsiäsloma!


Iloista ja aurinkoista pääsiäistä!

Viikko 14 (4.-8.4.)

Maanantaina koristellaan virpomisvitsoja pajunoksista, joita perjantaina on kerätty.

Tiistaina aloitamme aamun sisältä. Teemme aamusta rairuoholle istutusastiat. Tämän jälkeen (klo 10) menemme Suolahden ortodoksiseen Tsasounaan vierailulle, jossa samalla siunataan virpomisvitsat ortodoksisen pääsiäisperinteen mukaan. Ruokailemme sisällä vierailun jälkeen.

Keskiviikkona aloitamme myös aamun sisältä rairuohoastioiden parissa. Siirrymme sen jälkeen metsään.

Torstaina istutetaan ruohot ja jumpataan. Myös päiväkotimummot Arja ja Helena tulevat poutapilviin.

Perjantaina ollaan metsässä. Päivän puuhia ohjaa Veera-opiskelija.

Viikko 13 (28.3.-1.4.)

Maanantaina kerrataan metsähiiren kirjainposteja ja viskareilla on oma satuhetki metsässä.

Tiistaina perunat ja makkarat pilkotaan, ja sitten vaan muurinpohjapannulle paistumaan. Poutapilvet valmistavat lounaan metsässä itse.

Keskiviikkona seikkaillaan ympäristöpajan merkeissä metsässä.

Torstaina on sisäpäivä. Lauletaan kevät lauluja ja jumppasalissa jatketaan pallonkäsittelyn harjoituksia sekä ryhmäliikuntaleikkejä.

Perjantaina olemme metsässä ja etsitään yhdessä pajunoksia. Vuorovaikutusleikki ryhmä aloittaa klo 9 ensin sisältä.

Viikko 12 (21.-25.3)

Maanantaina eskareille saapuu kirjainpostia metsikseltä. Viskareilla on oma satuhetki.

Tiistaina lauletaan yhdessä. Opetellaan keväisiä lauluja- ja laululeikkeijä.

Keskiviikkona taiteilemme puihin taidetta lumesta, mm. oman nimen kirjaimet.

Torstaina ollaan sisällä. Alustavasti suunniteltiin, että lauletaan kevään lauluja sekä palloillaan jumppasalissa. Mutta suunnitelmiin tuli muutos, sillä pääsemme jumppasaliin kuuntelemaan lastenmusiikkiorkesteri Henxelit -konserttia. Se alkaa klo 9, jonka jälkeen katsotaan ehditäänkö vielä saliin pallottelemaan.

Perjantaina Veera-opiskelija ohjaa askartelua. Lisäksi vuorovaikustusleikkiryhmä sisällä klo 9.00, jonka jälkeen leikkiryhmäläisetkin siirtyvät metsään.

Viikko 11 (14.3.-18.3.)

"Ryhmä Poutapilvien metsään painelee, 
Vaarat, puut ja eläimet siellä oottelee" ... Ihan mahtavaa toimintaa poutapilvien porukalta viime viikon biisipajassa! Tästä on hyvä suunnata kohti uutta viikkoa ja seikkailuja.

Maanantaina 
mennään metsään. Eskarit tutustuvat uuteen kirjaimeen ja viskarit kuuntelevat tarinan.

Tiistaina ja Torstaina lähdetään päiväkodin pihasta kyydityksellä klo 9. Eskarit menevät uimaan ja viskareilla on oma hiihtoreissu lähiympäristössä.

Keskiviikkona Poutapilvien koko porukka lähtee hiihtoretkelle jäälle. Reissulla paistetaan makkaraa laavulla. Klo 8.30 lähdetään kävelemään monot jalassa päiväkodin pihasta, sukset kuljetetaan autolla.

Perjantaina 
olemme metsässä. Harjoitellaan noppalukuja. Perjantain pienryhmä kokoontuu vuorovaikutusleikkeihin klo 9 päiväkodin sisätiloissa ja jatkaa sen jälkeen puuhia metsässä.

Viikko 10 (7.3.-11.3.)

Maanantaina aloitetaan viikko metsässä tuttuun tapaan Metsähiiren postilla ja viskareiden satuhetkellä.

Tiistaina ja torstaina eskareilla on uimakoulua. Mukaan kassiin tarvitaan pyyhe, uikkarit ja uimalasit.
Viskarit lähtevät myös samalla kyydillä käymään lähiympäristössä. Kyyti lähtee koko poutapilvien porukalle päiväkodin pihasta klo 9 aikoihin (emme ole metsässä). Tulemme päiväkodille ruokailemaan.

Keskiviikkona on eskareille ja viskareille biisipaja. Aloitetaan päivä musisoiden päiväkodin sisällä. Ulkoilemme päiväkodin pihassa tai metsässä.

Perjantaina pienryhmätoimintaa: matikkatehtäviä metsässä (vertailua) ja vuorovaikutusleikki ryhmä (sisällä klo 9 ja siirtyy sen jälkeen metsään).

Viikko 8 (21.2.-25.2.)

Hiihtoviikko on takana ja ylpeänä voidaan todeta, että Poutapilvien porukasta jokainen saa laitettua itse sukset jalkaan ja sauvat käteen. Hienoa! Metsäryhmän lasten liikunnallisuus, kestävyys ja sinnikäs asenne tuli esiin hiihtoreissuissa.

Maanantaina olemme metsässä pitkästä aikaa. Lumitöihin tarvitaan kaikkien apua ja päästään myös leikkimään tutulle lumikasalle, joka on varmasti kasvanut viikon aikana. Metsähiiri tuo eskareille kirjainpostia ja Viskareille luetaan kirja.

Tiistaina toteutetaan lasten toiveita talvisista askarteluista. Tehdään liimasta ja maalista lumihiutaleita kalvolle sekä taiteillaan lumisia puita metsässä.

Keskiviikkona eskareilla on oma Turre - ryhmä (tunne- ja turvataitokasvatus) metsässä ja viskarit jatkavat maanantain tarinaan liittyvää keskustelua rauhoittumisen taidoista.

Torstaina olemme päiväkodin sisällä. Harjoitellaan mm. numeromerkkejä ipadeillä ja jumppasalissa on noppajumppaa.

Perjantaina lähdetään linja-autolla Äänemäelle laskettelurinteen pulkkamäkeen. Lapsi voi ottaa kotoa oman menopelin mukaan (pulkka, liukuri tai rattikelkka). Retkellä paistetaan nuotiolla tikkupullaa. Olethan päiväkodilla klo 9 mennessä.


 

Viikko 7 (14.2.-18.2.)

Tällä viikolla hiihto tulee tutuksi! 

Maanantaista perjantaihin Poutapilvien koko porukka hiihtää Keiteleen mäellä. Lähdemme monot jalassa kävelemään päiväkodin pihasta klo 9. Sukset ja sauvat kuljetetaan erikseen autolla (muistakaa suksipidikkeet ja nimikoida välineet). Reppuun tarvitaan mukaan vesipullo. Tulemme takaisin päiväkodille klo 11 aikoihin ruokailemaan.

Hiihdon lisäksi iloitaan Ystävyydestä! Lauletaan ystävyysaiheisia lauluja pianon säestyksellä, jutellaan kaveritaidoista sekä leikitään ja pelataan yhdessä. Huomaa hyvä kaverissa! Tällä viikolla jokaisesta bongataan vahvuudet esiin.

Viikko 6 (7.2.-11.2.)

"Jänöpupu loikki tuntureiden poikki, Heijoo lolelee loilango, heijoo lolelee loila"....

Maanantaina 
metsässä tutustutaan uuteen kirjaimeen eskareiden kanssa. Viskareilla on oma kirjahetki.

Tiistaina ja keskiviikkona luistelua eskareilla ja viskareilla. Mukaan kassiin, kypärä, luistimet ja juomapullo sekä tarpeen mukaan villasukat. Kyyti lähtee jäähallille päiväkodin pihasta klo 9 aikaan. Tulemme takaisin ruokailemaan.

Torstaina puuhastellaan päiväkodin sisällä. Tehdään pienryhmissä esityksiä jänöpupu & pakkanen tarinaan ja lauluun liittyen. Käytössä roolivaatteet, käsinuket, kehärumpu ja kanteleet. Lisäksi valmistellaan keppinukkeja. Ulkoilemme ruokailun jälkeen päiväkodin pihassa.

Perjantaina metsässä nähdään lasten suunnittelema keppinukke esitys. Lasten kokouksissa tuli hyviä kysymyksiä jänikseen liittyen, joten perehdytään lisää aiheeseen yhdessä.

Seuraavalla viikolla 14.2.-18.2. On HIIHTOVIIKKO. Hiihtämään lähtee viskarit ja eskarit. Heti maanantaina on lapsella oltava hiihtovarusteet mukana. Sukset ja hiihtomonot (ei kenkä siteitä), sauvat ja suksipideke (sukset ja sauvat saa kiinnitettyä yhteen sen avulla helposti). Lisäksi reppuun juomapullo.

Vanhan Alkulan päiväkodin pihaan on ajettu hiihtolatu, kannattaa hyödyntää. Mukavia hiihtohetkiä!

Viikko 5 (31.1.-4.2.)

"Koska luistellaan ihan muuten vaan..."

Maanantaina metsässä on postipäivä. Eskareille saapuu metsähiiren kirjainpostia. Viskareilla on oma kirjahetki.

Tiistaina ja keskiviikkona lähdemme luistelemaan jäähalliin. Taksibussi tulee klo 9. Tulemme takaisin päiväkodille syömään. Keskiviikkona luisteluissa on mukana opettamassa luistelua Sami Pekkala Suolahden Urhosta.

Torstaina sisäpäivä. Salissa jumppaa. Juhlimme myös Ruuneperiä leipomalla torttuja sekä opettelemalla Ruuneperi-runon ja laulun Ruuneperistä.

Perjantaina tutustumme Saamelaisuuteen. Luetaan kirja Sampo Lappalaisesta, opetellaan laulu "jänöpupu ja pakkanen", jossa joikataan. Keräämme myös pienen näyttelyn lappalaisista tavaroista metsään. Jos kotoa löytyy jotain aiheeseen liittyvää, sen voi tuoda näyttelyyn.

Viikko 4 (24.1.-28.1.)

Ajankohtaisia tiedotteita on jaettu lapsen kaapin päälle koskien esiopetukseen tai kouluun hakua. Osasta on laitettu jo alustavasti kuvaviestiä whatsapp-ryhmiin, mutta otathan mukaan myös paperiversiot, niin tieto varmasti välittyy jokaiseen kotiin. Kiitos!

Maanantaina 
tutustutaan uuteen kirjaimeen eskareiden kanssa. Viskareilla on oma satuhetkensä.

Tiistaina ja keskiviikkona maalataan lumeen metsässä, ja toivottavasti saadaan viimein värijäädytykset leikkeihin.
Poutapilvien porukan jää- ja lumitaiteilun lisäksi otetaan tabletit käyttöön ja kuvataan, millaista luonnon omaa taidetta metsään on syntynyt itsestään.

Torstaina puuhastellaan päiväkodin sisällä jumppasalissa, katsotaan video veden olomuodoista. Eskareille on matikkatehtäviä, jossa harjoitellaan itsenäistä työskentelyä ja ohjeen kuuntelua ryhmässä.

Perjantaina tunnetaitoja pienryhmissä eskareille ja viskareille. 

Seuraavalla kahdella viikolla on eskareille ja viskareille luistelua ti 1.2. Ja ke 2.2., ti 8.2., ke 9.2. Klo 9 lähtee kyyti jäähalliin. Huolehdithan, että luistimet ja kypärä on kunnossa.

Viikko 3 (17.1.-21.1.)

Tällä viikolla jatketaan matikkapuuhia lukumäärien parissa työskennellen. On ollut mukava nähdä, miten poutapilvien porukka on ahkerasti tehnyt lumihommia. Iso lumikasa on ollut erityisen mieleinen paikka, metsään on ilmestynyt käytäviä, jotka johdattavat erilaisiin seikkailuihin. Myös orava on ilmestynyt jälleen uteliaana seuraamaan metsäryhmän elämää. 


Maanantaina olemme metsässä. Eskarit saavat tämän vuoden ensimmäisen kirjainpostin metsähiireltä. Viskareille luetaan satu.

Tiistaina metsässä tehdään jäädytyksiä. Värijäädys nousi esiin yhtenä toiveena lasten kokouksissa. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisia taideteoksia metsään ilmestyy pakkaspäivien aikana.

Keskiviikkona tutkitaan jäädytyksiä ja otetaan ne mukaan matikkatehtäviin ja leikkeihin metsässä.

Torstaina on sisäpäivä. Jumppasalissa liikutaan. Lisäksi rauhoitutaan myös kynätehtävien äärelle. Ulkoilemme päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Perjantaina metsässä tunnekerhot aloittavat jälleen toimintansa tuttuun tapaan pienryhmissä.

Viikko 2 (10.1.-14.1.2022)

Onko sukset, sauvat ja monot valmiina? Viimeistään nyt kannattaa etsiä ne lähettyville. Ilmoitamme hiihtopäivistä erikseen vielä viestillä lähempänä.

Maanantaina jatkuu eskari ja aloitamme tuttuun tapaan puuhat
metsässä. Keskustellaan tärkeistä tapahtumista, palautetaan mieleen yhteiset säännöt ja leikitään. Miltähän metsässä näyttää nyt uuden vuoden alussa? Lumitöitä riittää varmasti ainakin jokaiselle!

Tiistaina metsässä kerrataan metsähiiren postissa tulleita kirjaimia. Viskareille on oma satuhetki.

Keskiviikkona aloitetaan yhteinen suunnittelu, kun pidetään lasten kokoukset metsässä. Mikä kiinnostaa talvella, mitä haluaisit oppia? Lasten toiveet, kysymykset ja kiinnostuksen kohteet kirjataan ylös. 

Torstaina on sisäpäivä. Ruokaillaan päiväkodilla ja ulkoillaan päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen. Kynätehtäväharjoituksia ja jumppasalissa liikuntaa.

Perjantaina metsässä liikunnallisia matikkatehtäviä.

Viikko 51 (20.12-23.12.)

Maanantaina leikitään metsässä ja kuunnellaan herkällä korvalla lasten toiveita tämän viikon puuhiin liittyen. Metsä rauhoittuu maanantain jälkeen joulun viettoon.

Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina touhuamme päiväkodin sisällä jouluisissa tunnelmissa. Ulkoilemme päiväkodin pihassa.

Torstaista lähtien 7.1.2022 asti poutapilvien lapset ja aikuiset toimivat Kastehelmien tiloissa. Ulkovaatteet ja tavarat saa olla paikoillaan poutapilvien puolella, mutta sisäänkäynti on vain kastehelmien eteisen kautta.
Ilmoittakaa mahdollisista hoitoon liittyvistä muutoksista tai lapseen liittyvistä muista asioista Kastehelmien numeroon: 0408305703. Kiitos!

🎄 RAUHALLISTA JOULUN AIKAA JA ONNEA UUDELLE VUODELLE 2022! ⭐

"
Valo tulvii juuren alta
siniseen talvi-iltaan.
Kynttilöiden kantaja
on tonttu ammatiltaan.

Hän joululauluja hyräilee
kun loppuu kiire, juoksu.
Nyt ulos asti leijailee
joulupuuron tuoksu."

- Hannele Huovi -

Viikko 50 (13.-17.12.)

Maanantaina saamme metsään vieraaksi Tiitelän päiväkodin eskarit. Tervetuloa! Ohjelmassa ainakin tonttujen tehtävärata.

Tiistaina olemme metsässä ja laulamme ja leikimme joululauluja.

Keskiviikkona olemme myös metsässä, mutta tulemme sisälle syömään joululounasta.

Torstaina olemme metsässä. Ja illalla juhlitaan joulujuhlia metsässä klo 18.

Perjantaina olemme sisällä. Tämä on myös vuoden viimeinen eskaripäivä. Pidämme elokuvapäivän ja samalla nyyttärit.

Viikko 49 (7.-10.12.)

Maanantaina ei ole eskaria, koska on suomen itsenäisyyspäivä! Paljon onnea Suomi!

Tiistaina menemme metsään ja paistamme nuotilla makkaraa.

Keskiviikkona teemme joulukuusiaskartelut metsässä.

Torstaina olemme sisällä. Salissa jumppaa.

Perjantaina lähdemme postittamaan joulukortteja ja käymme kahvila Päivänpaisteessa.


Joka päivä laulamme jouluisia lauluja ja tonttuovesta tupsahtaa positiivista postia kullekin vuorollaan. Jännää!

Viikko 48 (29.11.-3.12)

"Hiljaisten hankien sinistä taikaa,
joulu on ihmeiden iloista aikaa."

Maanantaina
 metsässä virittäydytään joulutunnelmiin lauluhetkellä.

Tiistaina tehdään yhdessä makkarakeittoa metsässä lounaaksi.

Keskiviikkona päiväkodin sisällä yhteinen joulunavaus: kuusen koristelua, joululauluja sekä leikkejä. Ota oma tonttulakki mukaan, jos haluat! Ulkoilemme ruokailun jälkeen päiväkodin pihassa.

Torstaina Päiväkotimummot tulevat meille vierailulle päiväkotiin. Puuhastellaan yhdessä jouluisissa askartelupajoissa sisällä. Ulkoilemme päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Perjantaina leivomme pipareita päiväkodin sisällä. Ruokailemme yhdessä Kastehelmien kanssa itsenäisyyspäivän juhlalounaalla. Ulkoilemme sen jälkeen päiväkodin pihassa.


Muistathan palauttaa joulu-tammikuun loma/hoidon tarve kyselylomakkeen mahdollisimman pian!
Merkkaa selvillä olevat hoitoajat ja lomat myös sähköiseen järjestelmään valmiiksi.
Jos et tiedä vielä tiistaihin mennessä loma/hoidon tarvetta, niin ilmoita siitä viestillä poutapilviin. Kiitos!

Viikko 47 (22.11.-26.11.)

Tällä viikolla aiheena metsän eläinten valmistautuminen talveen.

Maanantaina luetaan syyskauden viimeinen metsähiiren kirjainposti eskareille ja viskareilla on oma satutuokio metsässä. 

Tiistaina ja keskiviikkona tehdään ompelutyö kodassa oravasta, ketusta, jäniksestä tai karhusta. Lisäksi eläin aiheisia liikuntaleikkejä metsässä.

Torstaina ollaan päiväkodin sisällä, ulkoilemme ruokailun jälkeen. Jumppasali on meillä käytössä.

Perjantaina ollaan metsässä ja keitetään linnunruokaa talvea varten. Laitetaan rasvasiemen seos vanhoihin kahvikuppeihin lintujen herkuiksi.

Viikko 46 (15.11.-19.11.)

LAPSEN OIKEUKSIEN VIIKKO


Lapsella on oikeus sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa. Lasten kokouksissa tuli toiveita tämän viikon puuhiin ja niitä toteutetaan teeman mukaisesti.

Lapsella on oikeus oppimiseen ja koulun käyntiin. Elää ja kasvaa omaan tahtiin. Toiveena oli oppia lukemaan, joten Maanantaina metsään saapuu kirjainpostia eskareille ja viskareilla on oma satuhetki. Harjoitellaan taitoja yhdessä kaikessa rauhassa.

Lapsella on oikeus tietää ja saada tietoa. Tiistaina metsässä tutustutaan tarkemmin lasten oikeuksiin pienryhmissä. Toiveena oli myös piirtäminen ja värittäminen.

Lapsella on oikeus leikkiin. Keskiviikkona metsässä on lasten pelipäivä. Ohjelmassa liikuntaleikkejä sekä iPadi -pelejä.

Lapsella on oikeus olla oma itsensä ja samanarvoinen kuin muut. Torstaina on sisäpäivä, ulkoilemme ruokailun jälkeen. Jumppasaliin toivottiin liikuntarataa, mm. kiipeilyä ja Airtrack patja. Lisäksi leivotaan muffineita.

Perjantaina juhlitaan päiväkodin sisällä. Ohjelmassa disco, roolivaatteita ja herkutteluhetki. Ulkoilemme päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen.

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11.

Viikko 45 (8.11.-12.11.)

Maanantaina poutapilvet kokoontuvat päiväkodin pihaan klo 8.30. Aloitamme päivän ulkoilemalla.
Ohjelmassa on metsäseikkailurata sekä puuhaa vanhan päiväkodin pihassa. Ruokailemme sisällä.

Tiistaina metsässä kirjain postia eskareille. Viskarit saavat syksyn viimeisen kirjeen Kaarlo Karhulta, joka vetäytyy pian talviunille.

Keskiviikkona tunnekerhot metsässä pienryhmissä.

Torstaina olemme sisällä, ulkoilemme päiväkodin pihassa ruokailun jälkeen. Pidetään lasten kokous, jossa suunnitellaan ensi viikon puuhia. Kokouksen aiheena on lasten oikeudet. Lisäksi jumppasalissa liikuntaleikkejä.

Perjantaina metsässä musiikkituokio

Viikko 44 (1.-5.11)

Tällä viikolla tutustumme varjoihin ja valoihin.
Omaa taskulamppua voi kuljettaa mukana tämän viikon ajan!

Maanantaina metsässä on postipäivä eskareilla ja viskareilla.

Tiistaina eskareilla uimakoulua ja viskareilla jatkuu salaiset puuhat sisällä. Viskarit ulkoilevat päiväkodin pihassa.

Keskiviikkona metsässä koko porukalla matikkahommia. Tutustumme lukumääriin heijastintin radalla.

Torstaina eskareilla syksyn viimeinen uimakoulu ja viskareilla salaisia puuhia sisällä. Viskarit ulkoilevat päiväkodin pihassa.

Perjantaina metsässä varjoteatteria ja varjokuvia.

Viikko 43 (25.10.-29.10.)

Maanantaina metsähiireltä kirjainpostia eskareille ja viskarit kuuntelevat oman postinsa Kaarlo Karhulta.

Tiistaina poutapilvet eivät ole metsässä. Eskareilla uimakoulua, kyyditys lähtee klo 9.15 päiväkodilta. Viskareilla omat puuhansa päiväkodilla.

Keskiviikkona pääsemme lukuiloa työpajaan, joka kuuluu lukemalla lentoon -hankkeeseen. Emme ole metsässä, vaan työskentelemme päiväkodin sisällä.

Torstaina poutapilvet eivät ole metsässä. Eskareilla uimakoulua ja viskareilla toimintaa päiväkodin sisällä.

Perjantaina metsässä tunnekerhot eskareilla ja viskareilla.

Viikko 41 (11.10.-15.10.)

Maanantaina kirjepostia eskareille ja viskareille.

Tiistaina tiedekokeiluja, aiheena V- niin kuin vesi.

Keskiviikkona tunnetuokiot pienryhmissä.

Torstaina jatketaan tiedekokeiluja sisällä. Ulkoilemme ruokailun
jälkeen päiväkodin pihassa.

Perjantaina katsotaan elokuva päiväkodin sisällä.

Viikolla 42, ei ole esiopetusta. Poutapilvien lapset ovat kastehelmien tiloissa tämän viikon. Ruokailemme päiväkodilla ja ulkoilemme päiväkodin pihassa. Klo 7.30 jälkeen pääsee kastehelmien ovesta sisään. Jättäkää kengät eteiseen, mutta muuten lasten ulkovaatteet viedään poutapilvien puolelle ja myös sisävaatteet voi olla normaalisti omassa kaapissa.

Viikko 40 (4.10-8.10.)

Maanantaina kirjainpostia Metsähiireltä eskareille. Viskareille postia myös.

Tiistaina matikkapajat.

Keskiviikkona päivä alkaa sisältä valokuvauksen merkeissä klo 8.30. Valokuvauslappu on oltava täytettynä.
Kuvauksen jälkeen siirrymme metsään kaveri- ja tunnetaito harjoitusten pariin.

Torstaina heitetään noppia ja keksitään niitä apuna käyttäen tarinoita. Lisäksi jumppasalissa perinteisiä liikuntaleikkejä.

Perjantaina päiväkotimummot vierailevat klo 9 alkaen metsässä. Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän (10.10.) kunniaksi runoja ja satuhetkiä.

Viikko 39 (27.9-1.10)

Maanantaina metsään jaetaan taas postia sekä eskareille että viskareille.

Tiistaina tunnetuokiot.

Keskiviikkona lähdemme puolukkaretkelle Keiteleenmäelle. Paistamme siellä myös makkaraa.

Torstaina leivomme syksyisiä herkkuja satokauden antimista.

Perjantaina pääsemme tutustumaan syksyn satoon eri aistien avulla. Saattaapa metsään tupsahtaa myös karhu ja jänis vieraaksi...

Viikko 38 (20.9.-24.9.)

Maanantaina postia tulossa eskareille ja viskareille. Kannattaa olla kuulolla!

Tiistaina päiväkodilla on klo 9.00 Mytty-iltamat esitys, joka on Äänekosken kulttuuritoimen järjestämä. Poutapilvet aloittavat päivän siis sisältä ja siirrytään myöhemmin metsään. Matikkapajoissa etsitään luonnosta asioita tarvittava määrä ohjeen mukaan.

Keskiviikkona tunneryhmät kokoontuu viskareille ja eskareille pienryhmissä. Lisäksi liikuntaleikkejä ja pelejä.

Torstaina otetaan pallot haltuun jumppasalissa. Eskareille oma kynätehtävä harjoitus ja viskareille lukumääriin liittyviä puuhia sisällä.

Perjantaina lauletaan syksyisiä lauluja ja soitetaan rytmejä metsässä.


Syyslomaan (viikko 42) on tulossa oma kysely hoidon tarpeesta. Esiopetusta sillä viikolla ei ole.

Viikko 37 (13.-17.9)

Maanantaina metsässä on taas postipäivä. Eskareden laatikkoon saapuu kirjainpostia metsähiireltä ja viskarit saavat uuden postin Kaarlo Karhulta.

Tiistaina matikkapäivä. Opettelemme luokittelua ja vertailua eri pajoissa.

Keskiviikkona tunnekerhot. Lisäksi yhteisiä leikkejä; mm. polttopalloa ja kasapiiloa.

Torstaina sisäpäivä. Jumpassa taituroidaan motoriikkaradalla. Lisäksi tehdään erilaisia visuaalista hahmottamista tukevia tehtäviä ja rakennetaan legoilla.

Perjantaina metsässä tutustutaan syksyn väreihin ja etsitään niitä luonnosta päivän askartelua varten.

Viikko 36 (6.9.-10.9.)

Maanantaina eskarit saavat toisen Metsähiiren kirjainpostin.
Ja Viskarit saavat postia Kaarlo Karhulta.

Tiistaina pajatyöskentelyä pienissä ryhmissä. Aiheena mittaaminen.

Keskiviikkona tunneryhmät viskareille ja eskareille. Otetaan kuukauden luontokuva metsässä ja maalataan se, jos sää suosii.

Torstaina on sisäpäivä. Ohjelmassa musiikkiliikuntaa ja oman kuvan piirrostehtävä. Ulkoilu päiväkodin pihassa lounaan jälkeen.

Perjantaina käydään kävellen urheilukentällä ja vieraillaan kirjastossa, lähtö klo 9.
Syömme päiväkodin sisällä. Lenkkarit, reppu ja juomapullo tarvitaan mukaan!

Viikko 35 (30.8-3.9)

Maanantaina metsän postilaatikkoon jaetaan eskareille ensimmäinen metsähiiren kirjainposti.
Viskareilla on oma satuhetki.

Tiistaina matikkapajat, joissa taiteilemme muotoja pihlajanmarjoista, etsimme ja kuvaamme muotoja luonnosta sekä teemme maataiteena erilaisia muotoja.

Keskiviikkona eskareille ja viskareille omat tunnekerhot.

Torstaina sisäpäivä. Salissa jumpataan hernepusseilla. Lisäksi tehdään tehtäviä, joissa kerrataan kirjainpostia ja muotoja.

Perjantaina lauletaan yhdessä ja soitetaan erilaisia rytmejä metsän soittimilla.

Viikko 34 (23.8.-27.8.)

Tällä viikolla juhlitaan erityisesti luontoa!
Suomen luonnon päivää vietetään aina elokuun viimeisenä lauantaina (28.8.2021). 

Maanantaina aiheena jokamiehenoikeudet. Lisäksi tehdään Sibeliusboksit.

Tiistaina askarrellaan luonnonmateriaaleista oma nimitaulu.

Keskiviikkona lähdetään keräämään mustikoita ja keitellään pihlajanmarjat karkkeja varten.

Torstaina meillä on sisäpäivä. Liikutaan jumppasalissa ja leivotaan mustikkapiirakkaa sekä valmistellaan pihlajanmarja kettukarkit.

Perjantaina tehdään juhlakoristeet ja herkutellaan omatekoisilla leipomuksilla luonnosta nauttien.

Jos sää suosii, niin saatetaan ottaa päiväunet riippumatossa joku iltapäivä tällä viikolla.

Viikko 33 (16.-20.8)

Tällä viikolla alkaa eskari ja siirrymme metsään koko ryhmä!

Maanantaina lähdemme metsään heti aamupalan jälkeen eli klo 8.30, kun eskari alkaa. Kokoonnutaan poutapilvien ulko-oven eteen, josta lähdemme yhdessä.
Ensimmäisenä metsäpäivänä tutustumme toisiimme ja metsään yhteisten pelien, leikkien ja laulujen kautta.Opettelemme myös huolellisesti metsän rajat. Opettelemme myös metsässä syömistä.

Tiistaina teemme yhteiset säännöt koko ryhmälle, että kaikilla olisi turvallista ja hyvä olla.

Keskiviikkona jatkamme yhteisiä leikkejä ja tutustumista. Eskarit saavat myös omat vihkot, joihin aletaan täyttämään sääpäiväkirjaa.

Torstaina meillä on sisäpäivä. Salissa on liikuntaleikkejä ja erilaisia hippoja.

Perjantaina etsimme metsästä erilaisia paikkoja, missä voi mm. kontata, ryömiä, roikkua, tasapainoilla, heittää kuperkeikkaa ja mitä kaikkea keksitäänkään.

Vk 33, 9.8.-13.8.

Tällä viikolla olemme vielä päiväkodilla Poutapilvien ryhmän tiloissa. Ulkoilemme päivittäin, joten on tärkeää että lapsella on sään mukaiset varusteet.

Ohjelmassa mm. pelejä, väritystehtäviä, rakenteluleikkiä. Vanhan päiväkodin pihasta otetaan talteen marjat, joista keitetään mehua tulevia retkiä varten.

Tällä viikolla lapsilla tehtävänä on: miettiä sopiva luontonimi, joka alkaa oman nimen alkukirjaimella. Nimi voi olla esim. jokin kasvi tai eläin, mikä löytyy suomalaisesta luonnosta. Ota nimi mukaan paperille kirjoitettuna, kun aloitat syksyllä Poutapilvissä. Tehtävä koskee koko lapsiryhmää. Asiasta muistutetaan vielä viestillä.

16.8. alkaa esiopetus ja ryhmän toiminta metsässä.