3.3 Toimintakulttuuri

3.3 Toimintakulttuuri

Oppiva yhteisö

Äänekosken lukio on oppiva yhteisö, joka edistää kaikkien jäsentensä oppimista ja haastaa tavoitteelliseen työskentelyyn. Sen rakentuminen edellyttää dialogisuutta ja pedagogista johtajuutta. Yhteisöllistä ja yksilöllistä oppimista vahvistavia käytäntöjä kehitetään suunnitelmallisesti. Jaksojen temaattinen toteutus voi luoda edellytyksiä opetuksen eheyttämiselle. Toiminta on opiskelijalähtöistä, ja se vahvistaa opiskelijoiden omaa toimijuutta, kehitystä ja oppimista. Myönteinen asenne oppimiseen luo perustaa tulevaisuuden taidoille ja elinikäiselle oppimiselle. Oppiva yhteisö luo toimintatapoja vuorovaikutukselle niin oppilaitoksen sisällä kuin ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Tämä edellyttää yhteistyötä kotien, muiden oppilaitosten ja koulutusasteiden sekä työ- ja yrityselämän kanssa. Digitalisaatio tuo mahdollisuuksia yhteisölliseen oppimiseen ja tiedon luomiseen sekä erilaisten opiskelu- ja tietoympäristöjen hyödyntämiseen. Opiskelijoita ohjataan toimimaan myös verkostoituneessa ja globalisoituneessa maailmassa.

Osallisuus ja yhteisöllisyys

Osallisuus ja demokraattinen toiminta luovat perustaa opiskelijoiden kasvulle aktiiviseen kansalaisuuteen. Koulutuksen järjestäjä edistää kaikkien opiskelijoiden osallisuutta ja luo heille monipuolisia mahdollisuuksia osallistua oppilaitoksen päätöksentekoon ja toimintatapojen kehittämiseen. Heitä rohkaistaan ilmaisemaan mielipiteensä, osallistumaan yhteisistä asioista päättämiseen sekä toimimaan vastuullisesti yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Opiskelijoita kannustetaan aktiivisuuteen ja osallistumiseen muun muassa opiskelijakunnan ja tutortoiminnan kautta. Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä rakentavia menettelytapoja kehitetään suunnitelmallisesti yhteisön ja yhteistyökumppaneiden välisessä vuorovaikutuksessa. Opetuksessa hyödynnetään yhteistoiminnallisuutta ja tuetaan ryhmän sosiaalisten suhteiden muotoutumista. Yhteisöllisten toimintatapojen ja ryhmänohjauksen merkitys korostuvat lukio-opintojen aloitusvaiheessa.

Hyvinvointi ja kestävä tulevaisuus

Oppivassa yhteisössä edistetään kestävää elämäntapaa ja hyvän tulevaisuuden edellytyksiä. Opiskelijoita rohkaistaan toimimaan oikeudenmukaisen ja kestävän tulevaisuuden puolesta. Vastuullinen suhtautuminen ympäristöön heijastuu arjen valintoihin ja toimintatapoihin. Toimintatavat ja käytännöt tukevat opiskelijan ja yhteisön hyvinvointia sekä ilmapiirin kiireettömyyttä ja turvallisuutta. Yhteisön vuorovaikutuksessa korostuvat avoimuus, välittäminen ja keskinäinen arvostus. Nämä näkökulmat ulottuvat kaikkeen oppilaitoksen toimintaan ja ohjaavat jokaisen työskentelyä. Ohjaus ja opiskeluhuolto ovat oppilaitoksessa yhteinen tehtävä. Opiskelijoilla on mahdollisuus saada säännösten mukaista ohjausta ja tukea ottaen huomioon heidän moninaisuutensa ja erityistarpeensa. Toiminnassa edistetään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Kiusaamista, häirintää, väkivaltaa, rasismia eikä syrjintää hyväksytä vaan niitä ennaltaehkäistään ja niihin puututaan. Opiskelijoita kannustetaan terveyttä, hyvinvointia ja oppimista edistävään sekä liikunnalliseen elämäntapaan. Ruokailu on osa opiskelijoiden hyvinvointia edistävää toimintakulttuuria.

Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus

Lukiossa arvostetaan kulttuurista ja kielellistä moninaisuutta. Eri kielet, uskonnot ja katsomukset elävät rinnakkain ja vuorovaikutuksessa keskenään. Yhteisö hyödyntää maan kulttuuriperintöä, kansallis- ja vähemmistökieliä sekä omaa ja ympäristön kulttuurista, kielellistä, uskonnollista ja katsomuksellista moninaisuutta. Yhteisössä ymmärretään kielten keskeinen merkitys oppimisessa ja vuorovaikutuksessa sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan sosiaalistumisessa. Jokaisella oppiaineella on tapansa käyttää kieltä, oma käsitteistönsä ja omat tekstikäytäntönsä, jotka avaavat samaan ilmiöön eri näkökulmia. Kielitietoisessa lukiossa kehitetään opiskelijan monikielistä osaamista, joka koostuu tieteenalojen kielistä, äidinkielten, niiden murteiden ja rekistereiden sekä muiden kielten eritasoisesta hallinnasta. Lukiossa jokainen opettaja on myös oppiaineensa kielen opettaja.



Koulutuksen jatkuva kehittäminen ja arviointi

Äänekosken lukion toiminnan jatkuva kehittäminen perustuu jatkuvaan koulutuksen laadun ja tulosten arviointiin ja reflektointiin, jonka kautta opimme uutta ja kehitämme lukiotamme yhä paremmaksi paikaksi opiskella ja elää.

Keskeistä arvioinnissa on kunkin osallistuvan ryhmän itsearviointi sekä toisaalta jatkuva havainnoiva ja keskusteleva arviointi. Alla onkin esitetty vaihtoehtoisia ja/tai toisiaan täydentäviä arviointimenetelmiä kunkin arviointikohteen osalta.

Tavoitteenamme on, että arviointi tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää aidosti käytännön työn ja lukiokoulutuksen kehittämiseen kaikilla allamainituilla osa-alueilla.


Arvioinnin kohteina ovat:

1) Opiskelijat (erityisesti nykyiset, mutta myös jo lukiosta valmistuneet)
• oppimaan oppimisen arviointi – kurssien aikana jatkuvana, kurssikokeiden ja ylioppilaskirjoitusten tulokset
• opintojen ohjauksen arviointi – kurssivalintojen ja jatko-opintoihin pääsyn seuranta
opiskelijahuollon toimivuuden arviointi – opiskelijakyselyinä ja käyntimäärinä
• viihtyvyyden ja hyvinvoinnin arviointi – opiskelijoiden itsearviointina

2) Henkilökunta
osaamisen kehittämisen ja tieto-taitojen ajankohtaistamisen arviointi – mm. täydennyskoulutuksiin osallistumismäärien arviointeina, kehityskeskusteluissa ja opettajien itsearviointina
työhyvinvointi – kartoituksin, tyhy-toiminnan määrinä/kertoina, itsearviointina
uusien opettajien perehdyttäminen – mentorointi, kehityskeskustelut
• osallistaminen ja avoimuus – kehityskeskustelut ja itsearvioinnit

3) Johtajuus
työhyvinvoinnin ja me-hengen ylläpito – työyhteisön arvioinnit, kuntakohtaiset johtaja-arvioinnit
työyhteisön, myös opiskelijoiden, osallistaminen – lukion itsearvioinnit, käytänteet ja toiminta
lukioyhteisön kehittäminen – lukion itsearvioinnit, johtaja-arvioinnit, jatkuva avoin keskustelu

4) Yhteistyö, verkostuminen ja kumppanuudet
kodin ja koulun välinen yhteistyö – vanhempainillat, -tapaamiset, arvioinnit, jatkuva avoin keskustelu
muiden koulutuksen järjestäjien kanssa (peruskoulut, 2. asteen koulutus, korkeakoulut) – yhteisten toimintojen määrät, arvioinnit
työelämä – työelämäyhteyksien määrät, opintojen ohjaus, tet-päivät
yritys- ja järjestöyhteistyö – yrityskumppanien määrä, toimintojen määrät, arvioinnit
kansainvälinen toiminta – kansainvälisyysyhteistyön määrä, tapaamiset, itsearvioinnit

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä