Koulun esittely

Kiviojan koulun esittely

Kiviojan koulu on hieman alle 200 oppilaan alakoulu,
jossa on yhdeksän opetusryhmää (luokat 1-6) sekä esikoulu.

Koulu sijaitsee vajaa kaksi kilometriä keskustasta joen pohjoispuolella.
Koulumme oppilaat tulevat pääasiassa Kiviojan ja Kaisaniemen kaupunginosista.

Oppilaiden kannalta koulullamme on useita hyviä puolia:

Kiviojalla on hyvä luokkienvälinen yhteishenki, joka on muotoutunut useiden
yhteisten projektien ja kummiluokkatoiminnan ansiosta.

Koululla on hyvä ja turvallinen ilmapiiri, kiusaamista ei sallita,
ja henkilökunta on sitoutunut puuttumaan heti mahdollisiin ongelmiin.

Syksystä 2004 lähtien koululla on toiminut iltapäiväkerho.

Kiviojan koululla arvostetaan lukuaineiden lisäksi taito- ja taideaineiden opetusta.
Kivioja on profiloitunut musiikin ja ilmaisutaidon kouluksi.
Olemme saaneet kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 2002.
Koulumme on Liikkuva koulu sanan varsinaisessa merkityksessä.
Välituntiliikuntamahdollisuudet ovat hyvät.

Koulutie Kiviojalle on turvallinen kevyenliikenteenväyliä pitkin.

Peruskorjaus valmistunut

Kiviojan koulu on rakennettu vuonna 1957. Mittava peruskorjaus
aloitettiin vuoden 2010 alussa. Uusittuihin tiloihin muutettiin
vapun 2011 tienoilla.

Kännykkävapaa koulu

Kiviojan koulu julistautui kännykkävapaaksi kouluksi vuoden 2012 alussa.
Oppilaiden kännykät pidetään koulupäivän aikana suljettuina.