3. Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen

Yksilökohtaisen oppilashuollon kokonaisuus

Oppilashuoltosuunnitelmassa kuvataan yksilökohtaisen oppilashuollon kokonaisuus, josta ilmenee

  • yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen lapsen kehityksen, hyvinvoinnin ja oppimisen seuraamiseksi ja edistämiseksi sekä yksilöllisten tukitoimien toteuttamiseksi.

Yksilökohtaisen oppilashuollon käytännöt

Asiantuntijaryhmän kokoaminen ja toimintatavat

Yksittäisen esioppilaan oppilashuollollisia asioita käsitellään monialaisessa asiantuntijaryhmässä. Ryhmän kutsuu koolle se henkilö, jonka työtehtäviin kyseisen asian selvittäminen kuuluu. Hän toimii ryhmän puheenjohtajana ja hankkii huoltajan luvan.
Ryhmään voi kuulua terveydenhoitaja, koululääkäri, sairaanhoitaja-kuraattori, erityislastentarhanopettaja, lastentarhanopettaja, erityisopettaja, luokanopettaja ja sosiaalityöntekijä.
Ryhmän vastuuhenkilö kirjaa käsitellyn asian oppilashuoltokertomukseen ja oppilashuoltorekisteriin annettujen ohjeiden mukaisesti.


Yhteistyö tehostetun ja erityisen tuen yhteydessä

Tehostetun ja erityisen tuen aikana monialainen asiantuntijaryhmä tekee tiivistä yhteistyötä oppilaan, huoltajien ja oppilaan hyvinvoinnista huolehtivien yhteistyötahojen kanssa. Yhteistyö edellyttää aina oppilaan ja/tai huoltajien kirjallista suostumusta.
Oppilashuoltotyöhön osallistuvilla on oikeus luovuttaa ilman suostumusta opetuksen asianmukaisen järjestämisen kannalta välttämättömiä tietoja opettajalle ja rehtorille (POL 40§).


Yhteistyö sairaalaopetuksen aikana

Sairaalakoulun esioppilaat pysyvät aina oman koulun oppilaina. Sairaalakoulujakson aikana esioppilaan kouluterveydenhuollon palvelut sekä psykologi- ja kuraattoripalvelut toteutuvat sairaalakoulussa. Tiivis pedagoginen ja oppilashuollollinen yhteistyö lapsen oman esikoulun ja sairaalakoulun välillä on tarpeellista.
Sairaalakoulujakson aikana lapsen asioista vastaava asiantuntijaverkosto kokoontuu sairaalakoulun kokoon kutsumana.
On muistettava, että oppilashuollollista yhteistyötä tehdään huoltajien suostumuksella.


Lapsen sairauden vaatiman hoidon, erityisruokavalion tai lääkityksen järjestäminen esiopetuksessa

Lapsen tarvitseman lääkityksen sekä hoidon tukeminen esiopetusryhmässä sovitaan monialaisesti ja tapauskohtaisesti yhdessä huoltajan, hoitavan tahon, terveydenhuollon ja esiopetusyksikön henkilöstön kesken kirjallisesti.
Kaikista erityisruokavalioista vaaditaan lääkärin tai terveydenhoitajan todistus, joka toimitetaan ruokapalveluun. Erityisruokavalion tarpeellisuus tarkistetaan säännöllisin väliajoin.


Esiopetuksen oppilashuollon tuki lapsen elämäntilanteesta johtuvissa vaikeuksissa kuten perhe- ja lähisuhdeväkivalta tai päihde- ja mielenterveysongelmat

Esioppilaan tuki erilaisissa elämäntilanteisiin liittyvissä vaikeuksissa taataan viipymättä. Se lapsen kanssa työskentelevä työntekijä, joka havaitsee lapsen oppilashuollollisen tuen tarpeen, ottaa asian hoitaakseen eteenpäin. Työskentelyä perheen kanssa jatkavat ne oppilashuollon ammattilaiset, joiden tehtäviin asian hoitaminen kuuluu.


Yhteistyö lastensuojelun kanssa

Lastensuojelusta ja tehtävästä säädetään lastensuojelulaissa (417/2007). Lain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.
Lastensuojelu jaetaan ehäisevään lastensuojeluun ja lapsi- ja perhekohtaiseen lastensuojeluun. Ehkäisevällä lastensuojelulla tarkoitetaan kaikkea sitä peruspalvelujen apua ja tukea, jota lapsi voi saada ilman lastensuojelun asiakkuutta ( esim. tuki, jota voi saada opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa ja neuvolassa). Oppilashuoltotyö on yksi ehkäisevän lastensuojelun toimintatapa, jota tehdään monialaisessa yhteistyössä.
Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelutyötä ovat: lastensuojelutarpeen selvityksen ja asiakassuunnitelman tekeminen, avohuollon tukitoimien järjestäminen, lapsen kiireellinen sijoittaminen, huostaanotto, sijaishuolto ja jälkihuolto.
Esikoululla ja lastensuojelulla on merkittävä tehtävä paitsi ehkäisevässä lastensuojelussa myös siinä, että lasten turvattomuus ja suojelun tarve huomataan ja siihen puututaan aikailematta. Lastensuojelun työntekijä on tärkeä yhteistyökumppani oppilaan asiantuntijaryhmän kokoonpanossa.