Uudet lukutaidot vaka 2021-2022

Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman kuvausten käyttöönotto varhaiskasvatuksessa

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman kuvausten käyttöönotto varhaiskasvatuksessa (diaarinumero OKM/506/520/2021) toteutetaan alueellisena hankkeena, jota koordinoi Jyväskylän kaupunki. Yhteistyökuntia ovat Laukaa ja Jämsä. Hanke käynnistyi 10.5.2021 ja päättyy 31.7.2022. 

Hanke pohjautuu Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmaan ja keväällä 2021 julkaistuihin Uudet lukutaidot osaamisen kuvauksiin, joiden tavoitteena on lisätä eri-ikäisten oppijoiden tasa-arvoa tieto- ja viestintäteknologisessa osaamisessa, medialukutaidossa ja ohjelmoinnin osaamisessa. Hankkeen tavoitteena on tvt- ja medialukutaitojen sekä ohjelmointiosaamiseen liittyvän hyvän pedagogisen toiminnan kehittäminen varhaiskasvatuksessa kuntarajat ylittävän vertaistuen avulla.

Hankkeessa työskentelee 2.8.2021-31.5.2022 yhteensä kymmenen tvt-yhteyshenkilöä (Jyväskylässä 6, Laukaassa 2 ja Jämsässä 2), jotka syventyvät tvt- ja medialukutaitojen ja ohjelmointiosaamisen hyvän pedagogisen toiminnan kuvauksiin, sekä suunnittelevat ja toteuttavat sisältökokeiluja hankekuntien kunnallisissa päiväkodeissa 1-5-vuotiaiden lapsiryhmissä. Hyvän pedagogisen toiminnan kokeilut alkavat päiväkodeissa syksyllä 2021 tvt-yhteyshenkilöiden omissa ryhmissä ja yksiköissä, laajentuen tammikuussa 2022 kaikkiin yksiköihin, yksiköissä työskentelevien tvt-yhteyshenkilöiden tuella. Hankkeessa keskitytään myös osaamista edistävän pedagogisen toiminnan arviointiin, johon kytkeytyy arviointityökalujen suunnittelu ja kokeilut valituissa päiväkodeissa.


Uudet lukutaidot varhaiskasvatus -hankkeessa

  • Kuvauksia hyödynnetään digitaalisen toimintakulttuurin kehittämiseen, jossa lapsi on aktiivinen toimija
  • Kolme osakokonaisuutta
    • huomioidaan avaamalla käsitteet osien erillisyyden tiedostamiseksi
    • nivotaan yhteen hyvän pedagogisen toiminnan kokeiluissa siten, että lapselle muodostuu eheä kokonaisuus, jota yhdistää leikki
    • tuotetaan osakokonaisuuksiin liittyvää digitaitojen opettamista tukevaa materiaalia Uudet lukutaidot varhaiskasvatus -hankkeessa

      • Kuvauksia hyödynnetään digitaalisen toimintakulttuurin kehittämiseen, jossa lapsi on aktiivinen toimija
      • Kolme osakokonaisuutta
        • huomioidaan avaamalla käsitteet osien erillisyyden tiedostamiseksi
        • nivotaan yhteen hyvän pedagogisen toiminnan kokeiluissa siten, että lapselle muodostuu eheä kokonaisuus, jota yhdistää leikki
        • tuotetaan osakokonaisuuksiin liittyvää digitaitojen opettamista tukevaa materiaalia
      • Kuvausten jalkauttamisessa tavoitellaan huoltajien osallisuutta laajentamalla sähköisten viestintäkana
  • Kuvausten jalkauttamisessa tavoitellaan huoltajien osallisuutta laajentamalla sähköisten viestintäkanavien käyttöä