Musiikki
Tervetuloa opiskelemaan musiikkia!
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma:
Musiikin keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6 perustuvat toimintaan, kokemiseen ja kuulemiseen.
Opetuksen tärkeimpiä tehtäviä ovat oppilaan kiinnostuksen herättäminen musiikkiin ja rohkaiseminen musiikilliseen toimintaan. Keskeinen pedagoginen lähtökohta on toiminnallinen oppiminen.
Toiminnan muodoista tärkeimmät ovat musisointi, eli laulu ja soitto, musiikin kuuntelu sekä musiikkiliikunta.
Alla vielä tarkat tavoitteet (T-kirjaimella merkityt) ja heti kunkin tavoitteen alla tietoa ko. kohdan arvioinnista.
Musiikki arvioidaan meidän koulussamme tässä vaiheessa sanallisesti.
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Musiikilliset yhteistyötaidot |
Oppilas ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet yhteismusisoinnissa. |
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Laulaminen ja soittaminen ryhmän jäsenenä |
Oppilas osallistuu yhteislauluun ja soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta. |
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Musiikkiliikunta |
Oppilas liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun. |
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Musiikin kuuntelu |
Oppilas kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan. |
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Luovan musiikillisen ajattelun ilmaiseminen eri keinoin |
Oppilas keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia. |
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Musiikin merkitysten havainnointi |
Oppilas esittää näkemyksiä musiikilliseen toimintaan liittyvistä havainnoistaan ja kokemuksistaan. |
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Musiikin merkintätapojen ymmärtäminen |
Oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä. |
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Välineiden ja laitteiden turvallinen käyttö |
Oppilas käyttää laitteita ja soittimia ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät. |
Arvioinnin kohde |
Arvion "hyvä" / arvosanan 8 osaaminen |
Oppimaan oppiminen ja työskentelytaidot |
Oppilas asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa. |