VIIKKO 44

VIIKKO 44


Lomat on vietetty ja arki palannut taas 4C-luokkaan! Uutta viikkoa aloiteltiin lomakuulumisilla ja kuluneen syksyn hetkien muistelemisella. Lomatunnelmiin palailtiin myös äidinkielen tunnin kirjoitustehtävissä. Lomatunnelmien kautta siirryttiinkin uuteen jaksoon, jossa teemoina ovat oikeinkirjoitus ja kielioppisäännöt. Tällä viikolla harjoittelun aiheena olivat eris-ja yleisnimet, joita ensin etsittiin omista lomatarinoista ja viikolla myös toiminnallisen paritehtävän parissa.



Loppusyksyn musiikkitunneista iso osa kuluu varmasti koulumme oman väen joulujuhlan ohjelmien valmistelussa, sillä neloset ovat tänä jouluna esiintymisvuorossa. Ennen harjoituskautta aikaa löytyy kuitenkin vielä nuottitreeneihin! 



Sateiset säät ovat viime viikkoina siirtäneet liikuntatunnit sisätiloihin ja suunnistusjakson sijaan liikuttu onkin pallopelien ja tekniikkaharjoitteiden parissa. 





Loman jälkeen oppilaiden toivelistojen perusteella kasattu kirjakassi oli valmiina noudettavaksi kirjastosta ja perjantaina pääsimme tutustumaan kirjoihin. Muutama varakirja jo luettavaksi vaihtui, mutta nyt on jokaisella oma lukukirja valittuna alkavaa lukuprojektia varten. Maanantaina tutustutaan tulevaan projektiin ja päästään kunnolla vauhtiin! 



Myös välitunneilla ovat pallopelit suosiossa ja syksyisessä säässäkin mukavaa yhteistä tekemistä riittää! 



Syksyn MOK-viikolla opiskeltu Meidän yhteiskuntamme-teema on jatkunut ilmiöviikon jälkeen yhteiskuntaopin tunneilla. Tällä viikolla palattiin hetkeksi vielä ammattiteemaan ja jokainen oppilas sai tutustua tarkemmin yhteen arvottuun ammattiin. Ensi viikolla saamme kuulla vielä muutamia ammattihaastatteluja ja tutustumme myös palkanmaksuun ja verotukseen.



Syysloman jälkeen jatkui myös kertotaulutaitojen harjoitukset. Osalla kaikki kertotaulutestit ovat jo suoritettuna, mutta taitojen vahvistaminen ei ole pahitteeksi kenellekään! Viikko päätettiinkin liikunnallisella QR-koodiradalla kertotauluja kertaillen. 





Mukavaa viikonloppua kaikille!