Hirvasen vanhan Koulun esittely
Hirvasen koulu
Hirvasen koulu on voimakkaasti kasvava kyläkoulu Uuraisten kunnan itäreunalla.
Koulu sijaitsee ihan valtatie 4:n vieressä lähellä vilkasta Hirvaskankaan palvelualuetta.
Hirvasen alueelle rakennetaan paljon uusia koteja ja meille tulee jatkuvasti lisää oppilaita. Sen seurauksena koulullakin on rakennettu jotain lähes joka vuosi. Toimimme nykyisin kahdessa eri rakennuksessa, mutta kokonaan uuden koulun rakentaminen on alkamassa.
Hirvasen koulussa on seitsemän luokkaa ja oppilaita on lukuvuonna 2014-2015 yhteensä 114. Seitsemän luokanopettajan lisäksi meillä opettaa kiertävä enkun opettaja ja kiertävä erityisopettaja. Koulunkäynnin ohjaajia on neljä. Meillä syödään herkullista oman keittiöväen valmistamaa ruokaa.
Hirvasen koulussa panostetaan oppilaiden hyvinvointiin ja aktiiviseen koulupäivään. Liikuntaan on erinomaiset puiteet ulkoalueella, mutta liikuntasali on pieni. Opetuksessa pyritään toiminnallisuuteen ja aktiivisuuteen. Uudet iPadit ovat ahkerassa käytössä. Opettajatkin opiskelevat ahkerasti uusia taitoja.
Oppilaat ovat valmistaneet perusteellisemman koulun esittelyn. Tutustu siihen tästä.