Matilda Pakula

Matilda
Keskiviikko aamu alko taas heräämällä tekemällä aamu toimet ja menemällä kouluun. Ensimmäinen tunti oli normi jonka jälkeen oli pätkis. Pätkiksen jälkeen oli pajat ja mun paja oli sarjakuvapaja, kun sen tarkistin. Se oli Aarnen luokassa, mutta en ollut siellä yksin, kun siellä oli myös ainakin Avak, Linnea, Emma ja Mila. Siellä mä en oikeen saanut päähän mitään hyvää ideaa mutta lopulta mä piirsin vaan jonkun alien jutun. Sarjakuvapajan jälkeen oli pitkis, ja sen jälkeen toki ruokailu. Ruokana oli hamburilaista ja ranskalaisia, ja ne oli hyviä. Sitten kun olin syönyt niin menin luokkaan katsomaan seuraavan pajan mihin menin, ja se oli kahoot paja. Se pidettiin Pilvin luokassa, ja siellä oli myös Avak, Linnea ja ehkä myös Mila. Kun kyseltiin kahoot aiheita mä ehdotin eläimiä, ja jossain kohtaa se tuli. Mä johdin siinä jossain kohtaa, mutta sitten mä tipuin alas. Kun kahootpaja loppui niin menin välkälle jonkajälkeen oli kässää. Kässässä mä aloitin virkkaamalla, ja jossain kohtaa mä leikkasin etu kappaleen toisen palan, mutta en oikeestaan muuta ehnytkään tehdä muuta kuin leikata ja virkata. Sitten kun päivä loppu niin lähdin vaan kotiin.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.