Teatteritaide

Teatteritaiteen perusopetus

Teatteritaiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää opetusta, joka antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.
Teatteritaiteen opiskelun myötä oppilas oppii antamaan kokemuksilleen merkityssisältöjä ja ilmaisemaan ajatuksiaan, tunteitaan ja tavoitteitaan teatteritaiteen kautta. Opiskelu on tutkivaa, omakohtaista harjoittelua. Oppiminen tapahtuu kokemuksen ja tekemisen kautta. Opiskelussa korostuu ryhmässä toimiminen ja kokemuksellinen oppiminen. Tutustutaan teatterin maailmaan iloisesti erilaisten pelien ja harjoitteiden avulla. Tutustutaan teatteri- ilmaisun eri muotoihin ja vahvistetaan omaa ilmaisua, vuorovaikutustaitoja sekä esiintymistä. Vahvistetaan jo opittuja taitoja, päästetään mielikuvitus ja luovuus valloilleen sekä kokeillaan rohkeasti uutta.

Teatteritaiteen ryhmiä kokoontuu Laitilassa maanantaisin ja Uudessakapungissa torstaisin teatteri-ilmaisun ohjaaja ja opettaja Tiia Valavuon johdolla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä