HI1 Ihminen, ympäristö ja historia (2op)

Opintojakson kuvaus ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet

Opintojaksolla tarkastellaan ihmisen suhdetta ympäristöön ja yhteiskunnallista kehitystä pitkällä aikavälillä. Opetuksen näkökulma on sekä historiallisten ilmiöiden tarkastelussa että nykyisyyden selittämisessä. Ilmiötä tarkastellaan sekä eurooppalaisesta että globaalista näkökulmasta. Opintojaksolla tutustutaan yhteiskunnallis-taloudellisten rakenteiden keskeisiin muutoksiin sekä sosiaali- ja ympäristöhistoriaan maanviljelyksen alusta nykyaikaan. Opintojaksolla harjoitellaan monipuolisen historiallisen lähdeaineiston hyödyntämistä. Opintojaksolla voidaan osallistaa opiskelijoita myös ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan.

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueista painottuvat monitieteinen ja luova osaaminen sekä eettisyys ja ympäristöosaaminen. Monitieteistä ja luovaa osaamista harjoittavia työtapoja ovat esimerkiksi asiatekstin tuottaminen, tilastojen lukeminen sekä lähdekritiikkiharjoitukset. Eettisyyttä ja ympäristöosaamista vahvistavat opintojaksolla käsittelyssä olevat aihepiirit esimerkiksi maailmankaupan synnyn ja teollistumisen yhteydessä. Eettisyyttä voidaan tuoda esiin myös osana historiallisen empatian taitojen harjoittelua.

Yleiset tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
  • ymmärtää ja tuottaa historian tiedonalalle ominaista asiatekstiä sekä hallitsee tilastojen lukutaidon
  • ymmärtää historiallisen tiedon luonteen ja osaa käyttää historiallisia lähteitä sekä arvioida niitä kriittisesti
  • tuntee eurooppalaisten yhteiskuntien ja globaalin talouden järjestelmän muodostumisen keskeiset prosessit
  • ymmärtää nykypäivän taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja väestöllisiin ilmiöihin johtaneen kehityksen sekä osaa eritellä siihen vaikuttaneita tekijöitä
  • osaa analysoida väestön, talouden ja yhteiskuntarakenteiden kehitystä ja riippuvaisuutta ympäristöstä
  • osaa arvioida kriittisesti teknologian ja informaation muutoksen merkitystä ihmisten elinolojen muokkaajana.

Keskeiset sisällöt

Historia tieteenalana
  • historian kehityslinjojen hahmottaminen ja sitominen aikaan
  • historian tutkimusmenetelmät ja lähteiden käyttö
Maatalous luomassa pohjaa yhteiskuntien kehitykselle
  • ihminen ympäristön muokkaajana eri aikoina
  • maanviljely, työnjako ja kulttuurin synty
  • väestönkasvu, yhteiskuntien ja valtioiden muodostuminen
  • rahatalouden ja kaupan kehitys
Maailmankaupan synty ja vuorovaikutuksen lisääntyminen
  • eurooppalaiset tutkivat ja valloittavat maailmaa
  • kansainvälisen kaupan monipuolistuminen ja sen vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön
Teollistuminen muuttaa ihmisen ja luonnon suhdetta
  • teollistumisen edellytykset ja vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön
  • väestökehitys ja muuttoliikkeet
  • jälkiteollinen yhteiskunta ja globaali talous

Opintojakson arviointi

Opiskelijan oppimista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä tuetaan opintojakson aikana antamalla palautetta esimerkiksi asiatekstin tuottamisesta tai lähdekritiikkiin liittyvissä tehtävissä. Opiskelun aikaisen palautteen tarkoituksena on ohjata opiskelijaa tulemaan tietoiseksi työskentelytavoistaan.

Opiskelijan historian osaamista ja sen soveltamista arvioidaan opiskelijan tuotosten perusteella. Tuotoksia voivat olla esimerkiksi koe, oppimispäiväkirja, lähdekritiikkiharjoitus, historiallisen empatian harjoitus tai aikajana. Tuotokset voivat olla joko itsenäisesti tai ryhmässä tehtyjä. Opintojaksolla kehitetään myös itse- ja vertaisarvioinnin taitoja.


Opintojakso arvioidaan numeerisesti asteikolla 4-10.
 

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin