Stig Rönnkvist
Olen ehdokkaan JUKO ry:n / OAJ:n luottamusedustajaksi Jyväskylän kaupungille kaudeksi 2026–2029.
Opiskelin luokanopettajaksi ja kasvatustieteen maisteriksi kaksi vuotta Rovaniemellä ja kaksi vuotta Jyväskylässä. Jyväskylässä tein myös kuvataiteen opinnot siten, että sain pätevyyden toimia kuvaamataidon lehtorina. 1992 aloitin työt luokanopettajana Huhtasuon koululla Jyväskylässä. Muutaman tunnin opetin myös kuvaamataitoa naapurikoulussa Huhtaharjussa. Seuraavana vuonna siirryin jo enemmän Huhtaharjun puolelle ja olin resurssiopettajana Huhtasuolla. 1995 sain kuvaamataidon lehtorin viran Jyväskylän maalaiskunnasta Tikkakoskelta. Virka oli yläkoulun ja lukion yhteinen virka. Valinnasta valitettiin. Kaksoiskelpoisuus oli tuolloin tullut uusi asia ja tästä haluttiin ennakkotapaus. Oikeusprosessi kesti kaksi vuotta. Sain korkeimmasta hallinto-oikeudesta päätöksen, että olen pätevä kuvaamataidon lehtori. Tukea sain tuohon prosessiin maalaiskunnan sivistystoimenjohtajalta, paikalliselta OAJ:n pääluottamusmieheltä sekä OAJ:n lakimieheltä.
Tulin OAJn toimintaan 1997 kun minut valittiin Jyväskylän maalaiskunnan paikallisyhdistyksen hallitukseen. Yhdistyksen satavuotis -juhlissa 1999 minut valittiin puheenjohtajaksi. Toimin yhdistyksen puheenjohtajana vuoteen 2004, olin myös silloisen YSI piirin sihteerinä sekä aluetiedottajana. Tuohon toimeen liittyi myös päätoimittajana toimiminen piirin Metson jyviä lehdessä. Pari vuotta olin Akava Keski-Suomen sihteerinä. Olin myös luottamusmiehenä maalaiskunnassa muutaman vuoden.
2004 muutimme vaimon töiden perässä Lappeenrantaan, jossa asuimme kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden olin vuorotteluvapaalla. Toisen vuoden Imatralla Kaukopään koulussa luokanopettajana. Palasimme Jyväskylään, josta oli jo opiskeluvuosina tullut kotipesä itselleni ja vaimolleni.
2008–2010 toimin vs. rehtorin tehtävässä, Tikkakosken koululla ja lukiolla. 1. tammikuuta 2009 maalaiskunta liitettiin kaupunkiin. Seuraavana vuonna Jyväskylän lukiot siirrettiin koulutuskuntayhtymälle. Toimin siis rehtorina Jyväskylän yläkoululla sekä Jyväskylän koulutusyhtymän lukiolla.
1.1.2018 aloitin OAJ Jyväskylän varapuheenjohtajana. Toimin yhden kauden työsuojeluvaravaltuutettuna. Luottamusmiehenä kaupungilla olen ollut vuodesta 2018. YSI piiristä oli tullut alueyhdistys ja aloitin siellä alueviestijänä. Valtuutettuna olen ollut yhden kauden, josta kaksi vuotta valtuuston toisena varapuheenjohtajana ja siinä mandaatissa istuin OAJn hallituksessa. Kaksi viimeisintä vuotta olen ollut OAJn tulo- ja palkkapoliittisen toimikunnan jäsen. Kaksi vuotta olen ollut myös YSIn hallituksessa. YSI kentän tunnen hyvin sekä opettajana että entisenä rehtorina. Tällä hetkellä opetan kuvataidetta perjantaisin ja neljä päivää teen töitä opettajien varapääluottamusedustajana ja olen Jyväskylän yhdistyksen sihteeri.