Pienluokat Ylivieskan kaupungissa

Etuluokka

Raudaskylässä toimiva etuluokka tarjoaa kuntouttavan erityisopetusjakson niille oppilaille jotka tarvitsevat tukea sopeutumisongelmiensa takia. Etuluokan oppilaat siirtyvät tehostettuun tukeen. Etuluokalle voi hakea, jos lapsella on esimerkiksi masennusta, ADHD, sosiaalisia ongelmia, tunne-elämän ongelmia, käyttäytymisen ongelmia tai koulumotivaation ongelmia.

Etuluokan tavoitteena on oppilaan kouluvalmiuksien luominen sekä koulunkäynnin perusvalmiuksien kehittäminen ja vahvistaminen. Opiskelu etuluokassa on pienryhmäopetusta. Etuluokassa on mahdollista opiskella korkeintaan yksi lukuvuosi, jonka jälkeen oppilas siirtyy tuetusti takaisin omaan luokkaansa. Lasten tilanteissa on merkittävää ulottaa toiminta myös lasten perheiden tasolle ja saada huoltajat mukaan yhteistyöhön. Tämän vuoksi perhetyö kuuluu keskeisenä osana etuluokan toimintaan.

1. Huoli herää oppilaasta joko koulussa tai kotona.
2. Koulussa järjestetään ATR-palaveri ja päätetään yhdessä hakea etuluokalle.
3. Ollaan yhteydessä etuluokkaan ja käydään tutustumassa.
4. Järjestetään etutiimi (mukana perheneuvolan edustaja, vanhemmat, oma luokanopettaja, etuluokan erityisopettaja ja perhetyöntekijä sekä Raudaskosken koulunjohtaja).
5. Etutiimissä päätetään tuleeko lapsi jaksolle etuluokkaan ja kirjoitetaan etusopimus.
6. Oppilas siirtyy etuluokkaan, mutta opetus etenee oman kotiluokan tahdissa.
7. Oppilas palautuu kotiluokkaan.

Yhteystiedot: erityisluokanopettaja Reija Aspfors 044 4294566

Pesäluokka

Pesäluokka toimii Raudaskosken koululla. Se on pienluokka pitkäaikaiseen erityisopetukseen. Pesäluokan oppilailla on erityisen tuen päätös.


Rahkolan pienryhmät

Rahkolan koulussa toimii kolme erityisen tuen pienluokkaa, jotka ovat osa Ylivieskan kaupungin keskitettyä erityisopetusta ja toimivat luokilla esiopetus-6. Pienluokissa opettajina toimivat erityisluokanopettajat. Luokat ovat kiinteä osa Rahkolan koulua.

Pienluokissa opiskellaan sekä yksilöllistetyn että yleisen opetussuunnitelman mukaan. Yhteistä kaikille oppilaille on kuitenkin se, että heillä on erityisen tuen päätös jostakin syystä. Oppilaille laaditaan aina henkilökohtaista opetusta koskeva suunnitelma (HOJKS) yhdessä vanhempien ja asiantuntijoiden kanssa.

Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaan työskentely- ja kommunikaatiotaitoja sekä sosiaalisuutta. Opetusta voidaan, oppilaan yksilölliset lähtökohdat huomioiden, toteuttaa myös yleisopetuksen ryhmissä. Koulussamme toimivat vastaavat yleisopetuksen ja pienluokkien tiimit; esi- ja alkuopetus, 3-4 ja 5-6. Tiimien sisällä rakennetaan mielekkäitä oppimisympäristöjä erilaisten oppilaiden tuen tarpeisiin.

Katajan pienryhmät

Katajan koululla toimii neljä pienluokkaa pidennetyn oppivelvollisuuden mukaan opiskeleville erityisen tuen oppilaille. Luokissa on erityisluokanopettajan lisäksi henkilökohtaisia avustajia tarpeen mukaan.

Pidennetty oppivelvollisuus on tarpeen, kun oppilas kehityksen viivästymisen, vammautumisen tai näihin rinnastettavan syyn vuoksi ei kykene suoriutumaan yhdeksässä vuodessa perusopetukselle asetetuista tavoitteista tai sisällöistä. Katajan koulun pienluokassa voi opiskella esikoulusta yhdeksänteen luokkaan asti ja suorittaa koko oppivelvollisuuden. Tarvittaessa opintoja voi jatkaa lisäopetuksessa 10 -luokalla.

Pienluokassa opetus ja oppimäärät yksilöllistetään kunkin oppilaan kykyjä ja taitoja vastaaviksi. Lähtökohtina ovat oppilaan vahvuudet ja hänen yksilölliset oppimis- ja kehitystarpeensa.

Erityisesti kiinnitetään huomiota oppilaan aloitekyvyn ja itseluottamuksen kehittämiseen ja tukemiseen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä