VIIKKO 51

VIIKKO 51

Viimeinen kouluviikko ennen joululomaa aherrettiin kutosluokissa yhteisiä projekteja viimeistellen ja joulujuhlatunnelmiin valmistautuen. Torstaina vietettiin koulumme joulujuhlaa ja alkuviikolla olikin tavoitteena saada arkiset hommat valmiiksi ennen juhlatunnelmiin laskeutumista. 6C-luokassa matikan viimeisen jakson aiheita opiskeltiin kiertopisteillä. Pisteillä tutustuttiin monikulmioihin, nelikulmioihin ja kolmioihin ja pisteiden lisätehtävinä vahvistettiin vielä kertotaulutaitoja! Syksyn päätteeksi kertotaulutestit ovatkin nyt suurella osalla suoritettuina!



Marraskuussa käynnistynyt yhteinen lukuprojekti saatiin myös päätökseen sopivasti ennen joululomaa. Luetuista kirjoista jokainen valmisteli tehtäväpaketin lisäksi myös pienen kirjavinkkauksen, joka esiteltiin parivinkkauksina vaihtuville pareille. Lukuryhmien yhteisen lopputyön valmistelut ovat myös loppusuoralla ja viimeistelyjä vailla. Loman jälkeen tiistaina palaamme vielä kirjojen pariin ryhmien lopputöiden esittelyjen merkeissä. Jokaisen ryhmän tehtävänä on valmistaa omasta kirjastaan kirjakassi, jonka sisällön kautta muut pääsevät tutustumaan kirjan henkilöihin ja maailmaan. Mielikuvituksellisia toteutuksia onkin syntymässä!



Tänä vuonna kutosilla ei joulujuhlassa esiintymisvuoroa ollut, joten juhlasta saimme nauttia rauhassa vieraina. Ennen juhlailtaa koulun väki kokoontui kuitenkin yhdessä saliin juhlan istumajärjestystä sovittamaan ja samalla harjoittelimme yhdessä juhlan yhteislaulut. 



Torstaina kouluarjen kiireet alkoivat olla takanapäin ja koko koulun väki kokoontui yhdessä juhlavieraiden kanssa viettämään yhteistä joulujuhlaa koulun saliin. Koulun rehtori Juha kiitti puheissaan koulun väkeä syksyn koulutyöstä ja onnistuneen juhlan kautta olikin mukava siirtyä joulutunnelmiin. Perjantaina koulussa piipahdettiin vielä joulupuurolla ja pienellä yhteisellä koulunpäätöstuokiolla ja tämän jälkeen oli ansaitun joululoman vuoro.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä