Toimintakulttuurin kehittämisen lähtökohta
Toimintakulttuurin kehittämisen lähtökohtana on kaikille yhteinen esiopetus, jossa kukin lapsi voi toimia, kehittyä ja oppia omana ainutlaatuisena yksilönään sekä yhteisön jäsenenä. Toimintaa kehitetään inklusiiviseen ja kulttuurista monimuotoisuutta tukevaan suuntaan. Jokaiselle lapselle suunnitellaan sopivia oppimisen haasteita sekä turvataan tarvittava kasvun ja oppimisen tuki. On tärkeää, että lapset saavat kokemuksia siitä, että heistä ollaan kiinnostuneita, heitä arvostetaan ja heidän mielipiteillään ja toiminnallaan on merkitystä.
Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa oma oppimissuunnitelma.
Toimintakulttuuria kehitetään ja arvioidaan yhdessä oman toimipisteen työntekijöiden kanssa. Tapaamiset kelton, psykologin, erityisopettajan, toimintaterapeutin, puheterapeutin ja fysioterapeutin kanssa toimivat myös kehittämis- ja arviointitilanteina. Samoin toimivat keskustelut vanhempien kanssa ja päivittäinen toiminta lasten kanssa. Keväisin on tapaaminen syksyn tulevien opettajien kanssa, jolloin keskustellaan myös toimintakulttuurista. Erittäin tärkeä kehittämisväylä on myös henkilökunnan koulutuksesta huolehtiminen.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin