1.C
1 c
Luokkamme muodostaa upea porukka- yhteensä viisitoista innokasta ekaluokkalaista. Teemme tiivistä yhteistyötä myös koulumme kahden muun ekaluokan kanssa.
0 kommenttia
2. jakson 30.10 – 22.12. sisällöt ja tavoitteet
Ympäristöoppi
Opetellaan ihmisen kehon osat. Opitaan liikunnan, ravinnon ja levon merkitys omaan hyvinvointiin.
Nimetään erilaisia tunteita ja opitaan, että niiden käsittelyä ja hallitsemista voidaan harjoitella.
Opetellaan tunnistamaan Suomi kartalta ja opetellaan seuraavat asiat: Suomen pääkaupunki Helsinki, itsenäisyyspäivä 6.12.1917 sekä pääilmansuunnat.
Tutustutaan Suomen maisemiin, kaupunkeihin ja suomalaisten ihmisten tapoihin sekä perinteisiin. Pohditaan miten tavat sekoittuvat ulkomailta Suomeen tulleiden ihmisten kanssa.
Musiikki
Opetellaan tuntemaan rytmisoittimia ja säestämään niillä yhteismusisoinnissa.
Harjoitellaan tuleviin juhlapyhiin, itsenäisyyspäivään ja jouluun liittyvää lauluohjelmistoa.
Harjoitellaan keskittymään musiikin kuunteluun ja kertomaan sanoin tai kuvin omia kokemuksia siitä.

Uskonto
Tutustutaan muinaiseen Palestiinalaiseen kotiin ja perheiden elämään. Pohditaan eroa meidän ja Palestiinalaisten välillä. Opitaan, että synagoga on juutalaisten rukoushuone, Jumalanpalvelusrakennus. Tutustutaan Palestiinalaiseen luontoon ja paimenten työhön.
Opitaan, että adventti tarkoittaa joulun odotusaikaa ja Jeesus syntyi jouluna. Opetellaan Hoosianna-virsi.
Matematiikka
Jakson aikana käsitellään luvut 7,8,9, ja 10. Tutustutaan yhteenlaskun vaihdannaisuuteen sekä yhteenlaskun ja vähennyslaskun yhteyteen. Opetellaan laskemaan pitkiä vähennyslaskuja ( kolme yhteenlaskettavaa). Jakson lopussa pohditaan lukujen suuruusjärjestystä sekä kerrataan hajoitelmien tekoa.
Kuvataide
Harjoitellaan erilaisten työskentelymenetelmien ja välineiden käyttämistä sekä kuvasommittelua. Tuntien aiheet liittyvät vuodenaikaan sekä ajankohtaisiin juhlapäiviin.
satunäytelmä Molli
Viikko 9
23 February 2026 Thursday
24 February 2026 Thursday
25 February 2026 Thursday
26 February 2026 Thursday
27 February 2026 Thursday
28 February 2026 Thursday
1 March 2026 Thursday
Viikko 10
2 March 2026 Thursday
3 March 2026 Thursday
4 March 2026 Thursday
5 March 2026 Thursday
6 March 2026 Thursday
7 March 2026 Thursday
8 March 2026 Thursday
Viikko 11
9 March 2026 Thursday
10 March 2026 Thursday
11 March 2026 Thursday
12 March 2026 Thursday
13 March 2026 Thursday
14 March 2026 Thursday
15 March 2026 Thursday
Viikko 12
16 March 2026 Thursday
17 March 2026 Thursday
18 March 2026 Thursday
19 March 2026 Thursday
20 March 2026 Thursday
21 March 2026 Thursday
22 March 2026 Thursday
Viikko 13
23 March 2026 Thursday
24 March 2026 Thursday
25 March 2026 Thursday
26 March 2026 Thursday
27 March 2026 Thursday
28 March 2026 Thursday
29 March 2026 Thursday
Viikko 14
30 March 2026 Thursday
31 March 2026 Thursday
1 April 2026 Thursday
2 April 2026 Thursday
3 April 2026 Thursday
4 April 2026 Thursday
5 April 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna
Ensimmäisen jakson tavoitteet
Koppaa kylät- pesäpallotuokio
Saimme osallistua Koppaa kylät- pesäpallotuokioon. Hauskaa ja innostavaa opetusta!
Ykkösten maataidetta
Kuviksen tunnilla suuntasimme ulos tekemään maataidetta. Työskentely tapahtui ryhmissä mukavassa hengessä.
