Urapolkujen moninaisuuden tunnistaminen ja hyväksyminen
Helena Taskinen (Gradia)

Työelämän kiristyvä muutostahti ja katkonaisuus sekä aiempaa joustavampi työvoiman käyttö osa- ja määräaikaisia työsuhteita hyödyntämällä, tehtäviä ulkoistamalla ja uudistamalla (ks. Jakonen 2014; Pärnänen 2015) on haastanut perinteistä urakäsitystä (Pyöriä 2020; Savickas ym. 2009). Työurat eivät ole lineaarisia eivätkä vakaita (Savickas 2005; Savickas ym. 2009). Muutosten myötä urien ajatellaan pirstaloituneen ja yksilöllistyneen (mm. Pärnänen 2015) ja uudemmissa urateorioissa uran ajatellaankin muistuttavan enemmän mosaiikkia kuin lineaarista jatkumoa (Pyöriä 2020). Uraa suunnitellaan ja rakennetaan koko elämän ajan. Monet haaveilevat uudesta alasta tai ammatista aikuisena ja moni vaihtaakin ammattia (ks. Vipunen - opetushallituksen tilastopalvelu).

Kerronnallisessa väitöstutkimuksessani keski-ikäisenä lähihoitajakoulutukseen hakeneet havainnoivat, tiedostivat ja tulkitsivat elämäntapahtumiaan ja omia kokemuksiaan sekä kuvasivat niiden merkitystä koulutushaun ja ammatinvalinnan näkökulmasta. Kerronnallisessa analyysissä pyrin ymmärtämään ja tulkitsemaan tarinoista koulutushaun ja ammatinvalinnan elämänkerrallista merkityksellistämisprosessia ja luokittelin tarinat tarinatyyppeihin Aito minuus, Merkityksellinen työ, Pätevyys, Jotain tehtävä ja Ura perintönä. Huomioin luokittelussa mm. mihin ajankohtaan elämänkulussa ajatus lähihoitaja-ammatista ja koulutushausta kiinnittyy, miten ammatinvalintaa perustellaan suhteessa kertojan kokemuksiin ja kuinka selkiintyneenä ammatinvalinta näyttäytyy tarinassa.

Tutkimuksessani aikuisten ura- ja ammatinvalintaprosessit näyttäytyvät yksilöllisinä ja monimuotoisina. Merkityksellinen työ -tarinatyypissä kertojalla on elämän tarkoitus hukassa ja kertoja haluaa tehdä työtä, jolla on merkitystä. Aito minuus -tarinatyypissä kertoja suuntautuu ja sitoutuu ammattiin, joka on uskollinen hänen minuudelleen. Pätevyys -tarinatyypissä koulutuksella on kertojalle välineellistä arvoa ja se mahdollistaa omien tavoitteiden saavuttamisen. Jotain tehtävä -tarinatyypissä kertojalla on seinä edessä ja koulutushaku on keino selviytyä haastavassa elämäntilanteessa. Ura perintönä kertoja on saanut mallin ammatista vanhemmaltaan. Ura- ja ammatinvalintaprosessien moninaisuus haastaa ohjaajia tunnistamaan ja hyväksymään aikuisten erilaisia ohjaustarpeita.

Elinikäinen ja jatkuva oppiminen on Suomessa agendalla (ks. mm. OKM 2019; Valtioneuvosto 2020). Jatkuva oppiminen, osaamisen kehittäminen ja uudistaminen työelämän muutoksissa työuran ja elämän eri vaiheissa on siten yhteiskunnassamme hyväksyttyä ja arvostettua. Miksi siis tutkijana tunnistin tarinoista vastapuhetta, kertojien tarvetta puolustaa päätöstään hakeutua perustutkintokoulutukseen keski-ikäisenä?

Taskinen_Urapolkujen moninaisuuden tunnistaminen ja hyväksyminen.pdf

Millaisia sosiaalisia representaatioita yliopisto-opiskelijoilla on urasuunnittelusta? Tarkastelen esityksessäni sitä, millaisia sosiaalisia representaatioita suomalaisilla yliopisto-opiskelijoilla on urasuunnittelusta. Tutkimukseni keskeisenä teoreettisena lähtökohtana on sosiaalisten representaatioiden teoria, jonka mukaan sosiaaliset representaatiot syntyvät aina eri ryhmien ja yhteisöjen sisäisessä ja näiden välisessä vuorovaikutuksessa. Sosiaaliset representaatiot ovat yhtä aikaa yksilöllisiä ja kollektiivisia yhteisön tuottamia ajattelurakenteita. Ne vaikuttavat tapaamme ymmärtää maailmaa ja toimia siinä. Sosiaaliset representaatiot mahdollistavat yhteisön jäsenten välisen vuorovaikutuksen luomalla yhteistä ymmärrystä arjessa merkittävien asioiden luokittelulle ja nimeämiselle. Sosiaalisia representaatioita peilataan aina myös yhteiskunnassa vallitseviin käsityksiin ja toisiin merkityksellisiin ryhmiin, jolloin esimerkiksi politiikkadokumenteissa, tieteellisessä tutkimuksessa tai julkisessa sanassa esitetyt määrittelyt ja käsitykset nousevat keskeisiksi vertailukohteiksi.  Näin ollen representaatioiden avulla voidaan tutkia myös sitä, miten tieteellinen tieto muuntuu arkitiedoksi.

Tässä tutkimuksessa opiskelijoiden urasuunnittelua koskevien sosiaalisten representaatioiden peilauspintana ovat urateoriat. Urateorioiden voidaan ajatella olevan eräänlaisia menestysreseptejä siitä, mitä omaa polkua ja siihen kuuluvia siirtymiä suunnittelevan yksilön tulisi huomioida.

Opiskelijoiden vastaukset koodattiin aineistolähtöisesti eri teemoihin ja ketegorioihin. Analyysin tuloksena aineistosta tunnistettiin kuusi urasuunnittelun sosiaalista representaatiota. Representaatioiden taustalta tunnistettiin kantateemoja, joita olivat esimerkiksi varmuus-epävarmuus, oikea-väärä, subjektiivinen-objektiivinen sekä joustavuus-epäjoustavuus.

Näiden tulosten perusteella keskusteluun voisi nostaa kysymyksen siitä, mitä korkeakouluopiskelijoiden uraohjauksessa pitäisi huomioida. Toinen pohdittava asia on se, mitä uraohjauksessa tapahtuu – tai pitäisi tapahtua -, kun ohjauksen kohteena on epävarmuus yhteensovittamisen sijaan.

Oppimisanalytiikasta ohjaustarpeen vainukoira
Satu Aksovaara (Jyväskylän ammattikorkeakoulu)

Tarve uraohjaukselle korostuu työelämän murroksessa. Digitalisaatio, teknologian kehitys ja työn tekemisen uudet tavat muuttavat jatkuvasti osaamistarpeita. Ammattiin hakeutuva tai siinä työskentelevä kohtaa väistämättä tarpeen johtaa omaa oppimista. Oman oppimisensa johtaminen on haastavaa ja digitalisaation odotetaan tuovan apua kasvavaan ohjaustarpeeseen tekoälyn ja oppimisanalytiikan muodossa. Oppimisanalytiikan odotetaan tarjoavan empiiristä näyttöä pedagogisten innovaatioiden onnistumisesta, kuten esimerkiksi edistääkö innovaatio oppimista ja laadukasta opetusta tai tukeeko se oikea-aikaisen ja laadukkaan ohjauksen toteutumista.

Oppimisanalytiikkaan ja sen hyödyntämiseen ladataan paljon odotuksia. Lähestyminen oppimisanalytiikkaan on ollut kovin datalähtöistä. Taustalle passiivisesti keräytyvän datan visualisointi ei ole merkittävästi tukenut opiskelijaa, esimerkiksi itseohjautuvuutta, sinnikkyyttä, tiimityöskentelyosaamista ja ongelmanratkaisutaitoja ja kokemukset datan hyödyntämisestä ohjauksen tukena hajaantuvat. Digitaaliseen oppimisympäristöön kertyvää dataa voidaan käyttää opiskelijan itseohjautuvuuden tukemiseen ja oikea-aikaiseen ohjaukseen edellyttäen, että opintojakson pedagoginen käsikirjotus luodaan oppimisanalytiikka huomioiden. Datan hyödyntämisen keskiössä on tiedon tarpeen tunnistaminen ja sen kerääntymisen suunnittelu.

Tämä tutkimus keskittyy datan keräytymisen mallintamiseen ja opiskelijakokemuksen ymmärtämiseen. Tutkimuksessa tarkastelimme minäpystyvyydeltään erilaisten opiskelijoiden kokemusta monimuoto-opetuksena toteutuneen opintojakson ryhmätyöskentelyvaiheessa. Datan keräytyminen suunniteltiin osana oppijalähtöisen monimuotototeutuksen oppimisen muotoiluprosessia, joka yhdistää palvelumuotoilua, pedagogiikkaa ja oppimisen psykologiaa. Data kertyi opiskelijoiden reflektoidessa osaamistaan ja kokemuksia. Tavoitteena on tukea opiskelijoiden tiimityöskentelyä tarjoten analytiikan avulla näkymä ryhmäkokemuksen ja osaamisen kehittymiseen. Oppimisanalytiikan kytkeminen oppimistehtävien osaksi tarjoaa mahdollisuuksia hyödyntää syntynyttä dataa jo oppimisprosessin aikana, jolloin analytiikan käyttö on läpinäkyvää sekä oppijoille että opettajille.
Tutkimus antaa viitteitä siitä, että opiskelijoiden oppimisprosessin aikana tuottamasta reflektiodatasta voitaisiin nostaa indikaattoreita oikea-aikaisen ohjauksen tueksi. Monimuoto-opetuksen opiskelijat työskentelevät merkittävissä määrin yksin ja pienryhmissä, joten kuvattu oppimisanalytiikan käyttö oppimisprosessin osana auttaisi ohjaustarpeen havaitsemisessa. Oikea-aikainen ja laadukas ohjaus edelleen tukevat positiivisen opiskelijakokemuksen syntymistä.

Johtopäätöksenä esitämme, että oppimisanalytiikan hyödyntäminen opiskelijan tueksi edellyttää oppimisen muotoilua, jossa oppimisanalytiikka on integroitu osaksi oppimisprosessia, ohjaajalta kykyä tulkita dataa ja visualisointeja sekä kykyä oikea-aikaiseen ohjaukseen. Jotta opiskelijat osaisivat hyödyntää analytiikkaa jatkuvaa oppimista, täytyy opiskelijoista ohjata analytiikan äärelle. Oppimisanalytiikan kautta voimme ymmärtää syvemmin opiskelijakokemusta jo opintojakson aikana. Oppimisanalytiikan voi valjastaa oppimisen ja ohjaamisen tueksi.

Aksovaara_oppimisanalytiikasta kuudes aisti.pdf

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on viimeisten vuosien ajan ollut pinnalla kestävään kehitykseen liittyvät teemat. Kestävä kehitys on kuitenkin käsitteenä kiistanalainen: sitä on pidetty muun muassa elitistisenä, epäloogisena ja ihmiskeskeisenä. Suomen uusimpia opetussuunnitelmien perusteita laadittaessa olikin tunnistettu tarve ymmärtää syvällisesti ihminen osaksi muuta luontoa. Näin opetussuunnitelmien perusteisiin kirjattiin käsite ekososiaalinen sivistys, joka asettaa ekologisen kestävyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kasvatuksen tärkeimmiksi tavoitteiksi. Ekososiaalisesti sivistyneen ihmisen maailmasuhde on kokonaisvaltaisesti vastuullinen ja se perustuu seuraamustietoiseen käyttäytymiseen, kohtuullisuuteen sekä vuorovaikutustajuun toimia erilaisten elävien olentojen kanssa elämää ylläpitävällä tavalla.

Sivistystehtävä ja kestävyysteemat näkyvät osittain myös ohjauksen järjestämistä ohjaavissa opetussuunnitelmissa. Opinto-ohjaajan koulutuksessa valmistuu ohjauksen ammattilaisia, joilla tulee olla valmiudet toimia muuttuvassa maailmassa tulevaisuutta ennakoiden. Taloudellisen kasvun ja elinkeinoelämän tuottavuuden tilalle on tullut tarve miettiä ekososiaalisesti kestävämpiä tapoja elää mielekästä elämää.

Tässä tutkimuksessa tarkastelemmekin sitä, miten ekososiaalinen sivistyskäsitys näkyy opinto-ohjaajakoulutusten opetussuunnitelmissa. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta suomenkielisen ja yhdestä ruotsinkielisen opinto-ohjaajakoulutuksen opetussuunnitelmasta. Tutkimusaineistoa tarkastellaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa, minkälaisilla asiasanoilla ja teemoilla ekososiaalista sivistystä käsitellään suomalaisessa opinto-ohjauksen koulutuksessa ja millaisia tavoitteita, arvopohjaa ja sisältöjä ne opinto-ohjaajaopiskelijoille välittävät. Esittelemme käynnissä olevasta tutkimuksestamme sen teoreettisen viitekehyksen ja tutkimustulokset.

Nuorten naisten työn ja perheen yhteensovittamisen odotukset ja koetut toimintamahdollisuudet
Outi Alakärppä (Jyväskylän ammattikorkeakoulu)

Työhön ja perheeseen liittyvästä päätöksenteosta on tullut monimutkaista, sillä yhteiskunnallisten muutosten ja työelämän epävarmuuden myötä oman elämänpolun rakentaminen on vaikeutunut nuorilla aikuisilla.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan miten sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu erilaisista koulutustaustoista ja elämäntilanteista tulevilla nuorilla naisilla, kun he pohtivat työn ja perheen yhteensovittamisen ja vanhemmaksi tulon kysymyksiä. Tutkimus koostui kolmesta osatutkimuksesta, joiden kohteena olivat koetut toimintamahdollisuudet ja eriarvoistavat mekanismit nuorten naisten odotuksissa koskien (1) perheen perustamista, (2) työn ja perheen yhteensovittamista ja (3) työtä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–29-vuotiaat erilaisista taustoista ja elämäntilanteista tulevat nuoret naiset, joilla ei ollut vielä lapsia. Menetelmällisenä tutkimusotteena hyödynnettiin monimenetelmällistä lähestymistapaa yhdistäen yksilöhaastatteluaineistoa (N=30) sekä Nuorisobarometri 2019 -kyselyaineistoa (N=527). Haastatteluaineisto analysoitiin temaattisen analyysin ja tyypittelyn sekä sisällönanalyysin ja luokittelun avulla. Kyselyaineiston analyyseissä hyödynnettiin henkilökeskeistä, latenttia profiilianalyysia.

Tutkimuksessa havaittiin, että sosioekonomiset tekijät kuten koulutustaso, työmarkkina-asema, taloudellinen tilanne ja asuinseutu sekä epäsuotuisat kokemukset lapsuuden ja nuoruuden elämänkulussa vaikuttivat heikentävästi työttömien naisten toimintamahdollisuuksiin toteuttaa toiveitaan tulevaisuuden työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyen. Myös työmarkkinat määrittivät merkittävästi sitä, miten erityisesti pitkään työttömänä olleet naiset pystyivät edistämään työelämään ja siten myös perheellistymiseen ja työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyviä toiveitaan.

Tulosten perusteella opinto- ja uraohjauksessa olisi keskeistä tunnistaa nuorten naisten erilaiset toimintamahdollisuudet ja siten myös tuen tarpeet koulutus- ja työpolkujen rakentamisessa.

Alakärppä_Nuorten naisten työn ja perheen yhteensovittamisen odotukset ja koetut toimintamahdollisuudet.pdf

Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opinto-ohjauksen määrällinen saatavuus ja riittävyys
Outi Ruusuvirta-Uuksulainen, Eelis Piirilä & Jaana Kettunen (Koulutuksen tutkimuslaitos, JYU)

Kansallisessa elinikäisen ohjauksen strategiassa 2020–2023 (Valtioneuvosto, 2020) korostetaan, että ohjauspalvelujen järjestämistä koskevassa päätöksenteossa tulee varmistaa palvelujen saatavuus, tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus.

Tätä taustaa vasten Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos toteutti syksyllä 2022 selvityksen opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opinto-ohjauksen määrällisestä saatavuudesta ja riittävyydestä. Selvityksellä kartoitettiin sekä opinto-ohjauksen nykytilaa että opinto-ohjauksen määrälliseen saatavuuteen ja riittävyyteen liittyviä kehittämistarpeita opiskelijoiden (n = 6 532), ohjausta toteuttavan henkilöstön (n = 383) ja koulutuksen järjestäjien (n = 52) näkökulmista.

Valtakunnalliseen yleistettävyyteen pyrkineeseen otokseen valikoitui 70 oppilaitosta, joista ammatillisia oppilaitoksia oli 18 ja lukioita 52. Oppilaitoksiin lähetettiin kolme eri verkkokyselyä, joiden vastaukset analysoitiin laadullisin ja määrällisin menetelmin.

Tulosten perusteella opinto-ohjauksen määrällinen saatavuus ja opiskelijoiden kokema riittävyys olivat pääosin hyvällä tasolla. Opiskelijoiden kokemus opinto-ohjauksen saatavuudesta ja riittävyydestä oli ammatillisissa oppilaitoksissa heikompi kuin lukioissa. Henkilöstö ja koulutuksen järjestäjät arvioivat ohjauksen saatavuuden paremmaksi kuin opiskelijat. Toisaalta yli puolet ammatillisten oppilaitosten henkilöstä katsoi, etteivät opiskelijat ole yhdenvertaisessa asemassa ohjauksen saatavuuden suhteen.

Opiskelijat kokivat saaneensa ohjausta ensisijaisesti opiskelun aikaisiin valintoihin ja opintojen suorittamiseen. Sen sijaan toisen asteen jälkeiseen opiskeluun ja työelämään liittyviin kysymyksiin opiskelijat kokivat saaneensa hieman vähemmän ohjausta. Lisäksi opiskelijat raportoivat saaneensa heikosti tietoa oppilaitoksen ulkopuolisista tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluista. Ohjaus painottui sekä lukioissa että ammatillisissa oppilaitoksissa perinteiseen kasvokkain tapahtuvaan ohjaukseen eikä teknologian mahdollisuuksia hyödynnetty systemaattisesti.

Lukioissa opinto-ohjaajan rooli korostui ohjauksen keskeisenä lähteenä, kun taas ammatillisissa oppilaitoksissa ryhmänohjaajan rooli oli keskeisin. Tässä selvityksessä opiskelijoiden laskennallisella määrällä yhtä opinto-ohjaajaa kohden ei ollut yhteyttä opiskelijoiden kokemaan ohjauksen saatavuuteen tai ohjauksen riittävyyteen.

Esityksessä tarkastellaan selvityksen keskeisiä tuloksia sekä esiin nousseita puutteita ja kehittämiskohteita. 

Kettunen et al_lukio- ja ammatillisen kouluksen opinto-ohjauksen määrällinen saatavuus ja riittävyys_keskeiset tulokset.pdf