1. Yhteiskunta

Yhteiskunta - normien ja roolien kokonaisuus

​Arkiajattelussa yhteiskunta samaistetaan usein valtioon tai kansakuntaan. Tämän ajattelutavan mukaan suomalainen yhteiskunta koostuu Suomen alueella asuvasta väestöstä, jota yhdistää yhteinen historia, kulttuuri ja kieli ja joka muodostaa poliittisen ja hallinnollisen kokonaisuuden.
yhteiskunnan-perusrakenne-taitto.png
Yhteiskuntatiede antaa yhteiskunnalla kaksi määritelmää: staattisen ja dynaamisen. Staattisen eli yhteiskunnan pysyvyyttä korostavan määritelmän mukaan moderni, teollistunut yhteiskunta on instituutioiden verkosto.

Taloudelliset instituutiot tuottavat yhteiskunnalle voimavaroja, poliittiset instituutiot huolehtivat sen kiinteydestä ja määrittelevät muiden instituutioiden toiminnan päämäärät, oikeudelliset instituutiot erottavat oikean käyttäytymisen väärästä ja osallistuvat näin yhteiskunnan kiinteyden lisäämiseen ja koulutus- sekä kasvatusinstituutiot huolehtivat yhteiskunnan jatkuvuudesta sosiaalistamalla nuoret yhteiskunnan jäseniksi. Toisin sanoen yhteiskunnassa yritysten tuottavat tavaroita ja palveluja, lainsäädäntöelimet säätävät lakeja, tuomioistuimet tuomitsevat lakien mukaan ja oppilaitokset opettavat opiskelijoille yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä tietoja ja taitoja sekä arvoja ja asenteita.

Oleellista yhteiskunnan staattisessa määrittelyssä on ajatus, jonka mukaan yksilöt kohtaavat toisensa aina jonkun instituution edustajina ja jonkun yhteiskunnallisen roolin kantajina. Esi­mer­kik­si po­lii­sin vie­rail­les­sa kou­lus­sa koh­taa­vat toi­sen­sa kas­va­tus­ins­ti­tuu­tio ja oi­keu­del­li­nen ins­ti­tuu­tio: opet­ta­jan ja op­pi­lai­den sekä poliisin muo­dos­sa.Instituutiot taas ovat ihmisten käyttäytymistä ohjaavien normien ja roolien kokonaisuuksia. Esimerkiksi koulussa opettajan ja oppilaan roolit poikkeavat toisistaan, mikä helpottaa keskinäistä kommunikointia, koska jokaista kohtaamista ei tarvitse aloittaa tutustumisesta.

staattinen-nakemys-yhteiskunnasta-taitto.png

Yhteiskunnan dynaamisen eli muutosta korostava määritelmän mukaan jokaisesta yhteiskunnasta voidaan erottaa talouden, herruuden ja kulttuurin muodostama kokonaisuus. Talous huolehtii hyödykkeiden tuottamisesta, herruus poliittisesta vakaudesta ja kulttuuri uskomusjärjestelmien pysyvyydestä. Keskeinen ero yhteiskunnan staattiseen määrittelyyn on siinä, että dynaaminen määrittely kiinnittää huomiota yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen, mikä ymmärretään sekä poliittisena että taloudellisena eriarvoisuutena. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on sen mukaan kaikkia yhteiskuntia luonnehtiva tekijä ja pyrkimys sen vähentämiseksi tai poistamiseksi aiheuttaa yhteiskunnassa ristiriitoja, mutta samalla pitää yhteiskunnan liikkeessä.

dynaaminen-nakemys-yhteiskunnasta-taitto.png

Yhteiskunnan toiminnallisen ja sen eriarvoisuutta korostavan määrittelyn lisäksi yhteiskunta voidaan määritellä sen keskeisten teknisten, taloudellisten tai elämäntapaa liittyvien tunnusmerkkien mukaan. Pyynti- ja keräily-yhteiskunta, maanviljelys- ja karjanhoitoyhteiskunta, esiteollinen, teollinen ja jälkiteollinen yhteiskunta sekä, tietoyhteiskunta ovat kaikki esimerkkejä tuotantotekniikkaan ja tuotantotapaan perustuvista yhteiskunnan määrittelystä. Massakulttuuri ja kulutusyhteiskunta sekä riskiyhteiskunta taas viittaavat elämäntavan muutoksiin ja muutoksen aiheuttamiin riskeihin teollisen vallankumouksen jälkeen. Tämän päivän suomalaista yhteiskuntaa voidaan kutsua jälkiteolliseksi, kulutus- ja tietoyhteiskunnaksi.

Kansalaisyhteiskunta - talouden ja valtion välissä

shutterstock_230066455_yko_p.jpg

Edellisen hallituksen kesäkuussa 2011 päivätyssä hallitusohjelmasta todetaan: "Ää­nes­tys­ak­tii­vi­suut­ta ja kan­sa­lais­vai­kut­ta­mis­ta ke­hi­te­tään kan­sa­lais­vai­kut­ta­mi­sen po­li­tiik­ka­oh­jel­man, demo­kra­ti­an edis­tä­mis­tä kos­ke­van peri­aate­pää­tök­sen ja val­mis­tel­ta­van demo­kra­ti­a­po­liit­ti­sen se­lon­teon poh­jal­ta. Käyn­nis­te­tään sys­te­maat­ti­nen ja pit­kä­jän­tei­nen demo­kra­ti­an ja kan­sa­lais­yh­teis­kun­nan ke­hi­tyk­sen seu­ran­ta.” Suh­teel­li­sen jäy­kän ja mut­kik­kaan kie­len­käy­tön ta­kaa pal­jas­tuu hal­li­tuk­sen pyr­ki­mys jat­kaa edel­tä­jien­sä työ­tä kan­sa­lais­ten po­liit­ti­sen ak­tii­vi­suu­den he­rät­tä­mi­sek­si. Kan­sa­lais­yh­teis­kun­taa ha­lu­taan vah­vis­taa ja nyt tätä ke­hi­tys­tä on tar­koi­tus myös jol­la­kin jär­ke­väl­lä ta­val­la seu­ra­ta.

Nykyisen hallituksen toukokuussa 2015 päivätystä hallitusohjelmasta ei vastaavaa kansalaisyhteiskuntaa koskevaa kohtaa löydy, mutta esimerkiksi oikeusministeriössä on meneillään kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen tähtäävä demokratiapoliittisen toimintaohjelman valmistelu.

Kansalaisyhteiskunnalla tarkoitetaan talouden ja valtion väliin jäävää tilaa, jossa kansalaiset vapaaehtoisesti toimivat yhdessä jonkin tietyn yhteiskunnallisen päämäärän tai tavoitteen saavuttamiseksi. Toiminta voi olla spontaania tai johdettua, organisoitunutta tai jatkuvaa liikettä. Tavoitteena voi olla yleiseen mielipiteeseen, poliittisiin päättäjiin tai suoraan poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen.

Kansalaistottelemattomuus voi olla kansalaistoiminnan keinovalikoimassa, mutta demokraattisessa oikeusvaltiossa pyritään noudattamaan maan lakeja ja tapoja. Korkeintaan jotakin yksittäistä lainkohtaa voidaan tarkoituksellisesti rikkoa. Kansalaisyhteiskunnan toimijoita ovat niin perinteiset puolueet ja etujärjestöt kuin uudemmat kansalaisjärjestöt, esimerkiksi viime aikoina paljon julkisuutta saanut Greenpeace. Myös Lukiolaisten liitto on osa kansalaisyhteiskuntaa. Kun aikaisemmin kansalaistoiminta nojasi puhuttuun ja kirjoitettuun sanaan, on viime aikoina esille noussut sosiaalinen media kansalaisaktiivien tiedottamisen ja yhteydenpidon välineenä.

Valtio - ristiriitojen tasoittaja

shutterstock_195892475_yko_suomi_vaakunaLefterisPapaulakis _p.jpgSuomen perustuslain mukaan “valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Samassa asiakirjassa todetaan eduskunnan tehtävistä, että “eduskunta päättää varainhoitovuodeksi kerrallaan valtion talousarvion”.

Valtion on instituutioiden verkostoksi ymmärretyn yhteiskunnan ja kansalaisyhteiskunnan yläpuolella. Se on ikään kuin puolueeton voima, joka ratkaisee yhteiskunnassa syntyneet taloudelliset ja poliittiset ristiriidat ja turvaa yhteiskunnan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Suomessa kuten muissakin läntisissä demokratioissa valtiollinen valta on jaettu eduskunnan, valtioneuvoston, presidentin ja tuomioistuinten kesken. Poliisi huolehtii sisäisestä järjestyksestä ja puolustusvoimat ulkoisesta turvallisuudesta.

Valtion käsitteeseen liittyy oleellisesti suvereenisuuden käsite. Valtio käyttää itsenäistä lainsäädäntä- ja hallitusvaltaa rajatulla alueelle, jota asuttaa kansakunnaksi nimetty ihmisten yhteisö. Aikaisemmin valtion suvereenisuutta pidettiin itsenäisen valtion tunnusmerkkinä. Nykyisin tästä käsityksestä on luovuttu. Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet osan lainsäädäntö ja hallitusvallastaan Euroopan unionin toimielimille. Kansainvälisessä politiikassa taas YK:n peruskirjaan sisältyvä suojeluvastuun periaate on otettu käyttöön. Naton ilmavoimat auttoivat YK:n luvalla kapinalliset voittoon Libyan sisällissodassa vuonna 2011. Suuret maat, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, pitävät silti edelleen tiukasti kiinni valtiollisesta suvereenisuudestaan.