Suomi 100- vuotta ja aiheena suomalainen eläinsatu. Mieleen tuli ovela ja nokkelanketterä punaturkki kettu, joka monessa tarinassa huijaa karhuakin, mutta tällä kertaa saa itse vähän nokilleen.

Eipähän kukaan meistä, ei aikuiset tai lapset, tienneet kuinka ketun valkonen hännänpää on syntynyt. Siitäpä sitten kertomuksen kimppuun ja työstämään sitä pikku pöytäteatteriksi. Aikuiset huolehtivat lavastuksesta ja ensiesityksestä, seuraavaan näytökseen oli jo monta innokasta näyttelijää tulossa mukaan. Lapset eläytyivät mukana ja iloinen naurunremakka syntyi, kun voikiulu kaatui maahan ja kettu sai peräänsä äkäisen emännän. Kettu selvisi säikähdyksellä, mutta voi oli mennyttä... osa ketun päällä ja loput maassa. Kun esitysten jälkeen keskusteltiin tapahtumien kulusta, keksivät lapset itse tarinalle toisenlaisen, onnellisemman lopun, jossa herkullinen voi jaettiin tasan emännän ja ketun kesken. Ensiesitys oli perjantaina ja seuraavana maanantaina oli päiväkodin muut ryhmät kutsuttu katsomaan esitystä.

Muuten olemme työstäneet aihetta laulaen, liikkuen ja soittaen mm kehosoittimin ja rytmein. Apuna olemme käyttäneet kirjasta Piilometsän tansseja kappaleita Kettutanssi ja Ketunleipä. Youtubesta löysimme kivan rytmikkäästi säestetyn Kirje kuulle kappaleen, jonka sanat kertovat ketusta. Laulun esittää siellä koulun musiikkiluokka. Vanha tuttu Kettu juoksi yli järven laulu tulee varmaan myös repertuaariin.

Olemme keskustelleet myös ketunleivistä, niiden mausta ja ulkonäöstä, ketun lempinimestä Repolainen ja revontulista. Tarkoituksena olisi työstää näistä vielä askarteluun ja liitutöihin liittyvää toimintaa ensi vuoden alkupuolella, kun aiheena on aika, yö/päivä ja avaruus. Katsotaan, mitä saadaan aiheesta irti ja kuinka eskarit lämpiävät ideasta - ainakin alku on ollut lupaava.

Innolla odotamme myös viestejä muiden projektien etenemisestä ja yhteistyötä Sirpa Hasan kanssa.

Ihanaa joulunodotusta kaikille, terveisin Tiitiäiset Katvelan eskarista