Kivioja Gängin tarina

Kivioja Gängin tarina

Kivioja Gängin tarina sai alkunsa elokuussa 2015, kun joukko ekaluokkalaisia aloitti koulunkäyntinsä Kiviojan koululla. Vuoden 2019 joulujuhlassa silloiset 5B-luokan oppilaat esittivät jouluräpin, jossa todettiin: "Normipukki sanoo hou hou, mut räppipukki sanoo jou jou." Aivan uudenlainen joululaulu sai myöhemmin ristimänimen Räppipukki. Oppilaat olivat tehneet kappaleen sanoituksen itse opettaja Timo Karjalaisen ohjauksessa.

Joulujuhlan jälkeen Räppipukki oli vuoden verran tauolla, mutta kun Kiviojan koulun joululaulajaiset pidettiin koronarajoitusten vuoksi etälaulajaisina, silloisen 6B-luokan oppilaat esittivät tekemänsä joululaulun vuoden tauon jälkeen - tällä kertaa etänä liikuntasalista keskusradion kautta luokkiin. 

Räppipukki olisi ollut liian hieno joululaulu unohdettavaksi. Vuoden vaihduttua kappaletta ryhdyttiin työstämään uusiksi. Aiemmin kappale esitettiin valmiin taustanauhan voimin, mutta nyt tehtiin oma tausta ja myös sanoitus laitettiin uusiksi. Vanhasta biisistä otettiin parhaat palat mukaan ja niiden pohjalta syntyi osin uusi tarina tavallisen suomalaisen perheen jouluaaton vietosta. Joulun seremoniamestarina häärivä MC Räppipukki tuo omat mausteensa jouluun ja soppa on valmis.

Koululla resurssiopettajana lukuvuonna 2020-21 toiminut Atte Autio on vastannut musiikin tekemisestä, äänittämisestä ja miksauksesta. Pitkäjänteisen työn tuloksena Räppipukki saatiin valmiiksi ja julkaistiin 15.11.2021.